Syvyyttä löytyy sittenkin eli paperiversiossa oli mukana taustaa ja jopa tutkintaa:
Hei! Valitettavasti netti-Seepraamme ei mahdu kuin muutama juttu. Laitan
tässä alla sinulle luettavaksi myös kaksi muuta paperilehteen kuulunutta
juttua. Sinua kiinnostanee myös tutkijan tulkinta lajista, ainakin
itsestäni se avarsi varsin hyvin kokonaiskuvaa.
Adrenaliinia
ja taktikointia
Värikuulasota on saanut alkunsa 1980-luvulla USA:sta, jossa merkkainaseita
käytettiin karjan ja puiden merkitsemiseen. Pelissä ratkaisevaa ei ole
fyysinen voima, vaan yhteistyö, suunnitelmallisuus ja oveluus.
Laji on nimetty siinä käytettävän värikuulan mukaan. Pieni pallo koostuu
ohuesta hyytelökapselista tai kuoresta sekä täytteenä olevasta väriä
sisältävästä nesteestä. Täyte on myrkytön ja biologisesti hajoava
kasvipohjainen tuote.
Kun pallo osuu kohteeseen, kuori hajoaa ja osumakohta värjäytyy. Kipu
vastaa squashpallon osumaa. Tärkein varuste on paintballiin tarkoitettu
maski, joka peittää kasvot ja korvat.
Värikuulasotaa voidaan pelata useilla eri säännöillä. Pelaajien määrä voi
vaihdella kahdesta useisiin kymmeniin. Pelikentäksi sopii 150 kertaa 250
metriä sopivaa maastoa. Peliin tarvitaan aina maanomistajan lupa.
Varusteita vuokraavia firmoja on melkein joka kaupungissa. Esimerkkipeli
maksoi 36,50 euroa per pelaaja.
Suomessa pelataan myös paintballin turnauksia, SM-liigaa ja divaria.
Kilpailupeleissä on tarkat säännöt. Värikuulasotaa voidaan pelata myös
halliin rakennetulla sisäkentällä. Joskus järjestetään skenaariopelejä,
jotka muistuttavat live-roolipelejä.
Lähin sukulaislaji on kaupunkisota. Muita adrenaliinilajeja ovat vaikkapa
karting, koskimelonta ja kiipeily. Erilaiset elämysfirmat tarjoavat
värikuulasotaa ryhmille. Esimerkiksi luumäkeläisen Salpasafarien
tarjonnassa värikuulasota on kesäajan suosituin laji. Sitä käyvät
pelaamassa varsinkin polttariporukat. Salpasafarien seinällä lukee Jevgeni
Jevtusenkon aforismi:
– Jäädä iäksi hieman lapsen kaltaiseksi, sitä on todellinen aikuisuus.
Lauma puolustaa reviiriä
- Värikuulasodassa on jotain alkukantaista. Siinä kaupungistunut
tietotyöläinen voi palata luontoon ja omaan fyysisesti suorittavaan
ruumiiseensa, yliassistentti, VTT Soile Veijola Lapin yliopistosta analysoi.
Aistien käyttäminen on kaupunki-ihmisellä muuttunut, vaikkei välttämättä
vähentynyt. Esimerkiksi liikenteessä on henkiinjäämiseksi kuunneltava ääniä
tarkasti. Veijolan mukaan joukkuepelit säilövät muinaisia laumamuistoja ja
-vaistoja. Niihin kuuluvat reviiritaistelut. Pelissä on kyse me vastaan te
-asetelmasta, joka ilmenee oikeassakin elämässä lukuisissa yhteyksissä.
Joukkue on lauma, laumalla on reviiri, laumaa uhkaavat toiset laumat.
Pelissä kaikki tietävät, että kaikki tietävät sen olevan leikkiä eikä
totta. Se luo erityisen ja korvaamattomankin sosiaalisen todellisuuden. Jos
joku ottaa liian tosissaan tai ei tarpeeksi tosissaan, vaan nauraa, hän
rikkoo leikin taian ja tekee toisetkin leikkijät naurettaviksi. Leikkiin on
siis ryhdyttävä paradoksaalisesti tosissaan leikillään.
Pelissä ihminen saa laumaan kuulumisen kokemuksen, joka on intensiivinen ja
mieleenpainuva kokemus. Aika pysähtyy, kun se kotona ja töissä karkaa
käsistä. Anonyymius helpottaa keskittymistä itse peliin. Ei tarvitse
miettiä oikean elämän sosiaalisia suhteita, kenelle kuuluisi syöttää.
Tiimityön leikkiminen on terapeuttista ihmisille, joiden oikeilla
työpaikoilla tiimityöstä vain puhutaan. Tämä ja muut vastaavat pelit
konkretisoivat yhteen pelaamisen kokemuksen. Se antaa ihmisille tunteen,
jota he koko ajan muutenkin elämässään hakevat, mutta eivät välttämättä
löydä töistä tai kotoa. Salamurhaajamainen jahtaaminen noudattelee Veijolan
mukaan ihmislajin vanhoja jäljitysvaistoja. Leikkisota vapauttaa ihmisen
vastuusta ja esimerkiksi metsästämisen tai urheilemisen eettisistä
säännöistä. Sivilisaatioprosessin kahleet irtoavat.
Kun miehet tiukasti kieltävät yhteyden armeijaan, tutkija pitää sitä
todisteena siitä, että yhteys varmasti on.
Sotimisen sosiaalinen, asetelmallinen ja ruumiillinen muoto vetoaa
miehiin sekä institutionaalisesti, sosiaalisesti että emotionaalisesti.
Siksi se elää joko sotana tai leikkisotana. Tai jalkapallona ja jääkiekkona.
Naisilla ei useinkaan ole elinikäistä kokemusta koko ruumista
jännittävistä, rasittavista ja vahingoittavista leikeistä. Oman tahdon
suuntaaminen ruumiilliseen suoritukseen irvistyksineen ja hikineen kuuluu
epänaisellisiin asioihin.
Tämä johtaa aikuisten fyysisissä leikeissä helposti alemmuudentuntoihin
ja turhautumiseen.
Jälkipeli on tutkijan tulkinnassa uudelleen pelaamista sanallisin asein.
Joku pärjää siinä paremmin kuin fyysisessä suorituksessa ja kohentaa
asemaansa. Joku taas tippuu puhefoorumilla kokonaan pelistä.
***
Marjo Loisa
toimittaja
Kymen Lehtimedia
PL 3
53501 Lappeenranta
puh 05 21002322 gsm 040 5661 896
fax 05 5388 3207
marjo.loisa@esaimaa.fi
***