Splatboard

Suomen paintball-skenen kohtauspaikka

Et ole kirjautuneena.

#1 2002-11-20 19:30:48

EGi
Jäsen
Paikkakunnalta: ,
Rekisteröitynyt: 2001-10-06
Viestit: 239
Kotisivu

Re: Liiton rahankäyttö ja ens vuoden hankinnat

Huhujen mukaan arvoisa liittohallituksemme on jo päättänyt, että ensikaudeksi hankintaan liiton käyttöön sup\'air kenttä.

Haluaisin nostaa hieman keskustelua asiasta, toki hallitus on vapaa tekemään päätöksiään, mutta demokratiaan toisaalta kuuluu sananvapauskin.

Tilanne on sellainen, että niin kauan kun liiga ja divari ovat SPBL:n alaisina pyörineet on liigamaksut määritetty joka vuosi niin, että rahaa on jäänyt yli. Vuosien varrella summa on kertynyt jo jossain määrin huomattavaksi. Lisäksi liitolle on toki jäänyt hieman rahaa lisensseistäkin, tosin summa ei ole käsittääkseni kovin suuri.

Nyt tilanne on sellainen, että rahoilla aiotaan ostaa liitolle sup\'air kenttä. Näistä rahoista kuitekin on joka ikinen penni kerätty liiga ja divisioona pelaajilta. Liitolla ei ole tällä hetkellä meinaan mitään muita tulonlähteitä sillä jäsenyhdistyksiltä ei ole peritty mitään maksua koko liiton olemassa olon aikana ja valtiolle ei ole edelläänkään saatu tehtyä mitään anomuksia joten tukea siltä suunnalta ei ole tullut.

Oma henkilökohtainen mielipiteeni on, että koska nämä rahat on pelaajilta otettu liigaa ja divisioonaa varten pitäisi ne myös näitä varten sijoittaa. Toki kentän hankkimisen voi ajatella tätä tavoittetta tukevankin, mutta itse näkisin mieluummin, että pelaajilta kysyttäisiin mielipidettä asiasta, sillä heiltähän rahat ovat peräisin.

Omasta mielestäni parempi vaihtoehto olisi toimia niin, että tämän vuoden liiga ja divisiiona maksut laskettaisiin hieman alijäämäisiksi ja kenttä kysymys hoidettaisiin vuokraamalla se Suomesta. Näin liigamaksu jäisi viimevuoteen verrattuna huomattavasti pienemmäksi (pitäisi saada alle 400eur per tiimi).

Kentän hankkiminen ainoana ideana on, että liiga ja divisioona voitaisiin pelasta samana päivänä. Hyödyt tästä ovat mielestäni aika pieniä verrattuna huomattaviin lisäkustannuksiin. Toinen kenttä pitää vuokraa silloinkin, järjestäjälle on enemmän vaivaa (verkot esim) ja yleensäkkin järjestjien löytämiseen joilla on paikka kahdelle kentälle, riittävä parkki tila jne.

Haluaisin edelleen nähdä liigan mahdollisimman halpana vaihtoehtona pelata turnauskelpoista painttiä.

Itse näkisin, että järjestely palkkiota voidaan korottaa vaikka 500eur per kierros viimevuodesta ja velvoitetaan järjestäjä hoitamaan asiallinen sup\'air kenttä paikalle.

Näin liigan ja divarin yhteenlaskettu budjetti voisi näyttää joltain tämmöiseltä (laskettu 4:llä kierroksella)

järjestelypalkkiot: 6000eur
päättäjäiset (ruoka): 1500eur
hankinnat (hihanauhat, kelloi ehkä): 200eur
Pokaalit osakilpailuihin: 500eur
muut kulut: 500eur

Yht: 8700eur. Jos saadaan 24 joukkuetta niin hinnaksi tulee 363eur per tiimi. Jos liitolla on vielä kerran ylimäärästä rahaa niin hintaa voi vielä hieman laskea. Jos epäillään, että tällöin joukkueita jotka eivät oikeasti aio pelata tulee mukaan niin pannaan vaikka 300eur per tiimi pantti.

Kommentteja.

--Egi

Poissa

#2 2002-11-20 20:23:37

uni
Jäsen
Paikkakunnalta: Helsinki,
Rekisteröitynyt: 2001-10-08
Viestit: 368
Kotisivu

Re: Liiton rahankäyttö ja ens vuoden hankinnat

Samaa mieltä.

Mikäli löydetään pelipaikkoja joihin saadaan kaksi kenttää tungettua ja siten pelattua divari ja liiga samana päivänä, uskon vakaasti siihen että Suomesta löytyy myös ne kaksi kenttää käytettäväksi ja kohtuuhalvalla vuokrahinnalla, siten liitolle oman kentän hankkiminen tuntuu hiukan turhalta \"haaskaukselta\" kun samalla hinnalla varmasti saadaan kenttää vuokrattua vaikka ja kuinka monta kertaa.

Korjatkaa toki jos olen väärässä.

- Jokke the Rääväsuu / Plague

Poissa

#3 2002-11-20 20:23:40

Mankka
Jäsen
Paikkakunnalta: Es-påå
Rekisteröitynyt: 2001-10-07
Viestit: 303

Re: Liiton rahankäyttö ja ens vuoden hankinnat

Tämä kuuluu taas niihin asioihin joita viisaammat saisivat miettiä, mutta kait sitä voi täälläkin setviä.

Vaikka oma osuuteni tuosta potista onkin häviävän pieni, niin olen kyllä siinä mielessä samoilla linjoilla Egin kanssa että nuo rahat tulisi \"sijoittaa\" pelaajien hyväksi. Se mikä on paras tapa tälle on tietenkin keskusteltavissa. Itse epäilen että tuo suppikentän hankkiminen liitolle ei välttämättä ole se paras kohde, varsinkaan kun viime vuosina monet tiimit ja yritykset ovat ansiokkaasti hankkineet noita kenttiä tähän pieneen maahamme. Ennemmin kuin suppikenttää minä pistäisin liiton hankkimaan vaikkapa korkealaatuista turvaverkkoa \"muutaman metrin\" noita kierroksia varten.

Kukaan tuskin voi väittää liiton turnaussarjaa törkeän kalliiksikaan (kun verrataan mihin tahansa muuhun isompaan sarjaan), joten vaikea siltä pohjalta on perustella hirveitä alennuksiakaan. Toisaalta, tämä olisi varma tapa kohdistaa nuo varat parhaiten oikealle kohderyhmälle.

Jossain vaiheessa otettiin esille tuo ilmahuollon hoitaminen liiton puolesta, mutta se ei tällä hetkellä ole realistista kun näissä meidän käyttämissä pulloissa on vissiin vähän epäselvyyksiä paineastialain silmissä. Lisäksi tuota ei voi toteuttaa ennenkuin pakotetaan voimassaolevat leimat käytettäviin ilmapulloihin - mitä minä vastustan niin kauan kun niitä ei voi leimata suomessa edullisemmin kuin millä saisin uuden ostettua.

En minä tiedä mikä olisi parasta pelaajille. Suuri ongelmakohta on monen mielestä ollut tuomarointi, joten tuomarointikoulutukseen panostaminen nyt olisi yksi luonnollinen, mutta melko pieni menoerä (sen toisaalta voisi tehdä pelaajille ilmaiseksi, joka olisi hyvä mielestäni idea). Oletan myös luonnollisesti, että liittohallitus ja mahdollisesti kilpailulautakuntakin saavat ainakin matkakorvauksia liiton eteen tekemistä matkoista, koska olisi mielestäni melko irvokasta jos ajan lisäksi he uhraavat toimintaan omia varojansa samalla kun nostetaan esille \"ongelma\" rahan kasautumisesta.

Että tämmöisiä ajatuksia...

-- Mankka

Poissa

#4 2002-11-20 21:02:53

Kossuth
Jäsen
Paikkakunnalta: Kuopio,
Rekisteröitynyt: 2001-10-07
Viestit: 58
Kotisivu

Re: Liiton rahankäyttö ja ens vuoden hankinnat

Huhut pitävät paikkansa, Liittohallitus on todellakin suunnitellut hankkivansa Sup'Airball kentän (Vaihtoehtoja selvitellään) sekä Liigan että Divisioonan käyttöön, että myös yleisesti kaikkien Liiton jäsenten käyttöön. Suuri osa tästä suunnitelmasta riippuu siitä, minkälaisia mielipiteitä suomen painttaajat ilmaisevat liigakokouksessa, mutta voin tässä hieman noita suunnitelmia valottaa.

Liittohallituksen tavoitteena olisi saada ensivuonna Liiga ja  1.Divisioona pelattavaksi yksipäiväisenä turnauksena kuten se järjestettiin vuonna 2002 Kuopiossa. Tästä olisi mielestäni erittäin suuria etuja, eritoten paikkakunnille, joilla on useita liigaa ja divaria pelaavia joukkueita, jotka näin pystyvät helpommin järjestelemään erilaisia yhteiskuljetuksia. Myös raja divarin ja Liigan välillä madaltuu, kun divarijoukkueet pääsevät näkemään liigapelejä päivän aikana runsaasti. Ehkäpä maahantuojatkin kiinnostuvat tuomaan tradestandejaan paremmin turnauksiin, kun paikalla on kerrallaan tuplaporukka yhtenä päivänä. Itse näen että Liigan tarkoitus ei ole tarjota pelkästään halpoja treenejä pelaajille, vaan edistää lajin kehitystä kokonaisuudessaan suomessa. Tästä toki jokaisella on varmaan omat näkemyksensä.

Itse jokusen turnauksen järjestäneenä voin sanoa, että työmäärä, joka menee kahden kentän pystyttämiseen pellolle yhdeksi päiväksi, ei paljoa eroa, yhden kentän pitämisestä pystyssä kahta päivää. Itse väittäisin sitä jopa joltain osilta helpommaksi, sillä talkooporukan saaminen aina kahdeksi päiväksi ja kahdeksi yöksi on aina hankalampaa kuin yhdeksi. Kaksi kenttäähän on heilahtanut melkein itsestään pystyyn esim. Kuopioon ja Klaukkalaan. Kaksi kenttää ei sinällään vaadi minkäänlaisi verkkoja, kun ne sijoitetaan sopivalle paikalle oikein. Esim. Turun 10-man kentälle olisi hyvällä sijoittelulla laittanut vaikka 3 kenttää ilman verkkoja, eikä kentältä toiselle olisi paljon  osumia tullut.

Itse näen että, yksipäiväset liigan ja divarin turnaukset vievät lajiamme ehdottomasti eteenpäin, eikä se sinällään välttämättä korota liigan hintaa. Kuitenkaan yksipäiväinen liiga ei välttämättä vaadi tuota suunniteltua kentän ostoa, eikä se myöskään ole ostamisen ainoa syy. Idea alustavasti oli, että jokainen kierros voitaisiin järjestää siten, että jokaisella kierroksella pelattaisiin järjestäjän omalla kentällä ja liiton kentällä. Tämä helpottaisi huomattavasti logistista päänsärkyä, jota koituu liiton ulkopuolisen kentän rahdittamisesta ympäri maan, kun kenttä ja tuomarointi varusteet voitaisiin hoitaa kootusti ja siististi turnausjärjestäjille ajoissa ja täydessä kunnossa, kaikki tarvittavat syndit, nippelit ja nappelit sisältäen.

Kentälle toki löytyisi muutakin käyttöä. Suunnitteilla olisi, että liitto vuokraisi edulliseen hintaan kenttää käyttöön liiton jäsen RY:lle treenikäyttöön, kaikkina muina kuin liigaviikonloppuina, jotta myös niillä joukkueilla, jotka eivät viellä kenttää omista, olisi mahdollisuus treenata lajiamme. Tämä tietysti olisi suuri kädenojennus pitkään liigaan osallistuneilta ja liigan maksuja maksaneilta joukkueilta uusia ja köyhempiä joukkueita kohtaan.

Yksi syy, jonka takia myös päädyimme tähän ratkaisuus, oli se, että Liiton budjetti on nyt jäänyt ylijäämäiseksi parin viimevuoden aikana, josta suurin syy kyllä kuuluu minulle. Pahaltahan se ei sinällään kuulosta, mutta koska Liitto on RY, ei se loppujen lopuksi saa tuottaa voittoa, ettei verottaja haluaisi vetää välistä. Koska budjetit ovat ollleet ylijäämäisiä (siis liitolle on jäänyt rahaa taskuun), täytyy osa siitä muuttaa kiinteäksi omaisuudeksi, jotta tilit saadaan tasan. Tämän takia myös ensivuoden budjetti on ajateltu tehdä rankasti alijäämäiseksi. Tähän on toisena motivaationa sekin, että jos Liitto ikinä haluaa saada minkäänlaista apua valtiolta, täytyy budjetin olla alaijäämäinen, jotta tukea tulisi, En usko, että opetusministeriö myöntää rahaa liitolle, joka ei edes omiaan saa tuhlattua (kieroa, mutta niin se toimii!)

Tuo Egin ehdottama budjetti voisi olla ihan hyvä pohja, ja tuo 300 euron liigamaksu ei sinällään mahdoton. Hieman lisää kuluja tuohon saattaa tulla rahdeista ja muista satunnaisista kuluista, sekä tuomarointikoulutuksesta, jota suunniteltiin ilmaiseksi kaikille niille, joille se tulee pakolliseksi (kaikki liiga ja divaripelaajat), mutta se ei tarkoita välttämättä sitä että liigamaksua tulee korottaa, sillä voimme kaivella taskuistamme hieman edellisinä vuosina talteenotettua rahaa. Kuitenkin mielelläni en ajaisi liiton kassaa aivan nollille (eikä niin käykään, vaikka kyseiset ostot teemme), sillä tulevaisuuden varalta, liitolla mielestäni tulee olla vara-rahasto, johon voidaan turvautua jos yllättäviä ongelmia esim. lakien ja/tai yhteiskunnan kanssa ilmenee.

Tomi Koskenvuori
Spbl Pj.

Ps. kertokaa toki muutkin mielipiteenne

(edit, lisäsin ton Ps:n)

Poissa

#5 2002-11-20 21:29:42

WALKOINEN WOIMA
Jäsen
Paikkakunnalta: RAISIO,
Rekisteröitynyt: 2002-08-27
Viestit: 800
Kotisivu

Re: Liiton rahankäyttö ja ens vuoden hankinnat

Suppikentän hankkiminen on mielestäni huono vaihtoehto, koska kenttiä on Suomessa nytkin jo riittävästi ja lisää on varmasti tulossa. Myöskin se, että kierrokset järjestetään eri kentillä on varmasti mielekkääpää kuin aina pelata samalla kentällä. Kentä maksaa ihan VITUSTI eli 5000-6000 euroa MEIDÄN rahaa, ja sen kestoikä on 3-4 vuoteen. Tämä on faktaa, sillä jokainen voi kysyä miten kävi DH:n kentälle, kun sitä lainattiin kaikille sitä haluaville. \\\\\\\"Kolhoosi\\\\\\\" meininkillä olevalla kentällä kun ei oo niin väliä, koska se ei oma käy ihan varmasti huonosti.

Ylimääräisillä rahoilla voitaisiin esim. järjestää ensi kauden liiga/divari ilmaiseksi!!! Panttimaksu voisi silti olla esim. 500 euroa, jottei kävisi \\\\\\\"Twilighteja\\\\\\\" eli ei osallistuta viimeisille kierroksille, jos sijoitus enää muutu suuntaan tai toiseen taikka ei muuten vaan kiinnosta...

Olen myös sitä mieltä, että liigaa ja divaria ei välttämättä tarvitse pelata samana päivänä (paitsi viimeistä kierrosta), koska järjestämisen kannalta tulee turhan paljon lisä duunia sekä mahdollisia ongelmia. Tarkoitan tällä esim. parkkitilaa, verkkojen pystyttämistä, roskien pois kuskaamista jne. Jos kuitenkin jotkut järjestäjät haluavat hoitaa koko homman samana päivänä, niin se kyllä sopii.

Tiedän ihan tarkkaan mistä puhun, sillä olen tiimini kanssa järjestänyt turnauksia vuodesta 1993 lähtien. Tulen järjestämään myöskin HYVIÄ turnauksia jatkossakin, jossei liigaa/divaria niin jotain muuta kylläkin. Otetaan järki käteen ja pelataan HYVÄÄ peinttiä jatkossakin edullisesti pelaajien ehdoilla!!!

Poissa

#6 2002-11-20 23:26:47

Iippo
Jäsen
Paikkakunnalta: Soukan Omapoika
Rekisteröitynyt: 2001-10-06
Viestit: 2,227

Re: Liiton rahankäyttö ja ens vuoden hankinnat

En tiedä onko tämä ihan vitun paska idea vai ei, mutta mielestäni liitto voisi käyttää ylimääräset rahat seuraavasti:

Vuokrata 4 suurimmalta peinttipaikkakunnalta maapläntit, jossa alueen joukkueet saa treenata miten haluaa ja millon haluaa. Samoissa paikoissa järjestettäisiin myös sitten luonnollisesti SM-Liiga kiekat. Maapläntit voisi samalla vuokrata useammaksi vuodeksi. Mielestäni kentän lainaan saaminen tai oman ostaminen on pienempi duuni kuin löytää HYVÄ maa-alue, johon mahtuu täysimittainen 7-män kenttä ja jonka saa vuokrattua sopivalla rahalla.

paikkakunnat voisivat olla seuraavat:
-Hellstinky (+40km)
-Turku (+40km)
-Tampere (+40km)
-Kuopio (+40km)

Hyödyt:
+ Suurimmalle osalle joukkueille olisi hyvä treeni paikka, jonne voi sitten kasailla sen oman / lainatun suppikentän
+ Joukkeitten ei tarvitsisi vuokrata sitä omaa maaplänttiä, eli joukkueet säästäisivät
+ Saattaisi olla, että joukkueet treenaisivat enemmän yhdessä kuin tähänasti -> joukkueet kehittyisivät.

Paskat puolet:
- Kaikki osallistuvat joukkueet maksaisivat noita maaplänttien vuokria vaikka eivät niillä ikinä pelaisi.
- Maaplänttien vuokrien hinnoista mulla ei minkäänlaista käsitystä, eli en tiedä saataisiinko noilla penneillä oikeesti edes vuokrattuu mitään paskaa suonpohjaa. Saati sitten 4 maa-aluetta.
-Yhteinen maapläntti yhteisessä omistuksessa saattais jättää esim. siivoomisen aika vähäselle kiinnostukselle.


Jos tää on ihan vitunpaska idea niin mä vetoon Espoolaisuuteen ja vitulliseem univelkaan.

Eno / Oppii


//Edit: Vitullinen kirjotuserhe.


[size=150:2gr5bu9k]
Iippo / Los Bastardos

Poissa

#7 2002-11-21 01:08:16

siittari
Jäsen
Paikkakunnalta: pääkaupunki, helsinki
Rekisteröitynyt: 2001-10-08
Viestit: 265
Kotisivu

Re: Liiton rahankäyttö ja ens vuoden hankinnat

nehän myi noita millenium kenttiä

luulin kerran olleeni oikeassa mutta erehdyin


-marko/cyclone-

Poissa

#8 2002-11-21 06:32:34

Muuli
Jäsen
Paikkakunnalta: Helsinki
Rekisteröitynyt: 2001-10-08
Viestit: 1,135

Re: Liiton rahankäyttö ja ens vuoden hankinnat

Mä käyttäisin rahaa ennemmin vaikka promomateriaalien tekemiseen, niin ehkä joskus saatais vaikka liigalle pääsponssi esimerkiksi jostain energiajuomasta..

- Muuli

Poissa

#9 2002-11-21 07:10:54

Sami
Jäsen
Paikkakunnalta: Helsinki,
Rekisteröitynyt: 2001-10-10
Viestit: 1,549

Re: Liiton rahankäyttö ja ens vuoden hankinnat

Pähkinänkuoressa:

Kentän ostaminen ei ole mikään tunneasia. Pitää yksinkertaisesti laskea mikä on järkevää. Jos kentän pystyy ostamaan samalla rahalla, mitä menee 2-3 vuoden kenttien vuokrauksiin niin silloin se kannattaa ostaa. Jos ei niin sitten ei, asia ei oo sen kummallisempi. Joillakin voi tietysti olla myös oma lehmä ojassa asian suhteen wink

Iipon ideasta sen verran, että ei todellakaan ole liiton asia hoitaa jäsenseuroille treenipaikkoja IMHO. Toi idea oli suoraan viiksestä + hymiö.

Promomateriaalikin olisi ihan hyvä juttu, mutta ei siihen tule yhden supikentän hintaa sijoittaa vai mitä sä Muuli oikein meinaat!?!? Ei kukaan hullu tätä rupista lajia ala tosissaan sponssaamaan kuin hyväntekeväisyys mielessä korkeintaan.

Poissa

#10 2002-11-21 07:12:52

Juice
Jäsen
Paikkakunnalta: Espoo,
Rekisteröitynyt: 2001-10-08
Viestit: 2,168
Kotisivu

Re: Liiton rahankäyttö ja ens vuoden hankinnat

Kommunismi kun ei vaan toimi...

Missäs kunnossa ovat liigan kronot, radiopuhelimet yms. muut \"liigan tavarat\" ??

Nyt puhutaan 5000-6000 euron kentän hankkimisesta ja sen ylläpidosta. Mielestäni tämä liiton kentän osto/vuokraus idea käytiin läpi jo keväällä 2000 kun allekirjoittanut osti suppikentän Suomeen. Ei saanut kannatusta silloin eikä saa nytkään.

Ei siitä liiton kentästä kukaan pidä sellaista huolta kuin pitäisi omasta kentästä. Katsokaa mitä mihin kuntoon ryssät on Karjalan laittaneet? Kun mikään ei ole omaa niin ei sen kunnosta myöskään välitetä, oikeasti.

Nyt on huoli kun on liikaa rahaa?? Voin kertoa että Hakunilan liiga/divarikierroksen kaltaisella paikalla järjestyskulut tulisi nostaa jonnekin 3000 euron paikkeille nykyisen 1000 sijaan. Onko liigan/liiton edun mukaista että nyt ei enää edes yritetä tulla sieltä perunapellolta pois? Kilpailulautakunnanpuheenjohtaja ehdottaa kolmea kenttää pellolla jumalan selän takana ilman verkkoja???
Edistääkö tämä todella lajiamme?

Rahat takaisin pelaajille. Ei liiton tarvi omistaa mitään. Liitto varmasti saa vuokrattua kentät tarvittaessa. Mikäli kierrokset järjestettäisiin oikean yleisön keskellä olisi kentän omistajilla intressi antaa kenttä käyttöön ilmaiseksi tai jopa maksaa sen oman \"brandi-kentän\" käytöstä liitolle.

Keskustelua suurella todennäköisyydellä jatketaan lauantaina.


URHOPAINTBALL.COM
Suomen Paintball Liitto ry
Sponsored by: SISSOS* Paintball Bunkkeri*PLANET ECLIPSE, GEO
"Jossain lajissa lyödään palloa kepillä, tässä ammutaan, that's it!"

Poissa

#11 2002-11-21 07:35:29

Kossuth
Jäsen
Paikkakunnalta: Kuopio,
Rekisteröitynyt: 2001-10-07
Viestit: 58
Kotisivu

Re: Liiton rahankäyttö ja ens vuoden hankinnat

Liiton tuomarointivarusteet ovat huollettuina ja puhdistettuina, sekä toimintakuntoisina tallessa Kuopiossa. Kentän hankinta sunnitelmiin kuuluu se, että Liiton varusteille palkataan ylläpitäjä, joka huolehtii sekä tuomarointivarusteista, että kentästä, sekä niitten rahdittamisesta eri paikkakunnille. Myös säilytystila näille varusteille on tietysti suunniteltu vuokrattavan.

Itse en myöskään näe mitään pahaa siinä, että näyttävän kierroksen järjestämisestä maksetaan suurempaa korvausta, kuin muuten vaan hyvin toimivan kierroksen järjestämisestä, mutta olen tulkinnut, että yleinen mielipide tähän asti on ollut se, ettei yleisökierrosten järjestäminen saisi korottaa millään tavalla liigan hintaa.

Ja jos ihmiset lukisivat näitä tekstejä ajatuksen kanssa, olisi ehkä huomattu, että kommenttini kolmen kentän pystyttämisestä turun alueelle, oli viittaus _vain ja ainoastaan_ siihen, että kyllä suomesta löytyy helposti paikkoja, joissa tuo yksipäiväinen liiga ja divari voidaan helposti järjestää. Pitäisin tämän keskustelun mielellään sivistyneenä, joten toivon, että ihmiset lukevat nämä tekstit kokonaan, ennen kommentointia.

Ja toki minäkin mielelläni antaisin liiton rahat takaisin pelaajille, mutta onko ilmainen liiga 2003 ja kolminkertaiset järjestelykorvaukset 4:lle eri taholle se oikea tapa. Kyllä se meidänkin joukkueelle toki isompi raha kelpaa palkkiona kierroksista.

Tomi Koskenvuori

Poissa

#12 2002-11-21 08:21:45

Juice
Jäsen
Paikkakunnalta: Espoo,
Rekisteröitynyt: 2001-10-08
Viestit: 2,168
Kotisivu

Re: Liiton rahankäyttö ja ens vuoden hankinnat

Kossuth kirjoitti 21.11.2002 klo 09:35:29:

Liiton varusteille palkataan ylläpitäjä, joka huolehtii sekä tuomarointivarusteista, että kentästä, sekä niitten rahdittamisesta eri paikkakunnille. Myös säilytystila näille varusteille on tietysti suunniteltu vuokrattavan.

Nämä kustannukset siis tulee ottaa myös huomioon päätöstä tehtäessä.
Tiedän että liiton nykyiset varusteet ovat kohtuullisessa kunnossa ja teidän myös ne muutamat henkilöt joita siitä saa kiittää.
Huoleni kohdistuu kentän kokonaishintaan ja siihen faktaan että esim. tänä vuonna liigan käytössä kiertänyt Paintball Games Oy:n kenttä kärsi vaurioita ja on oletettavaa että näin käy myös liiton mahdolliselle kentälle, korjaukset nostavat jälleen kentän hintaa.

Itse en myöskään näe mitään pahaa siinä, että näyttävän kierroksen järjestämisestä maksetaan suurempaa korvausta, kuin muuten vaan hyvin toimivan kierroksen järjestämisestä, mutta olen tulkinnut, että yleinen mielipide tähän asti on ollut se, ettei yleisökierrosten järjestäminen saisi korottaa millään tavalla liigan hintaa.

Minunkaan tarkoitukseni ei ole nostaa tuolla perusteella liigan hintaa, nyt ymmärtääkseni puhutaan siitä että nykyisillä hinnoilla rahaa jää kassaan ongelmaksi asti. Tähän ongelmaan ainoana ratkaisuna on esitetty kentän ostaminen?

Pitäisin tämän keskustelun mielellään sivistyneenä,

Ja toki minäkin mielelläni antaisin liiton rahat takaisin pelaajille, mutta onko ilmainen liiga 2003 ja kolminkertaiset järjestelykorvaukset 4:lle eri taholle se oikea tapa

Typeräähän tämä on kirjoittamalla keskustella tärkeistä ja jopa henkilökohtaisesti liikuttavista asioista. Siksi säästän loput puheenvuoroni tulevaan kokoukseen.

Henkilökohtainen pointtini ei myöskään ollut aivan noin suorasukainen kuten tulkitsit.

Haluan kaikkien miettivän lauantaita varten: Miten, millä hinnalla ja minne lajimme lippulaivoja (kilpailusarjat) ohjataan. Sitten on turha tulla myöhemmin kitisemään.


URHOPAINTBALL.COM
Suomen Paintball Liitto ry
Sponsored by: SISSOS* Paintball Bunkkeri*PLANET ECLIPSE, GEO
"Jossain lajissa lyödään palloa kepillä, tässä ammutaan, that's it!"

Poissa

#13 2002-11-21 08:55:59

Tissari
Jäsen
Paikkakunnalta: Espoo, Suomi
Rekisteröitynyt: 2002-09-17
Viestit: 17

Re: Liiton rahankäyttö ja ens vuoden hankinnat

Muutamia ajatuksia aiheesta…

Kuinka SPBL:n tulisi sijoittaa sille kertynyt rahavaranto? Hallitus on varmasti miettinyt muitakin vaihtoehtoja kuin tuo kentän hankkiminen, ja olen varma, että kaikki tällä hetkellä esillä olevat vaihtoehdot on mietitty liiton jäsenten etua ajatellen. Siksihän liitto on olemassa; sen ainut tehtävä on ajaa jäsentensä etuja ja viedä heidän asiaansa eteenpäin. Tuo tehtävä ei varmasti ole helppo sillä näkemyksiä siitä, mikä tuo jäsenten etu on, löytyy luonnollisesti kovin paljon.

Liiton olemassaoloa on yleisesti perusteltu muutamilla seikoilla, joista yksi on liigan järjestäminen. Yleinen mielipide, joka on myös tältä keskustelualueelta välittynyt, näyttäisi olevan, että tuon liigan tulee perustua pelaajilta-pelaajille –periaatteeseen. Tuon ajatuksen mukaisesti sarjan tulisi olla mahdollisimman edullinen ja tarjota pelaajien näkökulmasta laadukkaita turnauksia. Nyttemmin liigaan on entistä vahvemmin liitetty odotuksia lajin julkiskuvan parantamisesta ja julkisuuteen tuomisesta. Luonnollisesti julkisuus tuo etua liiton jäsenille ja liitolle mahdollisesti uusien pelaajien kiinnostuessa lajista. Tämä taas tuo apua myös suomessa toimiville yrityksille ja sitä kautta ulkomaisille valmistajille lisääntyneenä myyntinä. 

Kuten kaikki tiedämme lajin tuominen julkisille paikoille on työlästä ja vaatii rahaa, mutta toisaalta ainakin osa pelaajista tuntuu juuri tuota haluavan. On selvää, että liiton maksamat järjestelypalkkiot eivät ole linjassa tämän suuntauksen kanssa. Turnausjärjestäjät haluavat luonnollisesti enemmän rahaa vaivannäöstään kuin tällä hetkellä saavat. Tulevaisuudessa voimme olettaa suuntauksen jatkuvan samanlaisena. Mitä suurempi joukko ihmisiä hyötyy muutaman järjestäjän ponnisteluista, sitä vähemmän talkoohenkeä luultavasti löytyy, ja sitä enemmän järjestävät tahot haluavat palkkaa työpanoksestaan.

Näyttääkö tilanne siis siltä, että pelaajien ja liiton etu vaatii kalliimpia turnauksia? Rahat takaisin pelaajille kuulostaa hyvältä iskulauseelta, mutta eikö tämä suuntaus vie rahat kuitenkin järjestäjille? Onko näin, että lajin edistäminen ja liigan parantaminen tarkoittaakin sen kaupallistamista? Jos näin on, tulevat pelaamiskustannukset varmasti tulevaisuudessa nousemaan. Enää pelkkä vaivanpalkka ei riitä, vaan työstä pitäisi jäädä voittoakin. Tätä kulujen kasvamista ei pitkällä aikavälillä estä liiton rahojen haaskaus ilmaiseen liigan vuodeksi tai kahdeksi.

Tarvitseeko liiton ja liigan peruskallioon hakattuja toimintaperiaatteita siis muuttaa? Ulkopuoliset sponsorit ja ’oikea’ yleisö’ voidaan toistaiseksi unohtaa. Tuota oikeaa yleisöä, pois lukien itse sarjaa pelaavat henkilöt, ei tällä hetkellä ole olemassa. Julkisuuden tavoittelu näyttääkin olevan todella kunnianhimoinen projekti, missä ei toki sinällään ole mitään vikaa…   

- Opo

Poissa

#14 2002-11-21 09:25:12

JT
Jäsen
Paikkakunnalta: Hankasalmi
Rekisteröitynyt: 2001-10-06
Viestit: 354

Re: Liiton rahankäyttö ja ens vuoden hankinnat

Tuosta valtion avun anomisesta: Eiköhän nyt lauantaina asian voisi nostaa esiin ja vaikka koota työryhmä asiaa eteenpäin ajamaan, tällä hetkellä on myöhäistä anoa tukea kaudelle 2003,joten työryhmällä olisi jokunen kuukausi aikaa saada työ päätökseen kautta 2004 varten. Kaiken maailman kyykät ja potkukelkkailut saavat tukea, eiköhän sitä meillekin liikenisi. Ehdotan sen takia työryhmää että ymmärtääkseni siihen anomukseen tulee liittää monenlaista raporttia ja ei liene mielekästä että homma jää yhden ihmisen hoidettavaksi. Ja kyllä, ennen kuin kukaan aukoo minun korteni kantamisesta, minä olen valmis tuohon osallistumaan. Valitettavasti en tuonne kokoukseen pääse, joten ottakeehan joku muu asia esille ok?

Veni, Vidi, Pinxi!


Jari Tuukkanen
Viper / PLF ry / Äänekosken Huima
Next-Nature Extreme
SPBL:n hallitus

Poissa

#15 2002-11-21 11:46:40

Mikko K
Jäsen
Paikkakunnalta: Helsinki - Bay City
Rekisteröitynyt: 2001-10-17
Viestit: 212

Re: Liiton rahankäyttö ja ens vuoden hankinnat

Sitä en tiedä kumpi on järkevämpää liiton kannalta kenttien vuokraaminen vai ostaminen.

Mutta sen varmaan kaikki tietää että parempi olisi liigan ja divarin järjestäminen samana päivänä hyvällä paikalla:

->enemmän pelaajia
--> houkuttelee enemmän yleisöä
---> mikä taas houkuttelee enemmän peittifirmoja standeineen
----> tapahtuma näyttää suuremmalta, ja saattaa kiinostaa muitakin kuin peinttaajia
-----> saadaan enemmän näkyvyyttä ja tunnettavuutta lajille
------> jne.

-------> Se vaatii järjestäjiltä sekä liitolta enemmän työtä!

Olisiko järkevää palkata ammattitaitoinen markkinointi- ja organisointihenkilö liitolle, joka tekisi sitä ainakin osaksi työkseen?

Koska mitä suuremmaksi liiton toiminta kasvaa, jossain vaiheessa resurssit loppuvat tai \"palkka\" mitä liitto hallitukselleen tarjoaa ei motivoi kovaan työntekoon.

# High Blue Stairs #


# High Blue Stairs #

Poissa

#16 2002-11-21 12:33:30

EGi
Jäsen
Paikkakunnalta: ,
Rekisteröitynyt: 2001-10-06
Viestit: 239
Kotisivu

Re: Liiton rahankäyttö ja ens vuoden hankinnat

Älkää unohtako, että liitto ei ole yhtä kuin liiga. Liiton tehtävänä on edistää paintballia suomessa, tästä yksi osa on kilpasarjojen järjestminen.

Valtiolta mahdollisesti joskus saatavasta tuesta saa käyttää 20% kilpaurheiluun.

Itse en vaan jaksa uskoa, että liitto olisi tällä hetkellä se instassi jolla on resursseja alkaa järjestää isoja turnauksia. Pidetään nyt se liiga edullisena pelivaihtoehtona ja jätetään kaupalliselle tahoille \"mega\"turnaukset. Sittenkun liitolla on muitakin tuloja kuin pelaajien kukkaro niin se pystyy alkaa paremmin toteuttamaan sääntöjen mukaista tavoitettaan.

--EGi

Poissa

#17 2002-11-21 13:08:15

Turkka
Jäsen
Paikkakunnalta: ,
Rekisteröitynyt: 2001-11-07
Viestit: 36
Kotisivu

Re: Liiton rahankäyttö ja ens vuoden hankinnat

Liiton kentästä aiheutuvia kuluja mm.
-ostohinta
-huollot/korjaukset
-säilytyskulut
-varkaus- ja palovakuutus
-kentänhoitajan palkka
-toimituskulut
-puhdistuskulut

-liiton myydessä käytettyä kenttää parin vuoden päästä hinta ei sisällä arvonlisäveroa (22%), näin ollen hinta on oltava noin 18% halvempi kuin yritysten myymät vastaavat kentät, jos ostajana on yrittäjä.

Vuokraamisen tai ”lainaamisen mainostilaa vastaan” etuja mm.
-vastuu yrittäjällä, ei liitolla
-kiinteä hinta, ei tule yllättäviä kuluja
-kentät kehittyvät jatkuvasti, mahdollisuus saada uusinta kalustoa käyttöön

Kenttien kehityksen myötä Suomeen ostetaan tai suunnitellaan ostettavan jatkuvasti uusia kenttiä. Uskon että suomesta löytyy tarpeeksi kenttiä SPBL:n vuokrattavaksi vaikka kenttiä pitäisi olla kaksi samana päivänä.

Ehdottaisin myös että SPBL tiliöisi rahaa esim. 2000eur \"pahanpäivän varalle\". Tämä näyttää liiton kirjanpidossa paremmalta kun rahat on selvästi varattu johonkin. Tällöin olisi vara rahasto josta ottaa jos Kossu pakkaa liiton kamat autoon ja muuttaa venäjälle (esimerkki, ei huhu).


Allekirjoittanut on töissä Sissos-tuote Oy:ssä. Sissos-tuote Oy ei harjoita tällä hetkellä 7-man SupAir kenttien vuokrausta.
Allekirjoittanut mös pelaa team Sisso/Satakuula Ry:ssä ja toimii kilpailulautakunnassa.


Turkka Toivola

Poissa

#18 2002-11-21 16:48:14

glo
Jäsen
Paikkakunnalta: Tampere ja Kangasala
Rekisteröitynyt: 2001-10-07
Viestit: 526

Re: Liiton rahankäyttö ja ens vuoden hankinnat

Kenttä tai ei, verkot ne tärkeämmät olis, katsojien kannalta olis hyvä, jos sais _jokaiselta_ sivulta verkotetun kentän aina turnaukseen, ja myös riittävän korkean, ettei hajapallot lentele pois turnausalueelta, ei sillä, että joku voisi vahingoittua jo alaspäin tulevasta pallosta, mutta skidithän niitä poimii ja sotkee ympäröivät talot tjsp. Iipon ideassa on perää, mutten usko, että liiton ylijäämä budjetissa riittää neljän maa-alueen vuokraamiseen. Ylijäämällä voisi mielestäni tosiaankin laskea liigan/divarin hintaa, mitä no-showeihin tulee, kannattaisi niistä ennemmin antaa kunnon sakko, kuin nostaa panttia niiden varalta.

Jussi / El Fiera

Hyvän illan salaisuus on kunnon pohjissa


Jussi / Nääsville Predators

I used to be schizophrenic, but now we are OK

Poissa

#19 2002-11-21 18:17:37

Kossuth
Jäsen
Paikkakunnalta: Kuopio,
Rekisteröitynyt: 2001-10-07
Viestit: 58
Kotisivu

Re: Liiton rahankäyttö ja ens vuoden hankinnat

Kirjoitan tämän tekstin nyt hieman korjatakseni vääriä luuloja ensi lauantain kokouksesta ja Liiton päätöksenteosta yleensä.

Ensi lauantaina järjestetään epävirallinen neuvoa-antava Liiga- ja 1.Divisioona kokous, jonka tarkoitus on kartoittaa suomalaisten painttaajien toiveet tulevien kausien kilpasarjojen suhteen. Kyseinen kokous ei ole Liiton virallinen kokous, eikä se ole päätösvaltainen, eikä siten sido Liittohallitusta laillisesti mihinkään päätöksiin. Joku saattaa kysyä että miksi näin? Tämä ratkaisu on ainoa Liiton sääntöjä kunnioittava, koska Suomen Paintball -liitossa ei tällä hetkellä ole virallisia jäseniä kuin kourallinen ja Liiga-asia koskee suoraan lähemmäs kolmeakymmentä joukkuetta. Liittohallituksen mielestä olisi ollut epäreilua kysyä mielipidettä tulevasta vain pieneltä osalta suomalaisia harrastajia. Jokainen voi itseltään siis kysyä, miksi liiton jäsenmäärä on näinkin pieni ja mitä asialle voisi tehdä. Toinen seikka, joka ensi lauantain kokouksesta tulee selkeyttää on se, ettei kyseinen kokous tule millään tavalla käsittelemään mitään liiton tulevia tai menneitä hankintoja, vaan se tulee korkeintaan ilmaisemaan mielipiteensä siitä, minkä hintaiset tulisivat seuraavien vuosien osallistumismaksujen, panttien ja järjestelykorvausten olla. Olen lähes varma että Liittohallitus toki noudattaa Liigakokouksen suosituksia, koska en näe mitään järkeä siinä, että järjestämme suomen pelaajille Liigan jota se ei halua pelata.
Se, minkä takia kyseinen kokous ei tule raha-asioita virallisesti käsittelemään johtuu siitä yksinkertaisesta seikasta, ettei kyseinen kokous ole millään tavalla tilivelvollinen Liittokokoukselle, kuten Liittohallitus on.

Ihmetyksen aihetta saattaa aiheuttaa miksi tänä syksynä ei järjestetä virallista liittokokousta, kuten edellisinä vuosina on järjestetty. Tähän on syynä se, että kevään Liittokokous YKSIMIELISESTI päätti että Liiton sääntöjä muutetaan siten, että Liitolla on vain yksi sääntömääräinen kokous vuodessa. Samassa Liittokokouksessa valittiin myös YKSIMIELISESTI nykyinen liittohallitus hoitamaan liiton asioita vuodeksi 2002, josta hallitus on tili ja vastuuvelvollinen kevään 2003 Liittokokoukselle. Joten jos nämä päätökset ihmetyttävät tulee niiden taustoja kysellä niiltä liiton jäseniltä, jotka olivat läsnä tuossa kokouksessa, tai niiltä jotka eivät sinne edes vaivautuneet.

Ja nyt hieman pohdintoja Liitosta yleensä.

Käsittääkseni Suomen Paintball -liitto perustettiin edistämään paintballin harrastamista suomessa. Tämä onkin mainittu säännöissä, ja säännöissä on myös määrätty, että joka vuosi Liittokokous valitsee Liitolle hallituksen, joka sitten toteuttaa liiton säännöissä määrättyä tavoitetta parhaaksi näkemällään tavalla. Valittu hallitus on tili- ja vastuuvelvollinen aina seuraavan vuoden Liittokokoukselle, joka päättää siitä, myönnetäänkö vanhalle hallitukselle tili- ja vastuuvapaus. Säännöissä ei suoraan mainita että liiton tavoitteena on järjestää SM-liigaa pelaajille, mutta kaikki hallitukset tähän asti, ja myös nykyinenkin on nähnyt, että SM-liigan järjestäminen on yksi olennainen osa Liiton sääntöjen määräämää tehtävää edistää paintballin harrastamista suomessa. Tämänvuotinen hallitus on nähnyt hyvänä ideana ruveta kehittämään myös Liiton toimintaa pitkällä tähtäimellä, aikavälillä 2-3 vuotta, sillä tyytyminen jokavuotiseen liigan järjestämiseen ei olisi Liiton koko potentiaalin tehokasta käyttöä. Se, tuleeko nykyisen hallituksen suunnitelmat toteutumaan sellaisinaa ja tulevatko ne ehkä toteutuessaan edistämään suomalaisen paintballin asiaa, tullaan näkemään tulevaisuudessa. Mielestäni se uhka, että jokin ei välttämättä mene juuri niin kuin suunniteltiin, ei missään nimessä saa suoraan estää asioiden suunnittelua, vaan sen tulee lisätä harkintaa ja tarkentaa sunnittelua ja näiden suunnitelmien kriittistä tarkastelua.

Idea siitä, että Liitolle hankittaisiin Sup\'Airball kenttä pohjaa juuri näihin pitkän ajan suunnitelmiin. Kyseinen kenttähän ei ole kertakäyttöinen, vaan kenttä säilyy pelikelpoisena useita vuosia. Kaksi alkuperäistä Sup\'Airball kenttää, jotka American Game ja Cool Games hommasivat Suomeen, ovat tietääkseni vieläkin käytössä jossain päin Suomea, vaikka ne hommattiinkin käyttöön jo vuosia sitten. Nämä kentäthän ovat Adrenaline Gamesin ensimmäisiä versioita kentästä, jotka ovat siis kestävyydeltään varmastikin hyvin heikkoja, verrattuna suunniteltuun Extreme Air kenttään, joka on varta vasten tehty kestämään kovaa vuokrakäyttöä. Jos kuitenkin oletetaan että kentällä olisi niinkin lyhyt elinikä kuin viisi kesää, voidaan tutkia kentän kuluvaikutusta liiton talouteen pitkällä tähtäimellä.

Esimerkiksi :
Jos lasketaan että Kesässä on 16 mahdollista ulkopeli viikonloppua, joista 4 on varattu liigaa varten. Jos jäljellejäävistä 12 viikonlopusta kenttä olisi vuokralla ympäri suomen 6 viikonloppuna joka vuosi, voimme suoraan laskea että vuokrahinnan ollessa 200 euroa, maksaa kenttä suuren osan itsestään takaisin. 200 euron viikonloppukorvaus ei ole välttämättä kovin korkea, jos oletetaan että paikallinen taho saa paikalle 20 pelaajaa, jolloin hinnaksi per henkilö tulee 10 euroa + 1/20 osa rahtikuluista. Tähänhän ei ole laskettu mukaan minkäänlaista talvikäyttöä, jota voidaan suunnitella erikseen. Tämä idea ei vielä ole saanut suurta kannatusta, ja onkin ymmärrettävää että tahot jotka jo omistavat, tai pystyvät halvasti/helposti käyttämään kyseisenlaista kenttää, eivät halua kenttää liiton yhteisillä rahoilla ostettavan, koska heistä tuntuu, että yhteiset rahat tulisi käyttää jotenkin muuten.

Kuitenkin itse näen, että paras tapa SIJOITTAA liiton ylimääräiset rahat on tukea ympärisuomen aloittelevia joukkueita, tarjoamalla heille helppoa ja halpaa vaihtoehtoa treenata lajia sellaisena kuin sitä kilpatasolla pelataan. Tämä yksinään tulisi kehittämään huimasti enemmän Suomen paintballia kuin samaisen rahasumman makuuttaminen Liiton tilillä.

Nyt kuitenkin haluan jokaisen ajattelevan asiaa myös siltä kannalta, että jos sinut valittaisiin tekemään jotain suomen paintballin eteen, ja heti kun alat jotain uutta suunnittelemaan, vedetäänkin punaiset liput esiin, ja sanotaan että äläpä teekään mitään, niin tuntuisiko siltä, että motivaatio hoitaa työsi on korkea?

Minun puolestani voidaan palata päättämään asiat torikokouksiin kentän laidalle, tai päättää ne boardeilla kuten Ruotsissa, mutta niin kauan kuin toimimme lajin eteen Liiton piirissä, tulee meidän noudattaa Suomen Yhdistyslakia ja Suomen Paintball -liiton sääntöjä. Mielipiteitä toki kuuntelemme erittäin mielellämme, mutta päätökset teemme virallisella tavalla ja kannamme niistä vastuumme.

Tomi Koskenvuori
Spbl Pj.

Poissa

#20 2002-11-22 06:33:45

Muuli
Jäsen
Paikkakunnalta: Helsinki
Rekisteröitynyt: 2001-10-08
Viestit: 1,135

Re: Liiton rahankäyttö ja ens vuoden hankinnat

Niin.

Pitäiskös rahat kuitenkin käyttää helppoon ja roudattavaan verkkosysteemin ja johonkin hyvään ammuttujen pallojen keruusysteemiin. Noi kaksi asiaa on kuitenkin ne, jotka turnausjärjestäjille asettavat suurimmat rajoitukset.

Hakunilassa on nyt järkätty kaksi kierrosta, yksi liiga ja yksi millenium. Niistä jäi käteen vain helvetillinen raataminen ja sitä myöden parantunut joukkuehenki wink

Mun mielestä paintballia lajina edistää paljon enemmän se, että ollaan jossain sivistyksen keskellä pelaamassa, kuin se, että liigalla on oma supair-kenttä. On paljon helpompi saada luvat vaikka kaivopuistoon, kunhan sotku pystytään siivoamaan ja yleisön turvallisuus takaamaan.

Mulla ei ole valmista konseptia kumpaankaan ehdottamaani asiaan, mutta jos istutaan alas hyvällä porukalla ja mietitään miten asia saataisiin järjestymään, niin varmasti saataisiin aikaiseksi pakettiautoon mahtuva tunnissa ylös nostettavissa oleva verkotussysteemi. Samoin saadaan aikaiseksi systeemi, jolla hukataan työtehokkaasti n. 500 000 yhden kierroksen aikana ammuttua värikuulaa.

- Muuli

edit: millenium = nordic

Poissa

#21 2002-11-22 06:39:37

Juice
Jäsen
Paikkakunnalta: Espoo,
Rekisteröitynyt: 2001-10-08
Viestit: 2,168
Kotisivu

Re: Liiton rahankäyttö ja ens vuoden hankinnat

Närää tässä mahdollisessa kentän hankinnassa on varmasti eniten herättänyt se, että huhujen ja irrallisten viestien kautta on saatu kuva hallituksen jo päättäneen asiasta, ennen tätä lauantain \"neuvoa antavaa kokousta\".

Edes SPBL:n nettisivuilla ei ole mitään tietoa hallituksen päätöksistä/suunnitelmista ja nyt kun meiltä puuttuu lehti ei tietoa tunnu mistään heruvan. Toivoin että tännekin boardille olisi näistä suunnitelmista ilmoittanut liiton hallituksen edustaja, eikä näin huhujen kautta. Helposti pieni piru huhuilee olkapäällä että jotain tässä nyt salataan.

Uskon että lauantain jälkeen olemme kaikki valaistuneempia tässäkin asiassa.


URHOPAINTBALL.COM
Suomen Paintball Liitto ry
Sponsored by: SISSOS* Paintball Bunkkeri*PLANET ECLIPSE, GEO
"Jossain lajissa lyödään palloa kepillä, tässä ammutaan, that's it!"

Poissa

#22 2002-11-22 06:48:24

Tissari
Jäsen
Paikkakunnalta: Espoo, Suomi
Rekisteröitynyt: 2002-09-17
Viestit: 17

Re: Liiton rahankäyttö ja ens vuoden hankinnat

Hakunilassa on nyt järkätty kaksi kierrosta, yksi liiga ja yksi millenium.

Vai on sitä Hakunilassa pelattu ihan Millenniumiakin... Hitto kun en päässy mukaan... Olikos Jenkeistä mitä joukkueita?

- Opo

Poissa

#23 2002-11-22 08:42:57

Iippo
Jäsen
Paikkakunnalta: Soukan Omapoika
Rekisteröitynyt: 2001-10-06
Viestit: 2,227

Re: Liiton rahankäyttö ja ens vuoden hankinnat

Emää kyllä tajua kuka niitten verkkojen pystytyksen kanssa haluaa taistella? Ne on niin supervittumaiset pystyttää ja tällähetkelllä AIVAN turhat... Niinkauan kuin turnaukset on keskellä ei mitään en näe yhtään syytä rassaa 

Mikäli joku kiekka jollain ilveellä saataisiin yleisön keskelle niin yleisönä olisie ainoa yleisö joka jaksaa seurata tämäm hetkistä turnaus formattia, eli ne 6-12 vuotiaat pikkupojat. Ei siellä laidalla koskaan näy täysi-ikäisiä eikä -järkisiä kuin pelaajien poika- tai tyttöystävät.

Eno / Oppii


[size=150:2gr5bu9k]
Iippo / Los Bastardos

Poissa

#24 2002-11-22 08:52:58

DumbAss
Jäsen
Paikkakunnalta: ,
Rekisteröitynyt: 2002-07-02
Viestit: 2

Re: Liiton rahankäyttö ja ens vuoden hankinnat

Jos pitää ilmoille ideoita heitellä, niin voisko olla, ideaa siinä, että liiga kierroksia olisi enemmän ja puolet pelattais talvella ? SPBL vois tässä tapauksessa tulla sen verran vastaan, että esim. vuokrais talvella hallin noita kiekkoja varte -> saadaa budkettia hilattua ylöspäin, mutta osallistumismaksu pysyis samana. En sitte tiiä....

Poissa

#25 2002-11-22 09:00:59

Iippo
Jäsen
Paikkakunnalta: Soukan Omapoika
Rekisteröitynyt: 2001-10-06
Viestit: 2,227

Re: Liiton rahankäyttö ja ens vuoden hankinnat

a) SISÄHALLI KUSETUS EI OLE MITÄÄN SUKUA PEINTILLE!!!
b) Missä on semmonen halli johon mahtuu 7-män kenttä???

Eno / Oppii


[size=150:2gr5bu9k]
Iippo / Los Bastardos

Poissa

Keskustelualueen alatunniste