Hyvinkäällä 28.4.2007 pidetyssä Suomen Paintball-liiton vuosikokouksessa oli olemassa kaikki hyvät eväät onnistuneelle lajiliiton vuosikokoukselle, mutta lajin tämän hetken positiivisesta kasvusta huolimatta kokous jouduttiin päättämään surullisissa tunnelmissa. Kokous päätti asettaa liiton toiminnan järkevyyden kyseenalaiseksi.
Vuosikokouksessa jäsenistö linjasi liiton toiminnan purkamista syksyllä 2007 mikäli liiton toiminta sekä etenkin sen jäsenistö ei ole aktivoitunut siihen mennessä. Nykyisellään liiton olemassaololle ei ole perusteita. Liiton sisäinen sekä jäsenistön toiminta on passiivista.
Kokouksessa paikalla oli ainoastaan kolme jäsenistön edustajaa vain kahdesta yhdistyksestä, joten selvästikkin liiton toiminnalta puuttu sen elinehto, jäsenistön tuki ja mukanaolo. Ilman jäsenten osallistumista liiton toimintaan ei liitto voi toimia, koska se ei voi toimeenpanna jäsenistön päätöksiä saatika itse olla toimintakuntoinen. Kun jäsenistö puuttuu, ei liiton toiminnalle ole perusteita, koska liiton toiminnan pitäisi olla nimenomaan jäsenille, pelaajilta pelaajille.
Liitto jatkaa tästä huolimatta vielä vuonna 2007 SM-liigan ja 1-Divisioonan järjestelyjä. Liitto myös pyrkii edellisten vuosien tapaan aktivoimaan jäseniään ja itse toimintaansa ja näin hakea jatkuvuutta paremmalle tulevaisuudelle. Kokouksessa päätetyn sääntömuutoksen myötä perinteinen kevätkokous on jatkossa syksyllä. Päätöksen myötä tänä syksynä heti kilpasarjojen päätteeksi kokoonnutaan miettimään liiton jatkamista.
Mikäli syksyllä pidettävässä liiton vuosikokouksessa ei ole paikalla riittävästi jäsenistöä ja liiton sisäinen toiminta kärsii edelleen resurssipulasta tulee liittohallitus jäsenistön linjauksen mukaan esittämään Suomen Paintball -liitto ry:n lakkauttamista. Mikäli näin tapahtuu, 9-vuotiaan Suomen Paintball-liiton taival päättyy tänä syksynä ja samoin sen tuottamat kilpasarjat, lajin turvallisuuden edistäminen, harrastajien valistaminen, uusien harrastajien opastaminen sekä lajin markkinointi. Syksyyn mennessä nähdäänkin tuleeko liitto nousemaan jaloilleen ja viettävän 10-vuotisjuhliaan vai haudataanko se ilman sen suurempia muistopuheita.
Lähde: SPBL
Vastaa
Sinun täytyy kirjautua sisään kommentoidaksesi.