Et ole kirjautuneena.
Julkisuus lähtee tässä vaiheessa vieläkin yksittäisten harrastajien panoksesta: ei muuta kuin raahaamaan puolituttu toimittaja tekemään turnauksesta juttua (laittakaa vaikka kakkosdivariin pelikamat päällä kentälle) tai kirjoitustaitoinen kaveri tiimistä raapustaa itse jutut, ottaa parit hyvät kuvat ja yrittää kaupata paikallislehdelle. Urheiluruutu ja Niken sponssi ovat Suomessa vielä aika kaukana.
Liitolle näkisin tärkeimpinä tavoitteina liigan ja divareiden järjestämisen tai järjestyttämisen, jäsenmäärän kasvattamisen, valtionavun saamisen. Valtion rahaa voisi kanavoida esimerkiksi urheiluseuramaisen junnutoiminnan suuntaan - se puuttuu paintista kokonaan. Sitä pyörittämään sitten tarvitaan taas paikallisia yhdistyksiä, eikä enää liittoa.
Mikä Intimidatorin malli se on ja tiedätkö, mitä sisuskaluja siellä on? Niitäkin on useammalla eri elektroniikalla. ja kaikkien säädössä on omat juttunsa.
rock ihan melkein vitun vei omassa divarissa mut ei sittenkään. trivoga oli oikeassa sundayclubissa, urho ei ihan. players party on huoneessa 314 hotel ciudad de fuenloabradassa. cyclone ei ihan päässy jatkoon vaikka seivas 0-4 -> 4-4 ja sit vituiks. jep, lisää alkoholia, lempijuomaani.
Kivi ounaa kaikki sakset. Tuleeko seuraavaks paperi?
Tää threadi on yhtä silmukkaa
Putsaa kaikki, rasvaa regut ja ram, vaihda tiivisteet ja paristo.
Sonny ja Rico ounaa diilerit ja muut kamapäät.
Japsi lonkeroporno 0m44 jenkkijynkyn
Omaa pulloa ei sitten kierretä sukelluspulloon kiinni vaan väliin laitetaan täyttöasema. Täyttöasemasta ilma tulee omaan pulloon sen pikaliittimen kautta.
Ostakaa 300 bar ehdottomasti. 200 bar vermeillä käy täyttöhommat turhan jännäksi aloittelijoille siinä vaiheessa kun täyttöasemasta saakin 300 bar ja taitaa noi 200 barin pullot olla jo katoavaa kansanperinnettä.
Täyttölaite on yksinkertainen adapteri, joka ruuvataan sukelluspulloon ja ilma tulee ulos täyttölaitteessa olevasta ilmasysteemiin käyvästä pikaliittimestä. Kompuralla kannattaa täyttää sukelluspulloja ja niistä sitten omat pullot.
Silja on itse pikku kakkonen
Madrid lähestyy, rahalle olis käyttöä.
Laitetaan sulake, ni ei pala koko talo jos menee rälläkkä oikoseen.
Jos mennään taksilla, mennään with style.
Ripley ownas alienit 4 kertaa.
No siis hei, reiskat > aurinko anytime.
Kiina 0m44 tiibetin ja koko laaman samalla
http://www.one4one.tv/ Marseille-video part ykkösessä näkyy tutunnäköstä porukkaa 14 minuutin kohalla ja jossain 15 minuutin kieppeillä huudellaan "fifti teltta" tms Tontonit+Trauman kaverit olivat kyllä enemmän kamerassa.
Nää jätkät varmasti ownais ex-futaajan
Sadeviitan alle voi mennä piiloon napalmia, se suojaa vaikka ydinpommilta.
Seuraava on kaksi kertaa toiminut, SAS:lla ja olikohan blue1:llä olen mutkan kuljettanut: älä kysy etukäteen mitään äläkä varsinkaan kerro että on paintball WEAPON kassissa. Laita kamat matkatavaroihin ruumaan, regu irti pullosta ja laukkuun päällimmäiseksi joku painttilehti. Ruotsiin mennessä oli joku jopa avannut laukun ja pullon ympärille oli ilmestynyt "security checked"-teippi mutta kyllä ne tavarat perille tuli. (ps. kyseinen kaksi kertaa milleen matkustanut mutka on myynnissä)
Tää on niiku tämmönen leikki:
Dynasty ounaa natsit.
Jos ei muualle niin vaikka https://upload.video.google.com/
Microsoft itseasiassa osaa selittää tuon ekan, ihan tarkoituksella oleva ominaisuus on. Ja wingdingsin vanhempi juttu oli että kirjoita NYC, niin tuli daavidin tähteä, pääkalloa ja puukkoa tms...
Joo, tulisin myös paikalle. Otatko muuten omasta tiimistä sen uuden kaverin mukaan, Oliver, Ollie tai joku sinnepäin?