Et ole kirjautuneena.
Destroyers aina mukana, noviisiin 1-3jengillä
Täytyy nostaa hattua kavereiden aktiivisuudelle. Ensi kesänä nurmilla nähdään. ![]()
Samoilla linjoilla liikun Japen kanssa.
Mielestäni tosin painttivideo-termin käyttö useimmissa näistä pätkistä on vähintäänkin harhaanjohtava. Kyllähän ne oli sotavideoita, missä oli vain aitojen aseiden tilalla lelupyssyt(merkkaimet).
Mitä muuta puskapaintti on kuin sotaleikkiä?
-Kavereiden kanssa hauskanpitoa
-Metsässä liikkumista ja ulkoilua
-Makkaran paistoa ja kaljan juomista
Ei puskapeintissä tarvitse aina olla naama irvessä sotimassa ja tappamassa. Itse en vedä kovinkaan suurta eroa omalle kumikenttä- ja puskapelaamiselle. Ympäristö on vain hieman erilaista ja osa vaatetuksesta soveltuu paremmin jonkintasoiseen naamioitumiseen. Kuviot on vain hieman laajempia ja sen myötä joukkuepelaaminen saa uusia haasteita mm. kommunikaatiossa. Mikään ei muuta faktaa, että paintin perustoiminta on ampumista. Ampuminen liitetään aina tappamiseen.
Kun puhun puskapeintistä, tarkoitan sillä skenaariolähtöistä pelaamista. Skenaario tarkoittaa sitä, että on olemassa jokin lähtötilanne, mistä peli alkaa. Skenaarion ei tarvitse aina olla jokin historiallinen sotatilanne tms. Lähtötilanne voi aivan hyvin olla jokin humoristinen vastakkainasettelu tai jokin muu vastaava tilanne. Vastakkainasettelussa voi olla esim. Cokis ja Pepsi tai Jesse ja Antti-Kristian ja näiden ympärille keksitään erilaisia ampumalla ratkaistavia tilanteita. Tai no, ei tilanteita aina tarvitse ratkaista ampumalla. Peleissä on nähty tilanteita, joissa todellisia ratkaisuja on saatu aikaan välttämällä ampumista ja neuvottelemalla ja kaupankäynnillä. Pelkkä puskassa räiskiminen on pidemmän päälle tylsää. Siitä saa paljon mukavampaa, kun keksii ympärille jonkin(mielellään humoristisen) tarinan.
PS Hyvin editoituja ja kohtuullisen näyttäviä videoita. Sisällöstä voidaan olla toki montaa mieltä. Kaipaisin Suomeenkin tämän kaltaista painttivideokulttuuria. Esim. "Ninja" oli mielestäni hyvä esimerkki hyvästä huumorintajusta ilman liiallista sotarinnastusta.
http://www.yle.fi/extra/
http://fi.wikipedia.org/wiki/Yle_Extra
Tulee valtakunnalliseen digiverkkoon yle24-kanavan paikalle 27.4. alkaen.
Tuleva Ylen extra -kanava voisi olla loistava foorumi painttimatskun levittämiseen. Kyseessä on kuitenkin valtakunnallinen kanava, joka tulee perustumaan paljolti katsojien tuottamiin/ ideoimiin ohjelmiin. Käsittääkseni ne on erityisen kiinnostuneita erilaisista "extreme" -urheilulajeista.
Tarjotkaa jotakin, niin saadaan kunnon piippusetti hyötykäyttöön.
Myynnissä Shockerin kierteillä oleva uusi piippusetti. Ostin epähuomiossa setin väärillä jengoilla. Setti on käyttämätön ja osat avaamattomissa paketeissa.
Sisältää:
Neljä kahdeksan tuuman backia Shockerin kierteillä:
.687, .689, .691, ja .693
Kaksi tippiä:
14" ja 16"
Redzin swabin
Laadukkaan kuljetuslaukun
Hintapyyntö 50€ / tarjous.
Yhteydenotot mieluiten mailitse tai puhelimitse:
<!-- e --><a href="mailto:veikko.suihkonen@cou.fi">veikko.suihkonen@cou.fi</a><!-- e -->
044-5412155
Eikä yhdys sana virheitä!
(Sori pojat, oli ihan pakko. :twisted:)
Syksyllä pelattiin -19C keleissä ja automagi oli ainoa, mikä toimi täysin ongelmitta. Rasvana oli würthin synteettinen vaseliini HSS200. Pari viikkoa sitten pelasin samalla magilla -16C kelissä, välillä avaamatta ja rasvaamatta. Ei mitään ongelmaa.
Paintball Adventuures toimittaa ilmat ja pallon.
Turnauspallo:
RPS eri vaihtoehtoja 50-60 EUR/ltk (tarkennetaan mahdollisimman pian)
Ekassa viestissä.
Ni-mh akuissa on vaan yleensä sellainen huono puoli, että niiden nimellisjännije on 8,4V pariston 9V sijasta. Tämä saattaa aiheuttaa ongelmia joidenkin mutkien kanssa.
Tuolta saisi sellaisia akkuja, missä riittäisi varaus ja nimellisjännite on 9,6V:
http://www.code242.com/
Kuuliakin taidat saada helpoten Jounilta(Powerplayltä).
Jumankavita!
Olen avannut Pandoran boxin, enkä saa sitä kiinni. Viestini on laittanut typeryyden lumipalloefektin liikkeelle... and I like it.
Tuollasilla kuulilla saisi mukavasti realismia touhuun, kun osuman jälkeen kaverit tipahtaisi toimintakyvyttömäksi. Pakko päästä joskus testaamaan. :twisted:
Onhan se hyvä että tärkeästä asiasta valistetaan, mutta olisiko kaksi kertaa riittänyt. Ts. tämä video on esillä jo kolmessa ketjussa..
Esim tuolta:
http://www.supairball.com/products/obstacles.htm
Parempi kun otat yhteyttä johonkin lähimpään aktiivisesti treenaavaan tiimiin ja lähdet mukaan treenaamaan. Kyllä ne konkarit opettaa kaiken tarvittavan.
Kun irroitat ilmapulloa, niin pyöritä aina regusta. On/Off helpottaa, kun saa paineet pois letkuista.
Toimiihan tuo. Taitaa olla selaimessa vika tai koneella ei ole acrobat readeria.
Koita ladata koneelle ja avaa sitten. Jos ei vieläkään aukea, niin lataa acrobat adoben sivuilta tai melkein miltä tahansa ohjelmalevyltä.
Kevlarpullot ovat komposiittipulloja, mutta kaikissa komposiittipulloissa ei ole kevlaria. Komposiittipullo tarkoittaa, että ytimen ympärille, joka on joko muovia tai alumiinia, on laminoitu jotain muuta ainetta, joka on yleensä hiilikuitua tai kevlaria(tai jotain näiden johdannaisia). Osta niin kevyt pullo, kuin lompakko sallii. Kyllä ne kaikki kestää oikein käytettynä samalla tavoin.
Periaatteessa kaikki Suomessa myytävät pullot ovat uudelleen katsastettavissa. Tosin karu totuus taitaa olla, että kukaan ei tällä hetkellä katsasta kyseisiä pulloja.
Jotkut regut ei vaan yksinkertaisesti mahdu kaikkiin asoihin. Todennäköisesti pullo ei ruuvaudu pohjaan asti ja sitämyöten mutka ei saa ilmaa. Jos kaikki on kunnossa tämän osalta, pitäisi pullo pystyä helposti vääntämään paikoilleen ja pois yhdellä kädellä. Muista vääntää regusta, kun irroitat pulloa ettei pyöri väärästä välistä. Koitappa toisilla ilmakamoilla.
Sotken hieman sekaannuksen välttämiseksi..
Hallivuoro on tuskin kovin pitkäikäinen, mikäli siellä ampuu normaaleilla kuulilla. Em. syystä on käytettävä reballeja tai vastaavia.
Minun mielestäni yhtä lailla leluja, kuin kaikki muutki painttimutkat. Voisihan noilla olla ihan kiva pelata, jos kaikilla olisi samanlaiset. Voisi olla turhan kylmää kyytiä, jos vastustajilla olisi enemmän kuulia yhdessä lippaassa, kuin itse saa yhteensä kantoon.
Kyllä nuo RAP:n vehkeet ainakin vaikuttaa kohtuu laadukkailta näin virtuaalisesti tarkasteltuna.
.68 värikuulan kineettinen energia on 300 fps:n nopeudella noin 11.1J
.43 värikuulan kineettinen energia on 450 fps:n nopeudella noin 6.5J
.43 kuulan osuman pinta-ala on tosin huomattavasti pienempi, joten pintapaine saattaa olla kokonaisuudessaa suurempi, kuin .68 värikuulalla. Ts. pienempi mustelma, mutta iho rikkoontunee helpommin.
Maskien suhteen pitäisi varmaankin testata käytännössä, kumpi on vaarallisempi, suuri pintapaine(vrt. luoti) vai suuri kokonaisenergiamäärä (vrt. perunatykin laukaus).
Etköhän tuossa löytänyt jo useammankin.
Itse taidan kuulua naamakalakastiin, vaikka tietämystä ja näkemystä on jonkin verran kertynytkin, koska en kuulu Vanhoihin Jermuihin.
Nillitystä(ei kannata nykiä herneitä nenään): Tippmannin anti-chop on nimeltään A.C.T.
Aivan kelvolliset setit siinä on. Ensimmäisellä varsinkin pelaa jo aivan mielellään ja ei tarvitse kahden viikon jälkeen päivittää.