Et ole kirjautuneena.
Ei ole. Huippu joukkueet pärjää paremmin kuin koskaan mailmalla. Uusia harrastajia on paljon koko ajan. Ainut juttu on ettei jengii nappaa pelaa turnauksia enään samaan tapaan kuin aikaisemmin. Siinä milessä voisi ajatella että on turnaus kiinnostus lama mikä alkoi jo viime vuonna.
Mutta parhaat joukkueet silti pelaa enemmän kuin koskaan. Kuten Cyclone 13 turnausta tän kesän aikana.
Olisi kuitenkin hyvä saada tietää oikeesti mikä on tilanne. Tänne olisi hyvä saada paintball alan yrittäjien milipiteitä asiasta. Paljon tehdään koko ajan uusien pelaajien tuomiseksi lajin pariin kuten PB klubi yms.
Aikasemmin pelatiin liiga ja sitten 1 tai 2 muuta turnausta kesän aikana. Nyt on FXL 4 kierrosta (4 joukkueella) ja liiga +divarit 4 kierrosta. Turun Zap turnaus. Sitten Millet. Ja mielestäni mikään näistä ei ole pienentynyt viime vuosina päin vastoin.
Walk on kenttä helpottaisi uusien pelaajien saantia myös huippu tasolle mutta siihen menee enmmän aikaa kuin aikasemmin. Nykyään ei enään tehdä PRO tason pelaajia yhdessä tia kahdessa kaudessa kuten aikaisemmin sillä joukkueet ovat kehittyneet niin paljon.
(NOTA BENE: En lukenut kaikkia posteja vilkaisin vain muutamia saatto mennä vähän off the topic, enkä yritä dissaa ketään vain mun ajatuksia asiasta)
Patrik Takeover
FXL Commissioner
http://www.xballfinland.com
Tänään pelattiin ensimmäinen virallinen FXL kierros. Paikalla oli vain 3 joukkuetta johtuen Takeoverin aseiden takavarikoinnista. Päivän aikan pelattiin 3 peliä.
Tulokset voi mennä katsomaan FXL sivuilta missä on myös ranking pisteet. Enemmän statseja sitten joskus tulevaisuudessa.
Kiitos joukkueille ja tuomareille. Erityiset kiitokset kierroksen järjestäjille URHOlle ja tietenkin FXL pääsponsorille SiSSOkselle.
19.6 sitten seuraavan kerran missä toivottavasti näemme TO paikalla.
Patrik Takeover
FXL Commissioner
http://www.xballfinland.com
Joo kyllä FXL pyrkii pitämään mahdollisuuksien mukaan kentätä 1:1 noiden EXL/Open X kenttien kanssa.
Patrik Takeover
FXL Commissioner
http://www.xballfinland.com
löytyy samasta linkistä mikä on yllä.
Patrik Takeover
FXL Commissioner
http://www.xballfinland.com
FXL pelit on arvottu. Sillä Takeover ei ole saanut vielä takavarkoituja merkkaimiaan he eivät pelaa ensimmäisellä kierroksella. Täten pelijärjestelyt ovat muutettu.
Tiedot ja ajat löytyvät täältä:
Patrik Takeover
FXL Commissioner
http://www.xballfinland.com
Jake älä stressaa se menee kuitenkin siten että eka Cyclone pelaa ensin Miamia vastaan jonka jälkeen se sitten pelaa DYnastyä vastaan...ku tietää ton niin ei tarvitse stressata :-)
Ranskan organisaatio kusi aika isolla kädellä. Ammatti dumille ne sai jonkun 20cm pitkän valkoisen batonginpalasen lounaaksi joka päivä. Toisena päivänä ei edes saatu limsoja paikalle. Kolmantena päivänä päätettiin EXL kentällä mennä lakkoon maan tavalla jos ei kokista YMS. ala tulemaan. Niin kyllä siinä meni noin 15min ja kentälle oltiin saatu laatikollinne marssia ja pari koria kokista.
Niinkuin varmaan olette kuulleet open Xsä pelattiin ilman taulua ja EXL finallit pelattiin samalla järjestyksellä, kun EXL taulun ohjauspiiri kärventyi.
Sen kyllä täytyy sanoa että, tuomarointi EXLssä oli oikeesti aika mielekästä verrattuna 7man formaattiin.
Patrik Takeover
FXL Commissioner
http://www.xballfinland.com
YO paljon sä haluat dineroo tosta? Laita hinta vai katotko vain tarjouksia tarjoon 650 tai enemmän hgeti ku laitat oman hinnan
Patrik Takeover
FXL Commissioner
http://www.xballfinland.com
No niin... eiköhän jo ala riittämään.
Kaikki tietää, siis myös Juice sun olisi pitänyt tietää jos olisit pitänyt itsesi ajan tasalla, että toi Cyclonen kierros järjestettiin just niinku oli sovittu-->siten että hommat toimii pelien kannalta.
Siis hyvä milipide toi Juicen kommentti parannuksista on. Mutta jos ei anna ei myöskään saa. Se oli ihan selkeä kaikille ettei ole erillisiä pitsejä, joukkueet hoitaa omat asiansa teltat kronot yms. jos joku missas sen niin voisi pitää itseään paremmin ajantasalla asioista.
Cylonella kuitenkin oli ehdottomasti vaikein ja raskain kierros järjestää sillä ei ole valmiita puitteita kuten SiSSOksen kentällä pitäisi olla.
Muttta toivon tämän jäävän tähän. Oli hyvä kierros ja Juice/Urho voi sitten asettaa omalla vuorollaan riman siinne missä se omasta mielestään kuuluu olla.
Pelataan Xsää
Patrik Takeover
FXL Commissioner
http://www.xballfinland.com
MIKKO-->Toi on hyvä ehdotus. Itse olisin 3 peliä /joukkue/kierros kannalla. siten saisimme sen 3 round robinia tehtyä kauden aikana.
Eli on joukkueet 1 2 3 4
Pelit menisi
1-2
3-4
3-1
2-4
2-3
1-4
Tohon arvottaisiin joukkueille numerot jotka sitten kiertäisi myötä päivää kierrosten välillä.
Tai 15.5 pelit voisi näyttää tältä
09:30-10:45Cyclone-Takover
10:45-12:00Urho-Hooligans
Tauko 30min (et ne dumaritkin sais jossain välissä syödä)
12:30-13:45Urho-Cyclone
13:45-15:00Hooligans-Takeover
15:00-16:15Urho-Takeover
16:15-17:30Cyclone-Hooligans
Tästä tullaan keskustelemaan vielä mutta luulen ettei kannatusta löydy ihan noin monelle pelille. Tuo olisi kyllä hyvää treeniä kaikille FXL joukkueille ulkomaan kierroksia mielessä pitäen. Tämän päivän (24.4 FXL \"treeni kierros\")kokemuksella toi aikataulu ei ainenkaan tuottaisi ongelmia. Voisimme vaihtaa peli ajat 2x20 min joista on 5 min tehokasta mikä nopeuttaisi pelejä vielä enemmän. Ja saisimme pelit purkkiin jo klo 17:00.
Nyt on puitu asioita tarpeeksi tältä päivältä...
pelataan Xsää
Patrik Takeover
FXL Commissioner
http://www.xballfinland.com
Juice--> Urho vois varmaan sitten järjestää innokkaana tuon seuraavan FXL kierroksen. On hyvä kun on selkeä visio siitä mitä pitäisi olla ja miten hommat järjestyy ;-)
Eli 15.5 askiston kentällä pelataan ensimmäinen virallinen FXL kierros. Sinne katsomaan sitten.
Pelataan Xsää
Patrik Takeover
FXL Commissioner
http://www.xballfinland.com
Pelataan Xsää
Kiitokset Cyclonelle hienoista järjestelyistä.
Sitten tietenkin Scandinavian ainoan Xball pistetaulun tarjoamisesta BIG UP Hasselle!!
Oli hyvät \"treenit\" Cyclone näytti kunnolla missä kaappi seisoo voittaen Takeoverin ja Urhon aika mennen tullen.
Suomen SM1stä DTstä ja Qualitystä koottu porukka \"Hooligans\" pelasi myös aika hyvin alkukankeuden jälkeen vieden TOn niukalla piste marginaalilla
Urho näytti selkeää kehitystä pelissä. Vieden Hooligansin 10 pisteen marginaalilla ensimmäisessä pelissä. Mutta Cyclone silti pysyi selkeästi parempana joukkueena.
Takeoverin pelit meni niinkuin olisi voinut odottaa 9 merkkaimen puuttuessa joukkueelta kiitos Saksan tullin.
Urho-Hooligans = 12-2
Takeover-Cyclone = 4-12
Takeover-Hooligans = 5-8 (muistaakseni voi olla 5-7)
Urho-Cyclone = 4-15
Kiitos vielä kaikille oli kivaa :-)
Käykää FXL sivuilla ensi viikolla tulee kuvia päivityksiä.
Patrik Takeover
FXL Commissioner
http://www.xballfinland.com
Joo tämä ensimmäinen kerta on vähän harjoitus kierros missä ei ole katsojille tehty omaa verkotusta tietääkseni.
Patrik Takeover
FXL Commissioner
http://www.xballfinland.com
Eli tuomarit tulee paikalle viim klo 9
Patrik Takeover
FXL Commissioner
http://www.xballfinland.com
kiitos korjauksista/tarkennuksista.
Muuli:
Toi pelin viivyttmäminen on \"Xballtournament rules minor penalty\" eli 2 min. Paitsi että siihen ei ole säännöissä mitään kohtaa?? Eli alkuperäisten sääntöjen laaatiat ovat kai tajunneet ettei voi viivytellä ja poistaneet sääntö kohdan mutta ei rangaistusta siitä. ;-)
Ja
Tousta playing on 5min on kaksi eri kohtaa yksi on selkeellä hitillä ja toinen on eteneminen. Periaatteessa asia on melkein sama mutta siitä on silti kaksi eri sääntö pykälää joista voi saada playing on 5 min
Tetenkin tuo lista on tehty siten, että oletetaan lukijan tietävän muut säännöt jo entuudestaan. ELi listan on tarkoitus selventää rangaistuksia osaaville tuomareille, kun ne ei ole mitenkään selvästi tuossa sääntökirjassa.
Mutta laittakaa lisää kysymyksiä jos joku kohta jää epäselväksi.
Patrik Takeover
FXL Commissioner
http://www.xballfinland.com
Tossa on rangaistukset luookiteltuina suomeksi kaikille joita kiinnostaa. On ainakin selkeemmin kuin Xball säännöissä esillä.
Rangaistukset
Eliminointi
1 Näyttelemällä eliminoitua pelaajaa
2 Tuomarin ohjeiden täyttämättä jättäminen
3 Piippu ei koske lippu asemaa pelin alussa
4 Netrallin pelaajaa kohti liikkuminen
5 Pelirajojen ulkopuolelle meneminen
6 Vlimatka varustisiin yli 1,5m (vaatetus/merkkain)
2 minuuttia
1 Pelin viivyttäminen
2 Tuomarin välttely
3 Over shooting
4 Tekaistu paint check
5 Lähtönopeus 1-10fps yli salittujen rajojen
6 Playing on: \"epäselvällä\" osumalla
7 Playing on:kääntyminen
8 Kiroilu ja epäurheilijamainen käytös
Tupla 2 minuuttinen
1 Lähtönopeudet 11=<fps yli sallittujen rajojen
5 Minuuttia
1 Lähtönopeudet 25=<fps yli sallittujen rajojen
2 Playing on: eteneminen
3 Playing on: selkeällä osumalla
4 Tuomaria ampuminen
5 Luvatonta vaatetusta
10 Minuuttia (henkilökohtainen)
1 Kentälle takaisin tulo eliminoinnin jälkeen
2 Pyyhkiminen (wiping)
Pelirangaistus/pelikielto
1 Tappelu ja uhkailu (pelirangaistu ja minimissään 1 pelin pelikielto)
2 Laiton merkkain
3 Työkalujen vienti kentälle
4 Pelaaminen 2 joukkueessa saman kierroksen aikana
5 Pelikentän tahallinen muutttaminen rikkominen peliaikana tai sitä ennen
Patrik Takeover
FXL Commissioner
http://www.xballfinland.com
Ajo-ohjeet läytyy <!-- w --><a class="postlink" href="http://www.xballfinland.com">www.xballfinland.com</a><!-- w --> sivuilta jos tarvitsette.
Sivut ovat muutenkin päivitetty.
Patrik Takeover
FXL Commissioner
http://www.xballfinland.com
FXL kausi alkaa!!
Eli paikka on klukkalan Cyclonen treeni kenttä 24.4.04 klo 10. Järjestäjinä kierrokselle toimii Cyclone ja EGI.
FXL Harjoitus kierros 24.4.2004 Klo 10:00
Ensimmäisellä ”harjoitus” FXL kierroksella on tarkoitus perehdyttää kaikki joukkueet X-Ball konseptiin. Päivän aikana pelataan 4 X-ball peliä. Eli jokainen FXL joukkue pelaa 2 peliä.
Aikataulu
10:00-11:00 Päivä alkaa noin tunnin kestävällä perehdyttämisellä jonka EGI pitää klo.
11:00-12:30 Cyclone – Urho
12:30-14:00 Takeover – Hooligans (DT)
14:00-15:30 Takeover – URHO
15:30-17:00 Cyclone – Hooligans (DT)
Pelien alkamis- ja loppumisajat ovat löysästi määritelty sillä ensimmäisellä kerralla saattaa tulla arvaamattomia ongelmia jotka vievät aikaa.
Ensimmäinen peli alkaa klo 11:00 ja viimeinen peli loppuu noin klo 17:00
Kaikki kiinnostuneet ovat tervetulleita katsomaan ja kuuntelemaan vaikka Xdivaria varten.
Patrik Takeover
http://www.takeoverpaintball.net/
FXL Commissioner
http://www.xballfinland.com
FXL Harjoitus kierros 24.4.2004 Klo 10:00
Eli ensimmäisellä ”harjoitus” FXL kierroksella on tarkoitus perehdyttää kaikki joukkueet X-Ball konseptiin. Päivän aikana pelataan 4 peliä ja jokainen joukkue pelaa 2 peliä.
10:00-11:00 Päivä alkaa noin tunnin kestävällä perehdyttämisellä jonka EGI.
11:00-12:30 Cyclone – Urho
12:30-14:00 Takeover – Hooligans (DT)
14:00-15:30 Takeover – URHO
15:30-17:00 Cyclone – Hooligans (DT)
Pelien alkamis- ja loppumisajat ovat löysästi määritelty sillä ensimmäisellä kerralla saattaa tulla arvaamattomia ongelmia jotka vievät aikaa.
Ensimmäinen peli alkaa klo 11:00 ja viimeinen peli loppuu noin klo 17:00.
FXL joukkueet varmistukaa että otatte kaiken tarvittavan mukaan cronot, paine yms.
Patrik Takeover
http://www.takeoverpaintball.net/
FXL Commissioner
http://www.xballfinland.com
Avoimia tuomarinpaikkoja on vielä pari jäljellä. Jos kiinnostaa ottakaa pikaisesti yhteyttä:
<!-- w --><a class="postlink" href="http://www.xballfinland.com">www.xballfinland.com</a><!-- w -->
FXL Commissioner
Patrik Louko
<!-- e --><a href="mailto:Louko@luukku.com">Louko@luukku.com</a><!-- e --> (laita otsikko kenttään ”FXL tuomarihakemus”)
Puh: 044 0866366
Patrik Takeover
http://www.takeoverpaintball.net/
FXL Commissioner
http://www.xballfinland.com
Eli JTn suurin laukku malli.
-Jaettu eri osiin
-Vaatteille
-Pelikamoille
-Bulkkeja varten omat pidikkeet
-Maskille ja boksille oma osio
-Renkaat ja veto kahva
-Erittäin tilava mahtuu kaikki vaatteet bulkit yms
-Jämpti rakenne vähän
OVH EUR 150
NYT 80EUR/ tee tarjous
SOITA/SMS 0440866366
Patrik Takeover
http://www.takeoverpaintball.net/
FXL Commissioner
http://www.xballfinland.com
Eli yksi laukku vielä jäljellä...
Patrik Takeover
http://www.takeoverpaintball.net/
FXL Commissioner
http://www.xballfinland.com
Suomeen järjestetään tänä vuonna uusi, suljettu paintball liiga, Finnish X-ball League (FXL). Formaattina sarjalla on X-ball tyyppinen. Sarja käydään virallisilla X-ball säännöillä, joillakin eroavaisuuksilla. Yhtenä esimerkkinä on aktiivisen valmentamisen poisto.
FXL on suljettu sarja mihin joukkueet valitaan kutsuperiaatteella. Tähän syynä on varmistaa joukkueiden resurssit ja kilpailullinen taso. Monien FXL joukkueiden pääpaino on ulkomaisissa sarjoissa kuten Millennium Seriesissä. Ensimmäiselle kaudelle valitut FXL joukkueet ovat:
• Takeover Kuopio
• Dream Team Turku
• Cyclone Helsinki
• Urho Vantaa
FXL hakee ammattituomareita, jotka voisivat tuomaroida koko kauden kaikissa tapahtumissa. Tuomareille maksetaan korvauksia (n. €80-100/päivä). Sarja hakee myös päätuomaria. Jos sinulla on kokemusta paintballista ja tuomaroinnista turnaus tasolla ja FXL tuomarointi kiinnostaa, lähetä hakemus tuomariksi.
FXL turnaussarjassa pelataan neljä kierrosta joista ensimmäinen on harjoituskierros. Kierrokset pelataan kaikki pääkaupunkiseudulla Klaukkalassa tai Askistossa. Viralliset kierrokset pelataan SiSSOS Oy:n pelikentällä Askistossa.
Aikataulu:
1. 24.4.2004 Klaukkala Lauantai (Konseptin testaus, harjoituskierros)
2. 15.5.2004. Askisto Lauantai (Ensimmäinen virallinen kierros)
3. 19.6.2004. Askisto Lauantai
4. 10.7.2004 Askisto Lauantai
Liigaa varten on ostettu virallinen Xball pistetaulu. Taulussa näkyvät peliaika, taukoaika ja maksimissaan kahden pelaajan jäähyjen ajat kummastakin joukkueesta.
Sarjan pääsponsori on SiSSOS Oy.
Tuomarihakemukset ja kyselyt voi lähettää alla olevaan osoitteeseen. Hakemukset huomioidaan saapumisjärjestyksessä:
<!-- w --><a class="postlink" href="http://www.xballfinland.com">www.xballfinland.com</a><!-- w -->
FXL Commissioner
Patrik Louko
<!-- e --><a href="mailto:Louko@luukku.com">Louko@luukku.com</a><!-- e --> (laita otsikko kenttään ”FXL tuomarihakemus”)
Puh: 044 0866366
PS: Virallinen X-Ball pistetaulu on tällä hetkellä testauksessa se saapui viime yönä jenkeistä.

Niin lisäys tohon yllä olevaan että kaikki ymmärtäis.
Bouncea haettaessa yritetään etsiä ns \"sweet spottia\" missä kulmasta tulee lähes täys auto. Tarkoituksena löytää pomppivat liipasimet.
Responsea testatessa painetaan lipaisinta kerran sisään ulos nopeasti. Tarkoituksena testata valmiiksi onko kulma muutenvain laiton.
Patrik Takeover
http://www.takeoverpaintball.net/
FXL Commissioner
http://www.xballfinland.com