Splatboard

Suomen paintball-skenen kohtauspaikka

Et ole kirjautuneena.

#26 2008-09-29 17:56:25

Ossi
Jäsen
Paikkakunnalta: Tampere
Rekisteröitynyt: 2001-10-06
Viestit: 311

Re: Kauhajoen tragedia

Media uutisoi nykyään valitettavasti sitä, mikä myy. Toimittaja, joka ei kerää lehteen näyttäviä otsikoita ja voimakkaita tunteita, saattaakin pian päätyä työttömäksi. Juicen pointti mielenterveystyöstä on täyttä asiaa, varsinkin siinä valossa miten vähän asiasta uutisoidaan. Lähes kaikki asian tiimoilta haastatellut psykologit ovat (ja olivat myös edellisillä kerroilla) selkeästi sitä mieltä, että kontrollin lisääminen nostaa kynnystä mutta ei poista syitä.

Henkinen huolto on ollut jo vuosikausia retuperällään ennen tällaisia tapahtumia. Näitä ei sinänsä siunaannu yhtäkkisesti yhden puolueen hallituskaudella vaikka moni äänekäs räähkä näin saattaakin huudella muiden tunnepohjaisten, voimakkaiden reaktioiden seassa. Yksittäisen ihmisen ajaminen tuollaiseen pisteeseen on kestänyt aiempien esimerkkien valossa hyvinkin kauan, ja yhdistävänä tekijänä on pintapuolisen tarkkailun lakoninen toteamus "mallioppilaasta" tai "hiljaisesta ja tunnollisesta kaverista" sitten kun vahinko on jo tapahtunut.

Nopealla vilkaisulla ainoastaan luokkatilassa tai kotivierailun aikana tehdyn tarkkailun perusteella on varmasti vaikeaa sanoa mitä pinnan alla oikeasti liikkuu. Tämäkin tapaus on varmasti ollut yksin muiden keskellä ja mahdollisesti yleisenä pilkan kohteena tarpeeksi kauan muodostaakseen niinkin negatiivisen kuvan yhteiskunnasta. "Vihaan ihmiskuntaa" on aika konkreettinen julistus, mutta tässäkin tapauksessa väkivalta kohdistui selkeästi omaa tuttavapiiriä kohtaan. Tapahtumien yhtäaikainen suunnitelmallisuus ja odottamattomuus kielii syrjäytymisestä ja vaivihkaisesta, pitkään kestäneestä henkisestä väkivallasta yhteisön sisällä.

Toivotaan, ettei summittainen tunnepohjainen ylireagointi saa näiden tapahtumien valossa liikaa valtaa, vaan mielenterveystyön ammattilaisia kuunnellaan tarpeeksi päätettäessä toimenpiteistä joiden kanssa ollaankin jo mahdollisesti vuosikymmeniä myöhässä.

Poissa

#27 2008-09-30 18:15:00

karu_pappa
Jäsen
Rekisteröitynyt: 2005-08-24
Viestit: 528

Re: Kauhajoen tragedia

<!-- w --><a class="postlink" href="http://WWW.LASTENPELIT.FI">WWW.LASTENPELIT.FI</a><!-- w --> eikö kuullostakin siltä että muksu voi sinne mennä huoletta pelailemaan nettipelejä. Tällaisiakin pelejä sieltä kuitenkin löytyy:

http://www.lastenpelit.fi/games/1309/ki ... iller.html

Peli sivuaa hieman tuota kouluammuskelua, tässä tosin ammuskellaan lastentarhassa....

1. taso : Ammu lapsia (ne ampuu tosin takaisin)
2. taso : Ammu lastentarhan rehtori
3. taso : Ammu poliiseja, jotka jahtaavat sinua, kun pakenet lastentarhasta
4. taso : En päässyt näin pitkälle, kun piti kokeilla

Erään tutun 1. luokkalainen muksu pelasi tätä peliä ja vanhemmat järkyttyivät melkoisesti tästä pelistä...

VOI TÄTÄ SAIRASTA MAAILMAA....


<!-- w --><a class="postlink" href="http://WWW.KPX.GALLERIA.FI">WWW.KPX.GALLERIA.FI</a><!-- w -->

[img]http://i3.photobucket.com/albums/y82/EvilCheesypoof/pbacesig.gif[/img]

Poissa

#28 2008-10-01 08:11:32

Wettis
Jäsen
Paikkakunnalta: Jämsänkoski
Rekisteröitynyt: 2006-10-24
Viestit: 101

Re: Kauhajoen tragedia

Oli ihan pakko käydä katsomassa. Senverran utelias tämä ihmisluonto on.

Ja tätä sitten pelaavat ala-aste ikäiset lapset. Toihan on ihan sairas peli. Veri lentää ja lapsia kuolee. sad

Oikeesti tuon pelin tekijälläkään ei ole kaikki palikat kohdillaan.

Poissa

#29 2008-10-01 10:52:23

apache
Jäsen
Paikkakunnalta: Lappeenranta
Rekisteröitynyt: 2001-10-07
Viestit: 235

Re: Kauhajoen tragedia

Noniin, tunnustakaa, kuka teistä on IL:n toimittaja tai vuotaja? http://www.iltalehti.fi/uutiset/2008100 ... 7_uu.shtml


-- Apa / Feenix
[ PaintMail ] [  Myydään! ] [  Raaka Kone ]

Poissa

#30 2008-10-01 11:47:33

karu_pappa
Jäsen
Rekisteröitynyt: 2005-08-24
Viestit: 528

Re: Kauhajoen tragedia

Minä tunnustan...  big_smile

Kerrankin mediasta on jotain hyötyä...


<!-- w --><a class="postlink" href="http://WWW.KPX.GALLERIA.FI">WWW.KPX.GALLERIA.FI</a><!-- w -->

[img]http://i3.photobucket.com/albums/y82/EvilCheesypoof/pbacesig.gif[/img]

Poissa

#31 2008-10-01 12:31:29

Juice
Jäsen
Paikkakunnalta: Espoo,
Rekisteröitynyt: 2001-10-08
Viestit: 2,168
Kotisivu

Re: Kauhajoen tragedia

Riippumatta siitä tuliko tuo "vuoto" valtamediaan sitten täältä tai ei niin jokaisen on syytä miettiä että tätäkin palstaa lukee/tutkii mahdollisesti lajimme ulkopuolisetkin.


URHOPAINTBALL.COM
Suomen Paintball Liitto ry
Sponsored by: SISSOS* Paintball Bunkkeri*PLANET ECLIPSE, GEO
"Jossain lajissa lyödään palloa kepillä, tässä ammutaan, that's it!"

Poissa

#32 2008-10-03 21:04:20

MPasi
Jäsen
Paikkakunnalta: Lappeenranta
Rekisteröitynyt: 2008-01-28
Viestit: 2

Re: Kauhajoen tragedia

Kauhajoen juttu ei vaikuttanu meikän elämään millään tapaa, samalla tavalla joutu seuraavana päivänä menee töihi niinku ennenki...


Saimaan Paintball Urheilijat Ry

Poissa

Keskustelualueen alatunniste