#1 - 2002-08-21 06:03:22
Kymen Sanomat kunnostautuu lajimme raportoinnissa :(
(kiitos varoituksesta Sammy)
http://www.kymensanomat.fi
tsekatkaa \"Seepra\"-osio ....
Tässä teksti sellaisenaan:
Taisteluvalmiina
Metsikkö jossain Kaakkois-Suomessa: Kaksi naista ja viisi miestä hiiviskelee
maastopuvut päällä ja aseet kädessä pusikoissa. On aivan hiljaista. Syke
nousee, oman hengityksen kuulee kasvosuojuksen sisällä. Aurinko heijastuu
maskin liasta ja naarmuista. Hiki valuu pitkin kasvoja. Hyttynen inisee
korvan vieressä ja toinen pistää käteen.
Sitten kuuluu juoksuaskeleita ja perään tiheää ammuntaa. Joku huutaa kovaa.
Vihollinen juoksee viidentoista metrin päässä, ammun muutaman laukauksen
perään, mutta hän ehtii maastoutua kiven taakse. Jostain osuu kuti oman
maskini alaosaan ja valkoista väriä roiskuu kaulalle.
- Osui, huudan. Nostan käden pystyyn ja marssin kotileiriin.
Menossa on värikuulasota, paintball eli splättäys. Tyypillisin pelimuoto on
lipunryöstö, jossa päämääränä on ryöstää vihollisleirin lippu ja tuoda se
kotipesään. Matkan varrella yritetään neutraloida mahdollisimman monta
vihollista ampumalla. Osuman saatuaan joutuu pois pelistä määrätyksi ajaksi.
Kuuluu taas huutoa.
- Peli seis. Lippu on jo täällä.
Juoksitko kuin hirvi?
Viholliset voittivat tällä kertaa. He ovatkin pro-joukkue. Veli-Matti Pulli,
Timo Laitinen ja Tuomas Kaulio ovat kaikki erähenkisiä suunnistajia ja
kokeneita pelaajia. Meidän joukkueessamme on kaksi armeijan käymätöntä
naista Kirsi Pulli ja toimittaja sekä kaksi muuten vain aloittelijaa, Jouni
Kemppi ja Timo Pulli. Kokoonnumme kaikki leiriin puimaan pelin kulkua.
- Luulin, että hyökkäätte rohkeasti, mutta kaikki olivatkin kymmenen metrin
säteellä lipusta, Timo Pulli analysoi hengästyneenä voittajien yllätysvetoa.
- Sama taktiikka kuin ruotsalaisilla jääkiekossa, Jouni Kemppi lisää.
Pelin päätyttyä vihollisistakin kuoriutuu taas kavereita. Maastopuvut ja
tummat maskit päällä kaikki muuttuvat leikkisodan tunnistamattomiksi ja
persoonattomiksi osapuoliksi.
- Olitko sie siinä kallion päällä? Mie ammuin kaukaa takaa.
- Minkäs värinen lippis siulla on? Ai, kaikilla on tummat. En mie sitten ole
varma ketä mie ammuin.
- Katsoitko yhtään vastustajia, vai juoksitko kuin hirvi?
- Kun se kääntyi selin miuhun, ajattelin että nyt juoksen yli ja tapan
siihen, mutta taistelupari niittasi tyylikkäästi olkapäähän.
Roiskeiden vertailua
Vertailemme vaatteisiin tulleita osumajälkiä. Värikuula lähtee aseesta 320
kilometrin tuntivauhdilla, joten pelistä jää väistämättä muistoksi
mustelmia. Välttämättömin varuste onkin maski, sillä silmään osuessaan kuula
saisi aikaan pahaa jälkeä.
- Ohoh! Tällainen jälki jäi käteen, jalkaan en vissiin uskalla katsoakaan.
Kyllä se kirpaisee ihan mehevästi.
- Kuulit sie, että miuhun osui, Timo Pulli kyselee.
Hän eläytyy peliin täysillä huutamalla raastavasti osuman saadessaan.
- Ei täällä oscareita jaeta, joku tokaisee.
Otamme uuden pelin. Tällä kertaa vaihdamme roolitusta. Kirsi Pulli on
kyllästynyt puolustajan osaan.
- Lipun luona ei tapahdu mitään.
Lähdemme kolmistaan hyökkäämään. Jännitys nousee taas tauon jälkeen, kun
metsä hiljenee ja kaverit katoavat. Maastopukuista vihollista on todella
vaikea havaita, jollei tämä liikahda. Aistit valpastuvat, kaikki
ulkomaailmaan liittyvät ajatukset unohtuvat. Adrenaliini virtaa.
Kukkulan laella sijaitsevan vihollisen lipun luokse on alle sadan metrin
matka. Tällä kertaa pääsen muutaman metrin päähän, mutta taas ovat
vihulaiset kytiksessä. Saan kunnon paukun reiteen. Peli päättyy varttitunnin
taistelun jälkeen. 2-0 pro-joukkueelle.
Milloin syödään?
Ryömiminen, juokseminen ja kiipeily mäkisessä maastossa käy urheilusta.
Tauolla tankataan vettä. Jo tunnin jälkeen olemme aika poikki.
- Nälkä. Milloin syödään?
Taistelutahto osoittaa laantumisen merkkejä.
- Siinä vaiheessa alkaa rasittaa, kun joku osuu ja pitää lähteä käymään
kotipesällä. Ei jaksaisi pitää edes kättä pystyssä, tuumiskelemme
elokuisessa helteessä.
Pelin edetessä oma taitamattomuus alkaa ärsyttää. Kaipaan sotataktiikan
oppituntia. Tuntuu, että itse on aina erityisen huonosti piiloutunut ja
vielä huonompi ampumaan. Miehet kuitenkin kieltävät, että armeijan
käymisestä olisi värikuulasodassa mitään hyötyä. Ylipäätään hommalla ei
kuulemma ole mitään tekemistä armeijan tai sotimisen kanssa.
- Tuskin vapaa-aikana viittisi tällaista tehdä, jos olisi samanlaista kuin
armeijassa, Veli-Matti Pulli arvelee.
- Jos joku käskisi, että nyt ryömit 50 metriä tuonne kanervikkoon, niin en
varmasti menisi, Timo Laitinen vertaa.
Timo Pullin mielestä leikissä saa aseen käytöstä täysin väärän kuvan.
- Tässä saa huoletta räiskiä. Kun ollaan oikean aseen kanssa oikeilla
panoksilla, siinä on helvetinmoinen vastuu mitä teet. Hirvijahdissa joutuu
miettimään viisitoista kertaa ennen kuin painaa liipaisinta. Eläimen pitää
kuolla ensimmäisestä laukauksesta.
Aseen himoa
Vaikka pitäisi itseään kuinka antimilitanttina ihmisenä, sotaleikit
tempaavat helposti mukaansa. Mieleen tulee rastatukkainen amnestyläisnainen,
joka leikki useita viikkoja kaupunkisotaa. Siinä etukäteen määrätty uhri
piti \"tappaa\" imukuppipyssyllä. Tämä nuori nainen yllätti uhrinsa kadulla
keskellä aamuruuhkaa.
- Se oli tosi hyvä yllätys. Pääsin lähestymään hiljaa ja ammuin kahden
metrin päästä. Uhri kiljaisi, hän muistelee.
Naisesta oli pelottavaa tajuta, miten ase ja sen tuoma valta himottavat.
- En tiennyt, että pidän aseista, ennen kuin sain sellaisen käteen. Uhri
pysähtyy sen voimasta, vaikka se on vain oranssi imukuppipyssy.
Hänet saatiin houkuteltua leikkiin sillä, että mukana on sivareitakin.
- Olen aina ollut silleen, että ruokaa - ei aseita. Vaikka kaupunkisota ei
muka ole oikeesti sotaan liittyvä juttu, niin kyllä se toi sodan tunteen,
kun oli ase kädessä.
Tiimin puolesta
- Tässä muutens nuortuu parikyt vuotta. Pääsee olemaan se pikkupoika, joka
leikkii sotaa, Jouni Kemppi huomioi kahvitauolla mustikanvarpujen päällä
maaten.
Osa porukasta on pelannut aiemmin Mega Zone -kaupunkisotaa sisätiloissa.
Siinä ammutaan sädepyssyillä teknomusiikin säestäessä. Osumat ja muut
pelitiedot näkee jälkikäteen tietokoneelta.
- Onhan tää vapaampaa ja fyysisesti rankempaa. Tässä on aina se pieni
jännitys, että kun oikeasti osuu, niin sen tuntee. Ei viitti huvikseen ottaa
niitä kuulia, Kemppi tuumii.
Kirsi Pullista molemmissa peleissä tärkeintä on ase.
- Se ladataan kuin pumppuhaulikko. Pitää tähdätä ja osua. Muuten joku muu
voi osua. On pakko juosta karkuun.
Myös tiimihenki on värikuulasodassa keskeistä.
- Puhalletaan yhteen hiileen ja on jokin suunnitelma, Kirsi Pulli selittää.
Viiden tunnin ja kahdeksan pelin jälkeen 3 000 panosta on mennyt.
Maastopuvut ovat kosteita hiestä ja värikuulien osumista.
- Käytiin voittamassa sota.
- Aika rankkaa. Luulen, että yöllä nukuttaa.
Toivottavasti ei nähdä painajaisia.
(kiitos varoituksesta Sammy)
http://www.kymensanomat.fi
tsekatkaa \"Seepra\"-osio ....
Tässä teksti sellaisenaan:
Taisteluvalmiina
Metsikkö jossain Kaakkois-Suomessa: Kaksi naista ja viisi miestä hiiviskelee
maastopuvut päällä ja aseet kädessä pusikoissa. On aivan hiljaista. Syke
nousee, oman hengityksen kuulee kasvosuojuksen sisällä. Aurinko heijastuu
maskin liasta ja naarmuista. Hiki valuu pitkin kasvoja. Hyttynen inisee
korvan vieressä ja toinen pistää käteen.
Sitten kuuluu juoksuaskeleita ja perään tiheää ammuntaa. Joku huutaa kovaa.
Vihollinen juoksee viidentoista metrin päässä, ammun muutaman laukauksen
perään, mutta hän ehtii maastoutua kiven taakse. Jostain osuu kuti oman
maskini alaosaan ja valkoista väriä roiskuu kaulalle.
- Osui, huudan. Nostan käden pystyyn ja marssin kotileiriin.
Menossa on värikuulasota, paintball eli splättäys. Tyypillisin pelimuoto on
lipunryöstö, jossa päämääränä on ryöstää vihollisleirin lippu ja tuoda se
kotipesään. Matkan varrella yritetään neutraloida mahdollisimman monta
vihollista ampumalla. Osuman saatuaan joutuu pois pelistä määrätyksi ajaksi.
Kuuluu taas huutoa.
- Peli seis. Lippu on jo täällä.
Juoksitko kuin hirvi?
Viholliset voittivat tällä kertaa. He ovatkin pro-joukkue. Veli-Matti Pulli,
Timo Laitinen ja Tuomas Kaulio ovat kaikki erähenkisiä suunnistajia ja
kokeneita pelaajia. Meidän joukkueessamme on kaksi armeijan käymätöntä
naista Kirsi Pulli ja toimittaja sekä kaksi muuten vain aloittelijaa, Jouni
Kemppi ja Timo Pulli. Kokoonnumme kaikki leiriin puimaan pelin kulkua.
- Luulin, että hyökkäätte rohkeasti, mutta kaikki olivatkin kymmenen metrin
säteellä lipusta, Timo Pulli analysoi hengästyneenä voittajien yllätysvetoa.
- Sama taktiikka kuin ruotsalaisilla jääkiekossa, Jouni Kemppi lisää.
Pelin päätyttyä vihollisistakin kuoriutuu taas kavereita. Maastopuvut ja
tummat maskit päällä kaikki muuttuvat leikkisodan tunnistamattomiksi ja
persoonattomiksi osapuoliksi.
- Olitko sie siinä kallion päällä? Mie ammuin kaukaa takaa.
- Minkäs värinen lippis siulla on? Ai, kaikilla on tummat. En mie sitten ole
varma ketä mie ammuin.
- Katsoitko yhtään vastustajia, vai juoksitko kuin hirvi?
- Kun se kääntyi selin miuhun, ajattelin että nyt juoksen yli ja tapan
siihen, mutta taistelupari niittasi tyylikkäästi olkapäähän.
Roiskeiden vertailua
Vertailemme vaatteisiin tulleita osumajälkiä. Värikuula lähtee aseesta 320
kilometrin tuntivauhdilla, joten pelistä jää väistämättä muistoksi
mustelmia. Välttämättömin varuste onkin maski, sillä silmään osuessaan kuula
saisi aikaan pahaa jälkeä.
- Ohoh! Tällainen jälki jäi käteen, jalkaan en vissiin uskalla katsoakaan.
Kyllä se kirpaisee ihan mehevästi.
- Kuulit sie, että miuhun osui, Timo Pulli kyselee.
Hän eläytyy peliin täysillä huutamalla raastavasti osuman saadessaan.
- Ei täällä oscareita jaeta, joku tokaisee.
Otamme uuden pelin. Tällä kertaa vaihdamme roolitusta. Kirsi Pulli on
kyllästynyt puolustajan osaan.
- Lipun luona ei tapahdu mitään.
Lähdemme kolmistaan hyökkäämään. Jännitys nousee taas tauon jälkeen, kun
metsä hiljenee ja kaverit katoavat. Maastopukuista vihollista on todella
vaikea havaita, jollei tämä liikahda. Aistit valpastuvat, kaikki
ulkomaailmaan liittyvät ajatukset unohtuvat. Adrenaliini virtaa.
Kukkulan laella sijaitsevan vihollisen lipun luokse on alle sadan metrin
matka. Tällä kertaa pääsen muutaman metrin päähän, mutta taas ovat
vihulaiset kytiksessä. Saan kunnon paukun reiteen. Peli päättyy varttitunnin
taistelun jälkeen. 2-0 pro-joukkueelle.
Milloin syödään?
Ryömiminen, juokseminen ja kiipeily mäkisessä maastossa käy urheilusta.
Tauolla tankataan vettä. Jo tunnin jälkeen olemme aika poikki.
- Nälkä. Milloin syödään?
Taistelutahto osoittaa laantumisen merkkejä.
- Siinä vaiheessa alkaa rasittaa, kun joku osuu ja pitää lähteä käymään
kotipesällä. Ei jaksaisi pitää edes kättä pystyssä, tuumiskelemme
elokuisessa helteessä.
Pelin edetessä oma taitamattomuus alkaa ärsyttää. Kaipaan sotataktiikan
oppituntia. Tuntuu, että itse on aina erityisen huonosti piiloutunut ja
vielä huonompi ampumaan. Miehet kuitenkin kieltävät, että armeijan
käymisestä olisi värikuulasodassa mitään hyötyä. Ylipäätään hommalla ei
kuulemma ole mitään tekemistä armeijan tai sotimisen kanssa.
- Tuskin vapaa-aikana viittisi tällaista tehdä, jos olisi samanlaista kuin
armeijassa, Veli-Matti Pulli arvelee.
- Jos joku käskisi, että nyt ryömit 50 metriä tuonne kanervikkoon, niin en
varmasti menisi, Timo Laitinen vertaa.
Timo Pullin mielestä leikissä saa aseen käytöstä täysin väärän kuvan.
- Tässä saa huoletta räiskiä. Kun ollaan oikean aseen kanssa oikeilla
panoksilla, siinä on helvetinmoinen vastuu mitä teet. Hirvijahdissa joutuu
miettimään viisitoista kertaa ennen kuin painaa liipaisinta. Eläimen pitää
kuolla ensimmäisestä laukauksesta.
Aseen himoa
Vaikka pitäisi itseään kuinka antimilitanttina ihmisenä, sotaleikit
tempaavat helposti mukaansa. Mieleen tulee rastatukkainen amnestyläisnainen,
joka leikki useita viikkoja kaupunkisotaa. Siinä etukäteen määrätty uhri
piti \"tappaa\" imukuppipyssyllä. Tämä nuori nainen yllätti uhrinsa kadulla
keskellä aamuruuhkaa.
- Se oli tosi hyvä yllätys. Pääsin lähestymään hiljaa ja ammuin kahden
metrin päästä. Uhri kiljaisi, hän muistelee.
Naisesta oli pelottavaa tajuta, miten ase ja sen tuoma valta himottavat.
- En tiennyt, että pidän aseista, ennen kuin sain sellaisen käteen. Uhri
pysähtyy sen voimasta, vaikka se on vain oranssi imukuppipyssy.
Hänet saatiin houkuteltua leikkiin sillä, että mukana on sivareitakin.
- Olen aina ollut silleen, että ruokaa - ei aseita. Vaikka kaupunkisota ei
muka ole oikeesti sotaan liittyvä juttu, niin kyllä se toi sodan tunteen,
kun oli ase kädessä.
Tiimin puolesta
- Tässä muutens nuortuu parikyt vuotta. Pääsee olemaan se pikkupoika, joka
leikkii sotaa, Jouni Kemppi huomioi kahvitauolla mustikanvarpujen päällä
maaten.
Osa porukasta on pelannut aiemmin Mega Zone -kaupunkisotaa sisätiloissa.
Siinä ammutaan sädepyssyillä teknomusiikin säestäessä. Osumat ja muut
pelitiedot näkee jälkikäteen tietokoneelta.
- Onhan tää vapaampaa ja fyysisesti rankempaa. Tässä on aina se pieni
jännitys, että kun oikeasti osuu, niin sen tuntee. Ei viitti huvikseen ottaa
niitä kuulia, Kemppi tuumii.
Kirsi Pullista molemmissa peleissä tärkeintä on ase.
- Se ladataan kuin pumppuhaulikko. Pitää tähdätä ja osua. Muuten joku muu
voi osua. On pakko juosta karkuun.
Myös tiimihenki on värikuulasodassa keskeistä.
- Puhalletaan yhteen hiileen ja on jokin suunnitelma, Kirsi Pulli selittää.
Viiden tunnin ja kahdeksan pelin jälkeen 3 000 panosta on mennyt.
Maastopuvut ovat kosteita hiestä ja värikuulien osumista.
- Käytiin voittamassa sota.
- Aika rankkaa. Luulen, että yöllä nukuttaa.
Toivottavasti ei nähdä painajaisia.
URHOPAINTBALL.COM
Suomen Paintball Liitto ry
Sponsored by: SISSOS* Paintball Bunkkeri*PLANET ECLIPSE, GEO
"Jossain lajissa lyödään palloa kepillä, tässä ammutaan, that's it!"
Suomen Paintball Liitto ry
Sponsored by: SISSOS* Paintball Bunkkeri*PLANET ECLIPSE, GEO
"Jossain lajissa lyödään palloa kepillä, tässä ammutaan, that's it!"
