Splatboard

Suomen paintball-skenen kohtauspaikka

Et ole kirjautuneena.

#76 Re: Yleinen » Hyvä laatu. JÄTKÄT TAJUU » 2003-08-26 10:15:54

Nyt jätkät turpa kiinni!
Tämä threadi ei enää tuo mitään uutta esille. Ainoa mitä tällä voidaan saada aikaan on, että pahoitetaan joidenkin ihmisten mielet syyttä suotta. Tämä meidän painttia harrastava porukka on niin pieni täällä Suomessa, että meidän on puhallettava yhteen hiileen, keskusteltava asiallisesti ja siten kehitettävä lajia!

Tuomarointi oli viimeisellä kierroksella tyydyttävää. Virheitä varmaan sattui, mutta ei ainakaan keskimääräistä enempää. Ei varmasti ollut helppo tuomaroida kierroksella jossa ratkeaa mestaruus. Kiitos tuomareille.
Mitään \"kotiinpäin vetämistä\" ei ollut, kun ei ollut edes kotiakaan minne vetää!!! Patrik vihjailit ikvä kyllä aika asiattomasti sen suuntaisia. Mutta ei tehdä nyt Patista syntipukkia, tölvimistä oli sen jälkeen eri suunnilta.

Tuomaroinnin taso on ikuisuuskeskustelu, niinkuin joku viisaasti sanoikin. Hankala on mitään uutta tuoda, jos tämän kautisiinkin uudistuksiin jotkut suhtautuivat kusipäisesti, jotkut asiallisesti. Asennoitumisesta tuomarointiin ja moniin muihinkin asioihin suomipaintissa tämä homma on lopulta kiinni. Siis se, että onko tämä lopulta hauskaa ja antoisaa. Tällä menolla se ei sitä ole. Kuten eräs erittäin suuresti suomalaisessa paintballissa arvostamani ja pitkään pelannut tyyppi päättäjäisissä sanoi, että ainakin häneltä on se hauskuus ja nautinto lajista mennyt ja motivaatio kadonnut juuri tällaisen paskan takia. Ja sellainen ilmapiiri pilaa tämän lajin. Lajin joka on juuri nyt todella hyvässä kasvussa ja positiivisessa kehityksessä.

Joten toivottavasti tähän threadiin ei tule enää kuin sovinnollisia viestejä tyyliin: \"My bad, en tarkoittanut loukata niin kuin ymmärsit, eiköhän unohdeta koko juttu ja tehdä´porukalla ensi kaudesta vieläkin parempi kehittämällä vaikkapa... jne.\"

Kiitos ja anteeks

Juho/Takeover

#77 Re: Turnaukset » Liiga & 1.divari loppusijotukset ja pisteet 2003 » 2003-08-25 15:23:40

Onnittelut mestarille ja kiitos kaikille toistaiseksi parhaasta kaudesta suomen paintballista.
Juho/Takeover

#78 Re: Turnaukset » HELP! Kyytiä Helsingistä Seinäjoelle!? » 2003-08-22 10:26:14

Olisiko kukaan, jolla olisi tilaa autossaan, lähdössä myöhään illalla-aamuyöllä Seinäjoelle pääkaupunkiseudulta.
Bensakustannukset jakoon ja boonusta päälle! ;-)

Nimim. Kyyti tai henki

ps. Soita: 0400-505269/Juho, Takeover

#79 Re: Turnaukset » Neljäs 2. divari kierros » 2003-08-18 09:59:56

glo: Niillä sokeiden tekemillä englantilaisilla Enkeleillä se TO bronze pisti teitäkin 100-0 kuonoon alkusarjojen viimeisessä matsissa. Ei taida se Trixikään auttaa jos käyttäjä on sokea.
Kannattaisi koettaa joskus vaikkapa Angel speediä volumizerilla ennen kuin puhuu ihan puuta heinää boardeilla.

Juho/Takeover

#80 Re: Yleinen » 2.divari veikkaus » 2003-08-13 12:43:51

Kyllä minä pistäisin sijoille 6-7 Takeover bronzen. Pojathan on jo kansainvälistäkin painttimainetta niittäneet Joy mastersin tulospalvelunhoitajat, joita kehutaan FoN:n artikkelissakin:
http://www.forceofnature.com/modules.ph ... =0&thold=0

...nyt nähdään kestääkö Henen sipuli asetettuja paineita ;-)

Juho/Takeover

edit: jalometallituntemus hukassa

#81 Re: Turnaukset » Neljäs 2. divari kierros » 2003-08-12 14:52:39

... iso kuopiolaisten tai muuten vain sudeettisavolaisten faniryhmä tulossa katsomaan haudoista ja ullakoilta kaivettujen entisten viiden LaTrinca miehen edesottamuksia Takeover Bronzessa! Suurin osa pelannut turnauspainttia viiimeksi vuonna 1997!
smile
Juho/Takeover

#82 Re: Yleinen » Liiga- ja 1-divaritilanteet! » 2003-07-29 13:19:06

Moi!
Laskeskelin työpäiväni ratoksi nuo liigan ja divarin tämänhetkiset sarjataulukot.

Nämä ovat HYVIN epäviralliset tilanteet, mutta auttavat varmasti spekuloinnissa loppusijoituksista :-)
Merkitsin tähdellä (*) ne joukkueet, joille pistetilanne on lopullinen, eli niiden loppusijoituksissa tulee melko varmasti tapahtumaan muutoksia alaspäin viimeisen kierroksen jälkeen (paitsi ehkä aivan kärjessä tai hännillä...) Pisteitähän jaetaan laskevasti niin, että ensimmäinen saa 12 pistettä, toinen 11 jne, kunnes viimeinenkin viimeisellä kierroksella pelaava saa siis vähintään neljä pistettä!

Lisäksi vähän spekulaatiota lopputuloksista!

Liiga:

Urho          26p *
Cyclone       24p
Quality Sky   24p *
Dream Team    23p
Clone         21p
Takeover      18p
Quality high  18p *
Plague        17p
Raaka Kone    13p
Nokkapokka    11p
Ballrogs      11p
Viper          9p

Mestaruus on taas kahden kauppa, kuten ennen kauden alkua epäiltiinkin. Viimeisellä kierroksella ratkeaa Suomen herruus paintballissa Cyclonen ja Dream Teamin välillä. Cyclone on ollut hieman niskan päällä keskinäisissä otteluissa tällä kaudella, joten mestaruus mennee sinne tänäkin vuonna. DT:n voittaessa joukkueet olisivat tasapisteissä, jolloin ryhdyttäisiin sijoitustenkin mennessä tasan tutkimaan kauden aikana pelattujen kahden keskinäisen ottelun pistemääriä! Kolmas sija menee Clonelle, jos se romahda täydellisesti viimeisellä kierroksella. Viimeiseksi jäädessään se toki jää Urhon taakse. Myös Takeoverilla on nappisuorituksella mahdollisuus pronssille. Voittamalla viimeisen kierroksen ja jättämällä Clonen mestaruuskamppailun tuoksinassa taistelevien DT:n ja Cyclonen taakse neljänneksi, voi Takeover punnertaa viimevuotiselle pronssisijalleen. Tämä kuitenkin lienee epätodennäköistä. Takeover tarvitsee neljänteen sijaan sijoittumista neljänneksi aiempien osakilpailujen tapaan, muuten tuo sija menee Urholle.

Putoamiskamppailussa Viper näyttää jääneen hieman jalkoihin ja ilman huippusuoritusta viimeisellä kierroksella se matkannee ensi kaudella divariin. Seuraksi se saanee tiukasti liigapaikastaan kamppailevan Ballrogsin tai Nokkapokan. Raaka Kone säilyttänee paikkansa ilman totaalista romahdusta ja edellämainittujen joukkueiden yllätyssuorituksia. Veikkaukseni on että Turkulaisten paremmat treenimahdollisuudet kääntävät pelin heille ja Ballrogs lähtee Viperin seurana divariin. (Sori pojat) Raaka Koneen tuleekin jo katsoa ensi vuoteen ja yrittää vahvistaa joukkuettaan sitä silmällä pitäen, että ensi vuonna ollaan kilpailukykyisiä liigatasolla.

Veikkaukseni lopputaulukoksi onkin:
Cyclone
DT
Clone
Takeover
Urho
Plague
Quality Sky
Raaka Kone
Quality High
Nokkapokka
Ballrogs
Viper


1-Divari:

Coitus        34p *
Trivoga       23p *
Flashback     21p
Skistyler     20p
Takeover sil. 19p
Creditor      17p
RumaQ         16p
Sisso         15p
Wasted        14p
Unknown       14p *
LVP           12p
Nitrox        11p

Divarin varma nousija on jo Coitus, onnittelut pohjanmaan pojille ja tervetuloa taas liigaan! Toisesta nousijan paikasta käydäänkin sitten todella tiukka taisto Flashbackin, Skistylerin ja Takeover silverin välillä. Viime kierroksen voittajan Takeover silverin mahdollisuudet nousta lepäävät siinä, että TO voittaa kierroksen ja Flashback jää kolmanneksi. Skistyler on nousia jättäessään molemmat edellämainitut taakseen sijoituksista piittaamatta. Tasaista peliä esittänyt Tampereen Flashback joutunee kuitenkin myös voittamaan molemmat halutakseen liigaan. Tiedossa on äärimmäisen jännittävä viimeinen kierros tämän osalta!

Joukkueiden siirtyminen 1. ja 2. divisioonien välillä riippuu siitä, onko 2-divarin kahdella parhaalla haluja/resursseja nousta 7-man divisioonaan. Jos molemmat haluavat nousta, on tilanne tämä:
Putoamiskamppailu on jo Unknownin osalta ratkennut, tie vie siinä tapauksessa 2-divariin. Nitrox ja LVP ovat heikoimmilla ennen viimeistä kierrosta. Viiden vuoden takainen suomen mestari ja kahden kauden takainen SM-vitonen ovatkin syvässä alakierteessä, mutta pelaajakatokin näistä joukkueista on ollut suuri. Näiden joukkueiden Hyvällä pelillä ja Wastedin ailahdusten jatkuessa voimme kuitenkin vielä nähdä molemmatkin ensi kauden 1-divarissa. Veikkaan toiseksi mahdolliseksi sarjatason putoajaksi Nitroxia.

Kiitos ja anteeksi, saa kommentoida!

Juho/Takeover

#83 Re: Turnaukset » Divaritilanne 2/4 » 2003-07-29 12:04:40

Mitkäs ne 3. divarikierroksen täydet tulokset olivat?

#84 Re: Yleinen » X-ball peli venäjää vastaan » 2003-07-29 11:53:07

Takeoverin pelaajat X-ball joukkueessa ovat

Mikko
Osku
Antti
Juho
Jani

Kahdessa pelaamassamme X-ball matsissa (Portugali, Tanska) olemme ketjullamme pelaamissamme kahdeksassa vaihdossa menettäneet vain yhden pisteen, toivottavasti sama tahti jatkuu Venäjää vastaan...
Go Finland

#85 Re: Turnaukset » Turussa sataa aina ! » 2003-07-29 08:52:00

Avasin tänään pelikassin, fidu mikä haju!

#87 Re: Turnaukset » Helsingin kiekka » 2003-06-30 15:06:11

Ensiapu tuomaroinnin tason kohottamiseksi Suomessa on varmistaa että tuomaroivia joukkueita NAPPAA tuomaroida.

Isoin ongelma on jos kokeneet tuomarit on krapulassa ja/tai kaivelee muniaan, eivätkä jaksa sijoittua ja liikkua kentällä oikein.

Tuomarointikin voi olla kivaa, jos siihen asennoituu oikein.

#88 Re: SPBL-keskustelut » Onko X-ball paintballin tulevaisuus? » 2003-06-30 15:02:35

En ole pöllinyt mitään. Mutta hyvä jos joku muukin on samaa mieltä. Yksin ideoiminen ei riitä, pitää saada myös laajempi keskustelu aikaan ennen kuin mitään tapahtuu...

#89 Re: SPBL-keskustelut » Onko X-ball paintballin tulevaisuus? » 2003-06-30 13:20:45

Olen samaa mieltä kuin Helppi siitä, että oleellista katsojien kannalta on se, missä pelataan. Pointti on kuitenkin siinäkin, että esim. LA Ironmenin Rich Telford sanoi, että hänen paintin ulkopuolella oleva, mutta extremeurheilua harrastanut veljensä ei aiemmin koskaan jaksanut katsoa painttia kauaa, vaikka turnauksiin raahautui. X-ballia hän taas katsoo mielellään. Lajin perusidea aukeaa saman tien lajin ulkopuolisellekin katsojalle ja siten mielenkiinto pysyy yllä. Nykypaintin älytön pistejärjestelmä on yksi suurimpia tekijöitä tähän. (Kuten myös otteluiden staattisuus)

Myös siitä olen samaa mieltä, ettei turnausviikonloppuja oikein nykyiseltään voi lisätä, siksi ehdotinkin X-ballia tulevaisuudessa liigaan. Toinen vaihtoehto on järjestää perinteisen liigatapahtuman osana ensi vuonna X-ball \"esittelysarja\" millenniumin tapaan, jossa pelaa 4-5 joukkuetta. kaikki kohtaisivat kauden aikana kerran toisensa. Tämä tarkoittaisi että siihen osallistuvilla joukkueilla tulisi turnauspäivän päälle yksi X-ball matsi per turnaus. Kierroksen yhteydesst, turnauksen lopussa siis pelattaisiin kaksi X-ball matsia. Tämä on toiminut Millenniumisakkin hyvin! Luulenpa että Takeover voisi tuollaiseen osallistua, kun meillä on rosterissa paljon pelaajia ja pelaamme liigaa. Samanlainen tilanne on myös DT:llä, Cyclonella ja Qualityllä... Mitäpä siitä olette mieltä?

Lainatusta tekstistä vielä... ;-) Koska olen \"myynyt\" juttuni Paintbunnylle, ovat jutun oikeudetkin lehdellä, joten omaa tekstiänikin lainatessa tulee mainita lähde.

#90 Re: SPBL-keskustelut » Onko X-ball paintballin tulevaisuus? » 2003-06-30 10:49:01

Joo, Muuli tuo nelinkertainen varmaan viittaa yhteen X-ball matsiin, joka kesktää tunnin verrattuna vaikkapa seiska- tai kymppimatsiin. Matseja pelataan hieman vähemmän... (Mutta matsissa on siis yleensä toista kymmentä peliä)

Kannatan! Nyt Juice tai joku muu hyvä promoottori pistämään syksylle X-ball turnaus pystyyn, niin se yhdistettyinä Joy Mastersin kokemuksiin parantaa tätä keskustelua!

Siltikin toivoisin teiltä muiltakin vähän pohdintaa la laajempi kommentteja jo nyt! (Agimo, Clint...)

#91 Re: SPBL-keskustelut » Onko X-ball paintballin tulevaisuus? » 2003-06-30 10:13:55

Pallolaskusta...
Muuli: Mistähän sinä tuon pallolaskun radikaalin kasvun olet keksinyt. Kuten jo tuolla ylemmällä sanoin, palloalasku ei ole juurikaan erilainen!

esimerkkilaskelma omakustannepainttaajalle (Älköön kukaan peelo tämän palikkalaskelman perusteella kommentoiko joukkueiden pelaajamääriä tai tunauspäivien pituuksia, tämä on siis VAIN laskennallinen esimerkki kuulasta!):
Tuota palloa on tuntunut menevän keskimäärin n. 1 case/vaihto (5-man matsi) kovissa matseissa. Jos pelaat 3 ketjun (viistoista miestä) joukkueella 3 peliä ja pisteitä tehdään ottelussa noin 12, niin yhden henkilön pallolaskuksi tulee 2,4 casea. Liigassa Takeoverilla menee joku 23 casea, jolloin pallolasku oli viimeksi 8 pelaajalla 2,875 casea... (eli enemmän)
Sain sillä pelata Liigassa 7 7-man matsia, X:ssä pelaisin 12 5-man peliä (4x3vaihtoa) jos esimerkkilaskelmassa kentällisiä pyöritetään tasaisesti.

Tuo aikataulu oli sama, jonka olen kuullut jo 5 vuotta. Aina se \"tavoite\" on kahden vuoden päässä. \"Nyt\" on kuitenkin ainoa hetki johon voit vaikuttaa...

#92 Re: SPBL-keskustelut » Onko X-ball paintballin tulevaisuus? » 2003-06-30 09:20:34

Moi vaan.

Nyt kun kotoinen liigamme on puolivälissä, niin on hyvä aika miettiä tulevaa ja seuraavia kausia. X-ballin tulo lajiformaattina on muuttanut tulevaisuudennäkymiä huomattavasti. Asiasta on käyty paljon keskustelua alan lehdistössä ja eri kansainvälisillä keskustelufoorumeilla. Yleinen käsitys X-ballia pelanneiden ja katsoneiden parissa on, että formaatti on paintballin tulevaisuus. Haluaisin tällä foorumilla asiallista ja analyyttistä keskustelua aiheesta. Esitän muutaman näkökannan ja tehostan keskustelun alustusta muutamilla lainauksilla jutustani viime Paintbunnyssa ja eri kirjoituksista foorumeilla.

---Lainaus Paintbunnysta---
Mikä on sitten X-ballin vaikutus paintballin tulevaisuuteen? Riippuu siitä mitä lajilta halutaan. Karkeasti sanoen, jos paintballille halutaan katsojia, tv-näkyvyyttä ja siten kunnolla lajin ulkopuolista sponsorirahaa, on X-ball tai sen kaltainen formaatti tulevaisuutta. Jos haluamme olla viikonloppusotureita, jotka käyvät keskenänsä ratkaisemassa SM-mitaleita erinäisillä kesantopelloilla, niin pysytään nykyisessä. X-ball on samanlainen harppaus lajissamme uudelle tasolle, kuin olivat puoliautomaatit tai siirtyminen metsistä suppikentille. Uudet asiat kohtaavat aina vastustusta ja jos tietyt kovaääniset ”ei-miehet” saisivat päättää, pelaisimme vieläkin metsässä. (tai siis minä en pelaisi enää ollenkaan) Voimme taas kerran valita olemmeko mukana lajimme kehityksen kärkipäässä vai vanavedessä. Voisimmeko kerrankin olla kärkipäässä?
---Lainaus Paintbunnysta päättyy---

PSP turnaussarjan yhteydessä on tänä vuona pelattu X-ballin lippulaivaa NXL:a. Koska halukkaita X-balln pelaajia oli enemmänkin, perustettiin ensin 1 divisioona ja sittemmin 2 divisioona. Joukkueet ovat \"äänestäneet jaloillaan\" ja X-ballin suosio vain kasvaa. Veikkaanpa että tämän kauden aikana joudutaan PSP:ssa perustamaan vielä 3 divisioona suosion kasvaessa. Yhä useampi joukkue haluaa pelata X:ää sitä kerran koetettuaan ja virta kutistaa 10-man lohkoa jatkuvasti. Tässä muutamia hyviä kommentteja tilanteesta.


---Lainaus P8ntballer foorumilta---
I think what we have to realize is that eventually teams like Dynasty,Dogs,Strange,BC,Avalanche,and possibly a Redz squad will join in or those players will be picked up by teams that exist in the NXL already as thats where all the top players will be, leaving the Pro circuit completely devastated..The tourny scene will be introduced to a new guard with the like of Kapp,Evil,PB Gateway,Static,Cartel,and a few others(unless they too are snatched up by existing NXL teams) taking the place of the beloved Pros we\'ve all come to admire over the last few years..I guess we just have to get used to the new reality of the possibility that X-Ball may just be what gets us mainstream taking all the top players along with it..
---Lainaus P8ntballer foorumilta loppuu---

Itse kokisin mielekkäämpänä pelata X-ballia sarjamuotoisesti, vaihtoehtoja toteuttaa tämä on erilaisia.

---Lainaus Paintbunnysta---
Onkin mielenkiintoista miettiä tulevaisuuteen. Olisiko mahdollista että Suomessakin pelattaisiin tulevaisuudessa X-ball liigaa muiden urheilulajien tapaan? Takeover Kuopiosta kohtaisi lauantain vierasmatsissa Cyclonen Helsingin velodromilla. Aurinko paistaisi tuhannelle popcornia mussuttavalle katsojalle ja ottelutapahtuman kokonaiskesto olisi muiden urheilulajien tapaan 1,5-2 tuntia. Katsojat kannustaisivat kotijoukkuetta lukuunottamatta kovaäänistä kuopioalaisten fanibussillista ja kaikki hurraisivat näyttäville syöksyille puoleen kenttään. Kuuluttaja kävisi tauoilla läpi tilanteita muilla paikkakunnilla. Kupittaalla Turun Dream Team johtaa Helsingin Urhoa vastaan 5-3 puoliajalla. Joukkueen voitto tai tasapeli toisi pisteet sarjataulukkoon. Urheiluruutu olisi paikalla. Ensimmäistä kertaa voin uskoa tällaiseen tulevaisuuden mahdollisuuteen paintballin osalta pelattuani ja nähtyäni X-ballia. Kannattaisi vakavasti harkita siirtymistä pelaamaan X-ballia myös Suomen liigassa. Aluksi tietenkin turnausmuotoisesti nykyiseen tapaan, mutta formaatti todellakin on jotakin uutta ja positiivista. Ei joukkueessa tarvitse kahtakymmentä pelaajaa, Miami Effect pelaa NXL:a alle kymmenen pelaajan rosterilla ja pärjää hyvin. Kuulaa ei mene juurikaan enemmän kuin tavallisessa pelissä. Jos peli on huomattavasti hauskempaa pelaajille ja katsojille sekä voi siten houkutella myös ulkopuolisia sponsoreita, niin miksi ei muuttaa ajatusmaailmaansa hieman? X-ball liiga ei olisi loppu nykyiselle paintballille, alemmat sarjat ja osa turnauksista pitäisikin pelata nykyisellä formaatilla, jotta kynnys lajin pariin pysyy matalemmalla tasolla. Suomessa voisi myös jättää jenkkien hölmöilyt sikseen ja oppia toisten virheistä. Täällä ei tietenkään rajoitettaisi osallistumasta muihin perinteisiin turnauksiin liigan ohella.
---Lainaus Paintbunnysta päättyy---

Sarjan voisi siis toteuttaa monella eritavalla, pelata knock-out systeemillä sijoitusotteluineen, pelata liiga/divariturnausten yhteydessä liigassa X:ää siten, että kauden aikana kaikki joukkueet pelaisivat turnauksessa 3-4 peliä ja kohtaisivat toisensa kauden aikana kaksi kertaa, tai vaikkapa tulevaisuudessa sarjamuotoisesti yksittäisinä ottelutapahtumina kuten jalkapalloa tai jääkiekkoa tai mitä tahansa muuta normaalia lajia.
Mitäpä olette mieltä? Onko mitään järkeä?
Ostakaa Paintbunny ja lukekaa koko juttu, lisätietoa löydät myös oheisista paikoista:
http://www.millennium-series.com/X-ball/index.htm
<!-- w --><a class="postlink" href="http://www.xball.com">www.xball.com</a><!-- w -->
<!-- w --><a class="postlink" href="http://www.xballfinland.com">www.xballfinland.com</a><!-- w -->
..ja laittamalla googleen hakusanan X-ball... ;-)

Juho/Takeover

#95 Re: Myydään/Ostetaan/Vaihdetaan » O: 16" Boomstick Enkeliin » 2003-06-23 13:32:24

Saa pistää tarjouksia mailiin, jos tunnet omistavasi ylimääräisen tälläisen...

Juho/Takeover

#96 Re: SPBL-keskustelut » tuomaroinnista ja säänöistä » 2003-06-11 15:57:35

jee jee! Mylly päälle! ;-)

En kyllä ihan vierestä \"le whateveriä\" katsoessani nähnyt hänen ampuvan, mutka oli kyllä pystyssä. Harmi Röllin puolesta.

No, pääasia ei ole syy vaan hyvä kähinä! ;-)

Enpä enää laita kättäni tähän kakkaan, kaduttaa jo nyt kynsien alta tuleva haju.

I rest my case.

#97 Re: SPBL-keskustelut » tuomaroinnista ja säänöistä » 2003-06-11 14:52:15

Mara&Kairaneva:
Sori. Kyseessä ei siis ollut Spede, vaan pelaaja joka spedeili. Spede on kuollut R.I.P.

Alkoi vain se pelipäivän aikana tapahtunut kuikuilu vituttaa ja siinä pelissä tilanne sitten kärjistyi, kun jätkä oli ulkona boxista pelin vielä käydessä.
Hyvä jos ne kunnon deadboxit hommataan, tulkintavaikeudet poistuvat. Uutena ongelmana tulee huutaminen verkotetusta boxista reaktiona pelitilanteisiin.

Juho/Takeover

#98 Re: SPBL-keskustelut » tuomaroinnista ja säänöistä » 2003-06-11 13:15:23

Muuli:
Näin tilanteen. KUKAAN ei jakanut deadboxiin (ainakaan tahallaan). Näin kuitenkin ainakin yhden kuulan ammuttavan kohti (edit) Qualityn pelaajaa (/edit), joka tuli ulos pöllistelemään mutka kädessä ja hihanauha päällä (deadboxi oli hänen takanaan, joten...). Tämä oli ihan oikein ja sääntöjen mukaan laadulle olisi pitänyt pistää ofo, eli -30, kun pelaaja tuli ulos deadboxista.
Onneksi ne kunnon deadboxit tulee ja ne mutkat jätetään jatkossa ulkopuolelle, niin ei tule tulkintavaikeuksia.
Kukaan ei varmasti halua vahingoittaa toisia (huom! Juice&co.) Homma vaan on niin, ettei pelaajalla ole muuta vaihtoehtoa vaikuttaa deadboxista mutka alhaalla tulevan pelaajan tekemisiin (jos tuomarit ovat daijuja) kuin varmistaa, että tyyppi on eliminoitu.
Sama pätee mutka alhaalla takarajaa pitkin lonnivia heeboja. Jos ei ole nähnyt, että tyyppi on eliminoitu, lienee syytä päästää yksi hajonnut kuula bulkkareihin?
"Kolme korvaan, jos mutka ei ole pään päällä" kuulostaa, ja onkin typerää yliampumista, mutta iskostaa samalla varmana muistisääntönä miten toimia tippuneena.
Stefu on tähänkin lausunut suurimman viisauden toisessa threadissa: Kun tulee osuma, revi nauha pois ja lähde rivakasti mutka pään päällä suorinta tietä deadboxiin. Näin vältät 95% bonusballeista peleissä (monta mansikkaa). Se on kumma että suurin osa näistä eniten nillittävistä ovat niitä, jotka vetkuttelevat kentällä helvetisti kaikessa osuman saatuaan.

Rakentavasti.

Juho/Takeover

#99 Re: SPBL-keskustelut » Miksi suomi säännöt? » 2003-06-10 12:53:15

<!-- w --><a class="postlink" href="http://www.babelfish.org">www.babelfish.org</a><!-- w -->
Tuolta löytyy joka lähtöön...

Joo, no meillä on pelitilannesäännötkin osittain fiksummat. Esim eliminointi ja hihanauhasäännöt ovat meillä fiksummin kirjattu ja mietitty.

Millen säännöissä on yritetty kuvata peliä, meillä asettaa selkeitä puitteita.

Juho/Takeover

#100 Re: SPBL-keskustelut » Miksi suomi säännöt? » 2003-06-10 11:53:32

Tuossapa linkki Millenniumin sääntöihin kiinnostuneille:

http://www.millennium-series.com/images ... terdam.pdf

...ja ei kun vertailemaan tai vaikka kääntämään! ;-)

Voi tietysti käyttää myös valmiita käännöskoneita, mutta paintball ja säännöt ovat aika haasteellisia muuttujia koneille. Tässä esimerkki siitä, miten käännöskone kääntää Millennium seriesin esittelytekstiä:

Alkuperäinen:
With tournaments among the better ones in the world, the Millennium Series are the benchmark of international paintball. This season is about setting new standards, reaching higher levels and quality never seen before.

Käännös :-P
Avulla kilpailu joukkoon vedonlyöjä itse kotona maailma , Tuhatvuotinen valtakunta Jakso aari suoritustesti -lta kansainvälinen sivellin. Nyt kuluva höystää on jokseenkin asettaminen veres korkeushyppytelineet , ehtiä jalo laakea ja avu ei koskaan hiippakunta aiemmin.

Vaatii vielä vähän työstämistä.


Siihen Fifa-vertaukseen. Jos olisi jokin eurooppalainen tai kansainvälinen liitto, johon kuuluisimme, ja joka sääntöjä tekisi, niin mikä ettei! Mutta kun on olemassa korruptoitunut voittoa tavoitteleva turnausjärjestäjäpoppoo, joka antaa saksalaiselle juristille ohjeita, miten sääntöjä kirjoitetaan suojelemaan turnausjärjestäjien talous ja ottamaan teollisuuden tarpeet huomioon.

...ok, tuo Fifan ja korruption/voitontavoittelun vastakohdiksi laittaminen ei ollut ehkä osuvin vertaus yikes)

öö siis joo, pointtini on että hyvä jos on samanlaiset/ -kaltaiset säännöt (niin kuin jo onkin ilman muutamia yksityiskohtia!), mutta ei kannata sitoutua ehdoitta pelaajilta pelaajille järjestelmässä tuohon mafiaan...

Juho/Takeover

Keskustelualueen alatunniste

Powered by FluxBB