Et ole kirjautuneena.
Käsittämätöntä touhua. Ihan kuin jengiä pitäisi rankaista siitä että johonkin sarjaan x ei mahtunut kun se meni täyteen.
Edelleen: päätavoite on tottakai siinä että sarjaan ilmoittautunut jengi hoitaa paikalle joukkueellisen miehiä ja pelaa pelit joihin on ilmoittautunut. Jatkossa 2. divaria varmasti supistetaan ja silloin nämä no show-tiimit jätetään ulos.
Jos kuitenkin kesken kauden käy niin, että joku jää pois, on mielestäni varin reilua antaa jollekin muulle jengille mahdollisuus tulla pelaamaan ja samalla hoitaa riittävä määrä pelejä niille jotka ovat sarjaan ilmoittautuneet. On varsin perseestä pelailla kahden jengin lohkossa ja arpoa siinä sitten jatkoon menijää, varsinkin kun lucky loser paikka on käytännössä poissuljettu, toisin kuin niissä parissa muussa 2-div lohkossa.
Tätä iänikuista suomipainttivirttä "ei noikaan saa ku mä en saa" ei vaan jaksais enää kuunnella, oli laulajana sitten aikuiset miehet tai osallistumismaksuun ropojaan haaliva opiskelijajengi. Jos se sarjamaksun maksaminen ennen kauden alkua on niin suuri vaiva että siitä pitää itkeä tässä vaiheessa, niin kannattaa varmaan alkaa säästää jo ensi kaudelle.
Mielipiteet ovat todellakin omiani eivätkä edusta kenenkään tai minkään virallista kantaa. Ei edes omaani.
Edit: Puheet kolmella miehellä paikalle tulemisesta ovat myös aikamoista huttua. Skaboihin hoidetaan jengi paikalle ja piste. Jos ei rahkeet riitä niin seuraavalle kaudelle kannattaa miettiä mihin sitoutuu.
Joo, joku tolkku tohonkin hommaan pitää saada, mutta jos ei pelaajia satu olemaan tarpeeksi, nin ei siinä paljon ole tehtävissä muutakuin ilmoittaa asiasta mahollisimman pian :? ...
Jos ennen kauden alkua turnauksiin osallistuvan rosterin kasaan saaminen näyttää epävarmalta niin voi jättää sitten osallistumatta kokonaan. Täysin perseestä on se että lähdetään mukaan roikkumaan ja sen jälkeen vedetään turnauksia no show-tyylisillä suorituksilla kun tulee yllärinä että 4 kertaa vuodessa pitäisi saad 5 miestä kasaan.
Sitä en tajua mikä ongelma on että esimerkiksi kakkosdivarista poisjääneen paikalle otetaan joku alemman sarjatason bändi jos heillä intoa riittää. Keneltä se on pois? Mun mielestä ei keneltäkään.
Kiitti Grandelle, muille dumille ja kaikille muillekin! Kenttä oli kiva, puitteet hyvät, dumaus toimi ja pyttykin lähti messiin.
Erikoisterveiset Yacelle joka joutui jättämään pittaamisen kesken ekan pisteen jälkeen. Tiimi kuuluu kyllä etusijalle, mutta annettakoon anteeksi kun lapsi ei vissiin kai synny kuin kerran elämänsä aikana.
![]()
Sunnuntain aikataulu?
Tuliks toi siis 20.8 seiskan uutisissa kolmosella vai missä?
Juu remote-hommat haudattu.. Tällä hetkellä Raili vaikuttaisi hyvältä, mutta entäs Invert Mini? Noin 300 euron luokkaan tuokin ja näyttäisi olevan metallia. Ja mitäs tohon miniin pitäs/kannattas päivittää?
Kurkkasin muutamalta sivulta Invert Minin hinnat uutena ja olivat luokkaa 439e ja 440e. Itse mutkasta en tosin tiedä yhtään mitään.
Hyvä mutka, parempi hinta. Ostakaa ja rahoittakaa mut World Cuppiin.
Myydään puoli kautta käytetty Proto Matrix Rail. Mutkassa kiinni kaikki tarpeellinen ultimaaliseen dominointiin tarvittava lisämatsku. Lyhyesti siis:
-PMR (musta)
-UL frame
-'08 Dye Millennium board
-Proto On/Off Airport
-Dye Clamping feed neck
-PMR alumiininen bolt cap
-PMR 1-piece piippu
Lisukkeena löytyy käyttöohjeet niin mutkaan, frameen kuin boardiin ja halutessaan verkonpainoksi saa vakioframen, feedneckin ja muovisen bolt capin. UL framea on kustomoitu sen verran että veitsenterävä kärki on viilattu pois ja loukkaantumisriski on vähentynyt 99%. Mutka toimii, säädöt ovat kohdallaan ja huollot on tehty. Luovutetaan ensimmäisestä ja rakastavasta kodista, hellästä huolenpidosta.
Hp. tarjoa / ehkä vaihto kuumaan sähkökokkeriin
Peliväline sijaitsee Helsingissä, tarvittaessa ja lisämaksusta toimitus suoritetaan mihin päin tellusta tahansa. Voipi kysellä esim YV:llä.
Myytävänä myös:
-Proto 08 kyynärit XXL, käyttämättömät, hinta 20e
MTV3 vieraili eilen Oulussa RumaQ:n treeneissä.
Juttu tulee ulos tällä viikolla joko seitsemän tai kymppi uutisissa, valitettavasti tarkkaa päivää emme mekään saaneet tietää.
Urheilu-uutisissa vai ihan oikeissa uutisissa?
Kait kommenteille ja kysymyksille on kuitenkin tilaa jos tämä homma toimii niin kuin sitä on ns. mainostettu eli pelaajilta pelaajille...
Toimii kai pelaajalta pelaajalle, mutta kuitenkin niin että muutama pelaaja (=järjestöaktiivi) raataa perseensä puhki käytännössä ilman mitään korvausta ja samaan aikaan loput kaivavat nenäänsä ja kuoro hoilaa kun kaikki on perseestä.
Eli nykyään näyttää olevan se malli että jos kommentoit tai kysyt jotain niin hirvee kuoro alkaa ulisemaan et ei saa arvostella. Mikä ihme siinä on että noi asiat pitää nähdä noin?
Se siinä kai on että se valtava arvostelu ja kritiikki kohdistuu koko ajan vain muutamaan ihmiseen, niin foorumilla kuin sen ulkopuolellakin kun niitä aktiiveja ei asian parissa vain yksinkertaisesti ole. Ihmiset ovat kiinnostuneita arvostelemaan ja antamaan ideoitaan käyttöön vasta siinä vaiheessa kun päätökset on jo tehty ja juuri sillä ratkaisevalla päätöksentekohetkellä kukaan ei ole kiinnostunut mistään.
Käsittääkseni aikaisempina vuosina liiton hallitus on enemmän tai vähemmän meinannut lopettaa kesken kauden, enkä ihmettele sitä yhtään. Siihen hommaan ei liikaa ole menijöitä koska kiittämättömyydellä ja nillityksellä ei korvata kymmeniä, ellei jopa satoja tunteja omaa aikaa.
Asian voi toki ratkaista esimerkiksi kahdella tavalla. Toinen tapa on se että aktiiveille aletaan maksaa ihan oikeaa oikeaa palkkaa, aikuisten oikeassa eurooppalaisessa valuutassa tai sitten liiton touhuun kaivetaan aktiivisia ihmisä enemmän jotta vastuu saadaan jaettua paremmin ja päätöksissä kuullaan useampi näkemys jo ennen päätöksen tekemistä.
Totta kai liitossa tehdään hyvää työtä, muuten ei pelattas SM-liigaa. Mutta parantamiselle ja kehitykselle on aina sijaa.
Totta.
Eikä kannata ottaa tätä postia henkilökohtaisesti koska se ei ole henkilökohtaisesti sinulle osoitettu. Posti on vain allekirjoittaneen henkilökohtainen mielipide ja hiljainen osanotto aktiivien menetettyjen vapaatuntien ja hermojen puolesta. Piis, lööv ja rispekt.
En tiedä Turbo mikä Cyclonen sijoitus 2.divarissa tällä hetkellä on, mutta mun mielestä on ihan reilua että "kovat" joukkueet laitetaan samaan lohkoon. Sehän antaa "heikommille" joukkueille paremmat mahikset päästä jatkopeleihin ja kasvattaa pistesaldoa. Vai? Kilpailullista on mun mielestä se että "kovat" joukkueet pelaa "kovat" pelit vastakkain...
Oiskohan VDO:n sijoitus jotain 5. sijan nurkilla.
Niin, jos "kovat" joukkueet laitetaan samaan lohkoon niin se tosiaan antaa "heikommille" joukkueille paremmat mahdollisuudet päästä jatkopeleihin ja kasvattaa pistesaldoa. Vaan kysymys kuuluu että ansaitsevatko huonommat joukkueet puoli-ilmaisia paikkoja semeihin sen varjolla että pelillisesti taidokkaammista joukkueista useampi tippuu jo alkusarjassa pois? Ja jos olet sitä mieltä että kilpailullista on se että "kovat" pelaavat "kovat pelit" vastakkain, niin silloin ymmärrät sen että ne pelit eivät ole alkusarjoissa.
Kysymyksessä on kuitenkin jonkin tason kilpaurheilua ja kilpaurheilu ei ole aina reilua eikä kivaa. Tällaisen tyylin kilpaurheilussa ei myöskään ole tapana yrittää saada heikkoja keinotekoisesti pärjäämään ja ehdottomasti keinotekoisena pärjäämisen mahdollistamisena pidän sitä että parhaat pelaisivat samassa alkulohkossa ja tiputtaisivat toisensa. Okei okei, kauden alussa luvattiin että kaikki saa niinku pelaa kaikkia vastaan.. mutta silti...
Tässä vaiheessa kannattaa ymmärtää myös se, että kommenttien varjolla pelaan tavallaan itseäni ja omaa joukkuettani vastaan, koska emme ole siellä 3 parhaan joukossa ja suurella todennäköisyydellä saamme tulosten valossa "kovan" joukkueen vastaamme jo alkusarjoissa.
Sattuneesta syystä kenttien omistajat eivät taida olla kovinkaan halukkaita vuokraamaan pelkkää kenttää. Yksittäistä peliä järjesteltäessä, siis vaikka polttariporukalle, lienee oikeasti yksinkertaisinta ostaa tapahtuma joltain vuokravermeitä kauppaavalta yritykseltä. Tämä siitä syystä että varusteiden huolto, varusteiden kuljettaminen paikalle, varusteiden huoltaminen ja rikkoutuneiden vaihtaminen ehjiin jäävät vuokrausta järjestävän huoleksi. Lisäksi paikalla on diilistä riippuen henkilö joka voi johtaa peliä ja auttaa ongelmatilanteissa, sekä tarvittaessa kaupata lisää kuulia. Tarvittaessa vuokraajat yleensä antavat pelaajien käyttön haalarit ja jopa hansikkaita.
Kaverilta vuokraaminen ja jonkun pelipaikan etsiminen saattavat tulla halvemmaksi, mutta helppoudesta jokainen voi vetää omat johtopäätöksensä.
(Tällä puheenvuorollani en ansainnut euroakaan rahaa tai muita etuisuuksia.)
Eri viikonloppuna 2 ja 3 diva tarkoittaa lähes tuplavuokria Ilmasysteemeille ja kentille, kuka maksaa? Veikkaisin lisäksi että 6 viikonloppua kesästä on paljon hankalampi kuin 3 perhe- ja budjettipoliittisesti. Kuitenkin ne kokeneimmat dumarit käytännössä joutuvat kiertämään joka viikonlopun.
Tossa nyt on muutakin kaikkea fiflaa, mutta en jaksa lähteä mihinkään nettiväittelyyn asiassa.
Tuohon päälle vielä se että aika moni firma raahaa paikalle kuulaa kerralla koko viikonlopuksi... vaan jos turnausfrekvenssi kasvaa ja yksittäisen skaban volyymi pienenee, niin voin kuvitella että paikan päälle järjestettyjen pallojen hinta ei ainakaan laske. Bonuksena vielä saman organisaation alla pelaavien tiimien huoltoporukka yms, monellakaan on tuskin mahdollisuutta reissailla 6-7 viikonloppua kesässä omia menoja, siis varsimkaan jos sattuu olemaan perheellinen mies tai vuorotöissä. Ja tosiaan, päälle se tuomareiden vaivaaminen useana viikonloppuna, samoin kuin kenttien yms kasaan hämmentäminen... sanon taas, lisää harrastajia ja ulkopuolista rahaa PALJON enempi kehiin niin asiasta keskustelua voidaan jatkaa järkevältä pohjalta.
Kakkosen peluutukseen pieni kannanotto: Jos kauden alussa on luvattu peluuttaa kaikki kaikkia vastaan, niin on toki harmillista jos tämä ei toteudu. Vaan on toki aika epäreilua sekin että kilpailullinen näkökohta unohdetaan ja pistetään esimerkiksi sarjan kolme kovinta samaan alkulohkoon ilman että tämä tapahtuu arpomalla. Kakkosesa on kuitenkin kai tarkoitus pelata jollain tavalla kilpaa ja jotain hommasta puuttuu jos parhaat tökätään samaan lohkoon.. kai... tosin sinänsä mulle on aivan sama, käsittääkseni päivän paras turnauksen jokatapauksessa voittaa.
Yritätte vaan saada mut pois kentältä
mut en mä lähde ennen kuin kannetaan.
Ihan hyvä jos et lähde kuin kantamalla. Meinaan tää SPBL touhu ja liigat loppuis kuin seinään ilman muutamia, todella kantavan voiman roolissa toimivia henkilöitä.
Ehkä tää tästä. Näitä säätöjä, pelipaikkojen muutoksia yms. tulee olemaan varmasti vähintäänkin niin kauan ennen kuin asioista vastaavat saavat full time palkan liiton pyörittämisestä ja tätähän ei tapahdu ennen kuin lajin pariin saadaan houkuteltua riittävästi väkeä ja lajin ulkopuolisia yhteistyökumppaneita.
Mun mielestä huono idea.
Kerrassaan paskamaisen hyvä ja hekumallinen video. Musat toimi ja kokonaisuus rokkaa.
Tack! ![]()
Niinmpä... kakkosta pelattiin taas melko myöhään illalla ja pian on edessä se ongelma että aurinko laskee ennen pelien loppumista.
Edit: Tosin luulen että sunnuntain saisi pysymään aisoissa paremmin kun pelien välistä taukoa lyhentäsi minuutilla tms.. Ja pidän enempi tuosta että kakkonen pelataan su-iltapäivällä niin pystyy ihan oikeasti tekemään sen reissun melkein päiväseltään.
Eli käytännössä vanha DOT-leimoilla oleva pullo on enää hyödyllinen vain verkon painona?
...tai sit pitää ruuvata regu sen verran löysälle että pulloa voi käyttää vesipullona...
Itse en seissyt kyseisellä laidalla Turussa pelin aikana koska minun piti nähdä aika ja kun kuulin että joku tuomari alkoi huutamaan "Peli Ohi!" niin toimin annettujen ohjeiden mukaisesta.
Tuomareiden toiminnassa ei mielestäni tuossakaan tilanteessa ollut mitään moitittavaa. Oman kokemukseni mukaan tuomarointi toimi varsin mallikkaasti.
Gasflow: joo, osaan kyllä lukea ja kommentoida lukemaani tekstiä, joten älä viitsi quotata tekstejäni ristiin. Itse kommentoin sunnuntaina tapahtunutta tilannett niin kuin se minun käsitykseni mukaan tapahtui ja sinun kommentointisi ei noiden kirjoitusten valossa koskenut sitä tilannetta niin kuin se paikalla tapahtui... tosin sinänsä asiasta on turha jauhaa koska olemme loppujen lopuksi nähtävästi samaa mieltä.
Eli palataan formaattiin, jossa katsojat ovat hiljaa eivätkä saa osallistua peliin mitenkään? Mielestäni se on täysin pelaajasta kiinni, mikä on häiritsevää tai mikä ei.
Sanoinko mä että pitää siirtyä takaisin "pää kii"-formaattiin? En? Säännöissä kielletään selvästi pelin häirintä ja "peli ohi" huuto mitä suurimmalla varmuudella on juuri tätä säännöissä kiellettyä toimintaa.
Kuvittelin jokaisen tajuavan tällaisen asian koska tässä leikitään myös pelaajien turvallisuudella. Jos jatkossa otetaan ohjenuoraksi se että sinnikkäästi jatketaan pelaamista huudoista piittaamatta, voi joku saada ihan oikeasti siipeensä... ja mites jatkat pelaamista jos jokainen kentällä oleva duma toistaa sitä huutoa, samoin kuin kellomies pysäyttää ajan ja puhaltelee pilliin? Pelaajien vika kun kuunteleevat? Ööö, valot päälle hei?
Jos on niin herkkä tuollaisille "peli ohi"-huudoille, niin opettelee olemaan kuuntelematta niitä huutoja. Kyllä oman tiimin jätkien äänet pitäisi kuitenkin tunnistaa ja pelin päättymisestä annetaan selvä merkki muilla tavoin.
Niin, käsitykseni ja aistihavaintojeni mukaan pelin päättymisestä ko. tapauksessa annettiin merkki niin huutamalla, kuin myös pilliin viheltämällä...
Itse sunnuntaina katsojana en olisi edes tullut katsomaan jos olisi pitänyt seistä turpa kiinni perusasennossa kentänlaidalla.
Edelleenkin kentän laidalla saa nykysääntöjen mukaan huutaa ja kannustaa, mutta jokaisen tulisi edes vähän miettiä mitä suustaan päästää.
Ja ei, en ollut kentällä kyseisen pisteen aikana eikä kyseinen piste vaikuttanut allekirjoittaneen sijoitukseen tai pelisuoritukseen yhtään millään tavalla. Pointti tässä säälittävässä nillityksessä ja boardipainttaamisessa ei ole ajaa yksittäisen katsojan, vaan kaikkien pelaajien ja tuomareiden etua.
Edit: Aiemmassa postissani mainitun pelaajan eliminoimiseen viittaavan lausahduksen voi unohtaa, se ei liene se olennaisin asia häiritseviä huutoja käsiteltäessä...
Omasta puolesta kiitos kaikille, erityisesti tuomareille. Noilla lämpötiloilla epäinhimillisen pitkät päivät kentällä eivät vaan yksinkertaisesti voi olla hauskoja. Kiva kun jaksoitte.
Kiitos myöskin vastustajille, siis siitäkin huolimatta että mä en tykkää ottaa fönöön edes yhtä erää.
Ja sitten kritiikkiä ja muistutus katsojille:
SPBL 2008 säännöt kertovat seuraavaa:
33.01 Katsojat voivat katsoa pelejä ja toimintaa kentällä, mutta eivät voi antaa:
* Pitää hallussaan merkkaimia ilman piippusukkia niin, että he voivat ampua.
* Häiritä peliä millään tavalla.
Jotenkin kuvittelisin että katsojien "läpällä" huutamat "peli ohi" ja "ota toi pois" kuuluvat tämän säännön alaisuuteen. Tottakai tuomarit kentällä tekevät päätöksen kuka on eliminoitu ja kuka jatkaa pelaamista, mutta jos tällaisten huuteluiden saattelemana peli katkaistaan ja/tai pelaajia eliminoidaan niin ei voi kyllä kehua katsojien toimintaa.
Muuten vielä kerran kiitos kaikille.
Listat löytyy http://www.paintball.fi/page.php?id=1362
Kysyn vielä uudelleen: Mihin aikaan 2. divisioonan joukkueet pääsevät sunnuntaina lukemaan kenttää elleivät ole paikalla aamulla ennen turnauksen alkua?
Moni varmaan tulee paikalle navigaattorin avustuksella, joten saisko vielä osoitteen.
Eniron karttapalvelun haulla naputtelin tuosta yllä olevasta kartasta erään paikannimen ja tsädäng, oikea osoite on Jättänväljäntie, Piikkiö.
Mutta kysymys: Milloin ja missä julkaistaan mahdollisimman tarkat aikataulut viikonlopun häppeningistä ja onko sunnuntaina pelien väliin jätetty joku sellainen aika jolloin 2 div.-joukkueet voivat lukea kenttää? Ilman kenttien lukuun soveltuvaa aikaa uudistus menettää merkityksensä koska paikalle on pakko tulla ennen kukonlaulua...
Asiasta toiseen.
Viideoista tuli vaan mieleen että onko SPBL tai joku muu taho ollut koskaan yhteydessä esim. Yleen? Kannattaisi yrittää vähän promota esim. Ikaalisen päätöskierrosta kun kaikki joukkueet on samana päivänä paikalla, ilmassa on suuren urheilujuhlan tuntua
ja mestaruudet ratkeaa. Jos vaikka Urheiluruutuun pikku loppukevennys heruisiOnhan kyseessä kuitenkin kansallinen lajin pääsarja.
Tää paintti on siitä hassu laji että näissä kuvioissa lähes jokaisen antama apu lajille kelpaa. Tämä tarkoittaa myös sinun ja ehkä jopa minunkin antamaa apua. Että feel free to ottaa yhteyttä esimerkiksi liittoon ja kysyä mitä voit tehdä lajin hyväksi... tai jos soveltaminen ja looginen ajattelu onnistuu, niin julkisuustempauksia hyvän maun rajoissa voi ehkä yrittää tehdä jopa ilman liittoa.
Pointti: paintin parissa pitää joskus ehkä uhrautua jollain tasolla yhteisen hyvän vuoksi. Laji on valitettavasti niin pienten ympyröiden laji että ilman tiettyjä henkilöitä (useita vuosia lajin parissa touhunneita aktiiveita ja järjestöaktiiveita) koko touhu olisi kuollut ajat sitten. Aina ei vaan kantsi kysyä että tekiskö joku muu...
Valitan yliväsymyksestä johtunutta ylireagointia.
Hyvä aviisi kyllä, sitä ei pidä kieltämän.