Arvostelussa One with the Gun DVD
Paintball on lajina vielä kohtalaisen nuori ja vasta kuluvan vuosituhannen aikana peliformaatti ja
pelikentät ovat kehittyneet ja vakiintuneet sellaiseksi, että pelitekniikan treenaamisesta on
hyöytyä, jos joukkueesi tavoite on nousta Suomen tai jopa maailman parhaaksi paintball-joukkueeksi.
Vanhat konkarit ovat opetelleet kantapään kautta pelitekniikkansa ja monelle on vieläkin vaikeaa
luopua vanhoista tavoistaan, mutta he pärjäävät vuosien varrella kertyneen pelikokemuksen kautta
tulleen pelisilmän sekä itsevarmuuden turvin. Opetusvideoiden avulla aloittelevat pelaajat voivat
oikaista helposti huipulle.
Viime vuosina paintball-lehtiin ja paintball-sivustoille on tullut jonkin verran pelitekniikkasta kertovia artikkeleja, mutta niiden omaksuminen on ollut kohtuullisen haastavaa vähäisen kuvituksen vuoksi. Video- tai DVD-formaatissa on julkaistu kourallinen hyviä oppaita, joista viimeisin on SPLAT Magazinen julkasema Max Lundqvistin One with the Gun DVD.
Max Lundqvist on tukholmalaisen Joy Divisionin pelaaja, joka on käynyt pelaamassa myös rapakon
takana Ground Zerossa ja NY Xtremessä vuosituhannen alkupuolella, mutta palannut takaisin Joy
Divisionin riveihin. Pelikenttien ulkopuolella Max pyörittää veljensä Alex Lundqvistin kanssa
perustamaa Bunker King -firmaa, jonka päätuotteena on
erilaiset asusteet kuten T-paidat ja päähineet.
One with the Gun DVD:ssä Max Lundqvistin apuna on studio-osuuksissa SPLAT Magazinen SPLAT-tyttönä uransa aloittanut Lisa Gleave sekä SPLAT Kids -joukkueen pelaajia, joiden avulla Max opettaa DVD:n aikana pelitekniikoita.
Aiemmat hyllyssä olevat opetusvideot ovat
Dynasty Dysected 1 & 2
sekä Nicky Truterin Winning Skills. Nämä eivät ole oikein
vakuuttaneet enkä itse odottanut One with the Gunilta juuri mitään, mutta loppujen lopuksi kuitenkin
tämän tilasin. Jenkkien ulkopuolelle One with the Gunia ei toimiteta DVD:nä ainakaan kotisivujen
kautta, joten ostin sen sähköisenä versiona. Hinta on sama 19,95 dollaria mitä oikea DVD:kin maksaa,
mutta toimitusaika hitaallakin Internet-yhteydellä on varmasti nopeampi kuin mitä kuluu DVD:n
postittamiseen.
Sivuilta ladattavan tiedostomuodon voi valita kolmesta eri vaihtoehdosta, jotka ovat MPEG-4 Part 14, QuickTimen .mov sekä Windows Media Video -formaatti (WMV). Videon voi ladata yhtenä kappaleena, jonka koko on noin 1,1 gigatavua tai yhdeksässä osassa kappale kerrallaan. Yhden kappaleen koko on noin 100 megatavusta 250:een megatavuun. Yksittäisen kappaleen hinta on 2,99 dollaria. Video maksetaan Paypalin kautta ja pian maksamisen jälkeen sähköpostilla tilaaja saa linkin, mistä videon voi ladata.
Kappaleiden sisältö on seuraava:
- Kappale 1: Basic Stance - Peliasento ja kuinka merkkainta pidetään kädessä (kesto 4min 9s)
- Kappale 2: Snap Shooting - Pystysyndiltä ampuminen (kesto 9min 58s)
- Kappale 3: Knee/Prone Shooting - Ampuminen polveltaan ja matalta syndiltä (kesto 9min 1s)
- Kappale 4: Running & Shooting - Juoksuampuminen (kesto 7min 48s)
- Kappale 5: Breakout Shooting - Breikkiasennot sekä ampumistekniikka (kesto 10min 35s)
- Kappale 6: Sliding - Syöksymistekniikat (kesto 12min 36s)
- Kappale 7: Drills - Erilaisia tekniikkaharjoituksia treeneihin (kesto 14min 9s)
- Kappale 8: Physical Training - Fyysisiä harjoitteita, venyttely- ja lämmittelyliikkeitä (kesto 20min 28s)
- Kappale 9: Equipment - Lähinnä mainosmielessä esitellään Maxin ja SPLAT Kidsien varusteet (kesto 3min 2s)
One with the Gunissa muihin vastaaviin videoihin verrattuna on pelitekniikkaa käyty läpi harvinaisen
seikkaperäisesti ja suoritusesimerkit eivät jää yhteen ainoaan välähdykseen oikeasta suorituksesta. Näin
ollen video on aika raskas katsoa kerralla läpi. Mutta eihän se ole tarkoituskaan kaikkea harjoitella
kerralla vaan video on oiva tuki esimerkiksi talven reball-treeneihin. Läppäriltä katsotaan yksi kappale
ja seuraavaksi yritetään tehdä sama perässä. Tällä tavalla videosta riittää oppimateriaalia useampiin
treeneihin.
Tekniseltä toteutukseltaan video ei ole mitenkään erikoisen laadukas. Musiikki on aika yksi puolista
ja kappaleiden välissä apuisäntänä toimiva Lisa kierrättää vaatekaappinsa läpi sekä kiinnittää huomion
pois ulkonäöstään ärsyttävillä blondikommenteillaan :) Kerronnan lisäksi kappaleiden lopussa on esitetty
ranskalaisin viivoin kappaleen pääpointit. Näiden lisäksi välillä tekstien avulla kerrotaan tarkennuksia
ja vinkkejä harjoituksiin.
Videon varsinainen sisältö kuitenkin on niin laadukasta, että nämä pienet heikkoudet eivät haittaa.
Videon päätarkoitushan on opettaa paintball-pelitekniikoita eikä sitä ole tarkoitus vain fiilistellä.
One with the Gun DVD onkin pakko-ostos, jos haluaa pikkubuustia omiin taitoihinsa ja treenimotivaation
nostatusta. perusjenkkihypetystä ja huonolla nu metal/wannabe rock tai punk -musiikilla höystettyjä muggausleffoja vihaavat
voivat myös huoletta ostaa tämän, koska tämä video sisältää vain asiaa.
- Plussat:
- Sisällön laadukkuus
- Videossa on selitetty tarpeeksi hitaasti ja selvästi asiat
- Pelikentän ulkopuolisia harjoituksia esitelty
- Sopiva hinta
- Mahdollisuus ladata suoraan netistä
- Ei turhaa oman tiimin tai sponsoreiden hehkutusta
- Miinukset:
- Tekninen toteutus (leikkaus, editointi ja efektit)
- Harvinaisen ärsyttävä co-host
Alla One with the Gunin traileri:
Jätä oma kommenttisi
Voidaksesi jättää kommentin, sinun tulee kirjautua sisään.

Kommentit