Jos ei sais leikkiä sotaa niin en määkään tätä harrastais. :lol:
Huomatkaa pieni, mutta kriittinen vivahde-ero: sotaLEIKKIÄ, ei SOTAleikkiä. Ainakaan minun kohdallani ei ole päässyt puhumaan mistään sotahulluudesta tai jeesustelemaan että lapsesta tulee sotilas tai asehullu kun pyssyillä leikkii... minusta nimittäin tuli sivari.
Jos puhutaan psykologiasta niin oikeesti sotaleikissä lapsi pystyy käsittelemään asioita omassa päässään ymmärtää paremmin mistä on kyse, kun jos vain saisi kuunnella jotain asenteellisia jeesustelupuheita. Kriittistä on se millaisessa tilanteessa kokemukset saadaan, onko tilanne valvottu ja liittyykö siihen asiallista ja avointa keskustelua aikuisen kanssa ilman manipulointa.
Yleisestä mielipiteestä: Tiedon puutehan se suuri ongelma on, niin kuin monessa muussa asiassa. Mukaan vaan kokeilemaan, siinä haihtuu ennakkoluulot, ja jos ei tykkää lajista niin ainakin oikeesti tietää millaista se on. Joskus vuosia sitten tuli asenteellinen tv-dokkari aiheesta, jota katsellessani kauhistelin moista hullujen hommaa... mutta jo ohjelman loppupuolella oli mielessä että olis kivaa joskus kokeilla. :rolleyes:
Elokuussa 2003 olin bileissä, joissa pelattiin myös splättistä... sitten olinkin jo koukussa. Asia kyti mielessä koko talven ja keväällä rupesin netistä etsimään pelimahdollisuuksia. Kesällä ostin jo oman mutkan pelattuani kerran lainamutkalla. (Kiitos Nääsville Predatorsille)
Tässä sitä nyt ollaan... alle vuoden olen pelannut, mutta jo nyt vaihtamassa mutkia kalliimpiin. Aivan, mutkia. Niitä taitaa olla nyt *neljä*, kun ostin uusia ja vanhat ovat toistaiseksi myymättä... :oops: