Et ole kirjautuneena.
Näinhän se täytyy mennä.
Tommoinen systeemi vois olla ok jos siitä olisi kerrottu kauden alussa. Nythän tiedotteessa ymmärtääkseni lukee eri tavalla.
Sinänsä on hassua, että jossain sarjassa tasoitetaan tietä jatkopeleihin sillä että laitetaan huonommin pärjänneet joukkueet paremman kanssa tietoisesti samaan lohkoon.
Mielipiteeni ovat omiani.
-J-
Kaikkien täytyy pelata kaikkia vastaan kierrosten aikana ja viimeinen kierros sitten arvotaan.
Eihän tossa sun ajattelumallissa ole mitään järkeä, että parhaat (millä perusteella, taulukon, sun oletuksen, kaverisuhteiden?) laitetaan eri lohkoihin ettei ne tiputa toisiaan. Sehän olisi selkeää suosimista ja etukäteen pelaamista.
-J-
Jämsän Paintballilla on kierroksella 3 vastassa toista kertaa Hurrikan ja Takeover omassa lohkossaan. Ne keitä vastaan toistaiseksi ei olla pelattu alkusarjassa on:
PPW, Trivoga, Cyclone, destroyers ja Horna. Kierroksella 3 noista korjaantuu Cyclone. Silti jäljellä on neljä pelaamatonta vastustajaa joista vai kolme vastaan voi pelata viimeisellä kierroksella.
Eli ei tämä nyt ihan oikein mene munkaan ymmärryksen mukaan?
Perun kaikki puheeni sillä minulle on juuri kerrottu, että kaikki on mahdollista!
-J-
Ei taitais olla kovinkaan mahdollista nostaa 3.divarista ketään 2. divarin peleihin kesken kauden vaikka olis halukkuuttakin. Amokin pois jäänti olis kyllä paska homma -> tällä kertaa se vaan osuis toista kertaa Swat:ia kohti.
-J-
Tässä tapauksessa katsojan huutama peli ohi johti pelin päättymiseen eli tuomari luuli ton huudon tulleen joltain muulta tuomarilta, toisti sen ja that's it. Sen jälkeen peli uusiksi. Tuomarityöskentelyn häirintä on eri asia kuin muu huutaminen kentän reunalta. Tuomarivirhehän tuo on tietysti viime kädessä.
Täysin asiatonta mun mielestä silti joku peli ohi huutelu kentän sivusta.
-J-
grande, sä oot komee!
-J-
pupuparistot FTW!
-J-
Etsin itse hetken että miten ION:iin säädetään ROF:ia vaikkapa 12:sta ja löysin tämän laskurin niin jaetaanpa muillekin jos sattuu joskus olemaan tarvetta moista säätää tai onnistun ite hukkaamaan linkin.:
http://www.warpig.com/paintball/technic ... /ion_calc/
-J-
Ota se perus 98 tai Custom PRO. Ne toimii aina. Jos maltat jättää kaikki sähköhärpättimet pois niin aina parempi. Silloin voit lyödä samalla aseella vaikka telttakepit maahan.
Tarkkuus tulee piipusta, sopivasta kuulasta ja tasaisesta paineesta. Ei painttivehkeet ole tarkkuusaseita. Suunnilleen sinnepäin niillä kyllä saa ammuttua
-J-
Tuliskos sulle injuryy siitä? Vai reponoiko ne sen vaan paikalleen ja vähän kipulääkettä perään. Viikko saikku ja that's it?
Herra Vain noin 15krt olkapää sijoiltaan
-J-
No perhana,
Mä oon aina luullut että Viron reissuilla saa pitää pelikamoistaan kiinni... mutta varas onkin lähempänä kuin arvataankaan.
Pitänee palkata security seuraavalle kierroksella (205cm, 110kg)
-J-
Jahas. Kohtuu röyhkeetä toimintaa varsinkin kun vois ajatella henkilön olevan 'omasta' piiristä. No, onneks sarjanumero on tallessa niin eiköhän toi jossain vaiheessa putkahda pintaan.
-J-
Onhan tähän sen verran toki vielä todettava, että jos mun ego 07 on määritelty lukemiin 11.8 ja sen onnistuu ampumaan yli 12 roffille niin eihän se tietty sielua lämmitä. Miestä kylläkin.
Tuo Ju2a:n ehdotus vois olla ok tuossa mielessä VARSINKIN jos kronoissa todella on heittoa. Itsehän käytin vaan sitä punaista pöytäkronoa (jos muuten oli patteri alussa huonona ja mainittuani asiasta kompuran luona pyörineelle herrasmiehelle toteamuksena oli vaan vittumaiseen sävyyn, että on siellä toimiva käsikronokin
Jossain vaiheessa siihen kyllä vaihtui patteri.
Tommoset 14,5 ROFfit on varmaan aika selkeitä ja ne kuulee jopa korvalla. Mutta 12.2 jättää varmasti tulkinnan varaa.
-J-
Minusta kirkkonummen ROF linja on ok. Toki tossa rof tapauksessa voi käyttää useampaa kronoa tilanteen toteamiseen, mutta jos ne näyttää samaa niin ulos vaan...
Tuomaroinnin kannalta on varmasti helpointa bannata mies koko turnauksesta.
-J-
Totta, mutta valo-ongelma tulee sittenkin vastaan elokuussa?
Eikös tosta nyt sit seuraa, että 1. div ja 2. div päivä on vielä pidempi kuin ennen?
-J-
Rakentavaa palautetta (toivottavasti):
- Verkotus - tämä pitää saada kuntoon jatkossa. Nyt oli turvallisempaa kentällä kuin kentän laidalla. Meidän joukkueen kaveria tuli suoraan verkosta pallo läpi katsomopuolen laidalla. Sneikkiammunnasta ilmeisesti. Osui onneksi kaulaan, ei silmään. Lisäksi verkot vaikuttivat katsomolaidalla hieman liian matalilta.
Toivon, että painttiskenessä osataan paneutua asiaan ennenkuin oikeasti tapahtuu vahinko. Taas oli 15cm päässä. Tuplaverkotus / parempaa verkkoa?
- Tuomarit / pisteenlaskenta: musta ihan ok. Ainakin omissa peleissä tiukka linja, mutta kun se säilyy kaikki pelit niin ne pärjää jotka siihen osaa sopeutua. Kellon kanssa pientä sekoilua välillä, mutta that happens. Tarkkuutta pistelaskuun. Nyt oli virhe joka jouduttiin korjaamaan. Meinas olla kohtalokas virhe sijoituksen kannalta.
- Summeri: Jos mahdollista, niin lisää ääntä. Paljon.
Kokonaisuutena hyvät skabat ja tiukkaa vääntöä.
-J-
Omasta puolestani kiitän:
- tuomareita: kovaa, mutta viime kädessä reilua...
- Takeoveria: kovaa vääntöä. Tätä pitää paintin olla! Nyt kävi näin. Ehkä joskus toisin.
- One vs One -skabaa. Tässä on fiilistä PALJON enemmän kuin kolikon heitossa!
- Jukolan Teroa: ya know.
ja ylitse kaiken: RAIMOA!
Peace and respect, Turussa nähdään.
-J-
SWAT kiittää tuomareita järjestäjiä ja vastustajia (paitsi jämsää, se semipaikka oli meidän )
Opetelkaa pelaan.
En laittanut hymiötä koska ois pilannu tunnelman...
Tuleeko paikan päälle viime vuosien tapaan palloa muillta valmistajilta (Draxxus, RPS, Severe) vai joutuuko tyytymään itselleni tuntemattomaan ohjuspalloon?
-J-
Pumping up the old thread: -10 shield points. Average damage 25 points. You are dead.
-J-
Kysymys 2. div tulimoodista tulevalla kaudella:
a) Mennäänkö pilkulleen virallisen säännöstön mukaan eli 12bps, 3 semiä, ramppiasetus jotain?
b) 12bps / sec, ramp 5- x?
c) joku muu, mitä?
En kaipaa spekulaatiota vaan faktaa miellään Juicelta tai joltain muulta päättävistä elimistä.
-J-
Ei oo pakko vastailla jos se on noin vastenmielistä
-J-
Pikkuprovo vaan näin vapun kunniaksi