Meinasi unohtua ilmoittaa, että Splatweb täytti tänään 10 vuotta. Tarkka päivämäärä ei ole ihan tiedossa, mutta marraskuulle 1999 sivun perustaminen
osui. Ensimmäinen uutinen on kirjoitettu 22.10.1999 ja siinä kerrottiin Lapasten hienosta kolmannesta sijasta
vuoden 1999 NPPL World Cupissa. Valokuvia Splatwebin perustamisesta ei ole, mutta Aleksi Peltonen
oli kaivanut vanhoja valokuviaan ja löytänyt Lapasten retkestä muutaman kuvan :)
Splatwebillä on tällä hetkellä lähes neljä tuhatta rekisteröitynyttä käyttäjää. Uniikkeja kävijöitä viikoittain Splatwebissä käy noin 1000-1500 kappaletta
viikoittain riippuen vähän siitä, mitä Suomessa ja maailmalla tapahtuu.
Uutisia Splatwebiin on kirjoitettu 1850 kappaletta. Välillä vähän harvemmin ja välillä vähän tiheämmin. Splatboardilla aiheita on aloitettu noin 10 tuhatta,
joihin on kirjoitettu vähän reilut 84 tuhatta viestiä. Keskimäärin viestejä on kirjoitettu 29 kpl päivässä.
Splatwebin uuden ulkoasun julkistaminen sekä muutaman uuden ominaisuuden lisääminen käyttäjien käytettäväksi piti ajoittua tähän päivään, mutta odotan
vielä pari kuukautta, jotta näen muutaman julkaisujärjestelmän uudet versiot. Tätä odotellessa viikonloppuna tullaan laittamaan kävijätutkimus liikenteeseen,
missä kysytään teiltä, sivuston käyttäjiltä, minkälaisiin ominaisuuksiin ja aiheisiin jatkossa kannattaisi panostaa.
Tässä vaiheessa kuitenkin haluan kiittää kaikkia ihmisiä ja yrityksiä, jotka ovat auttaneet Splatwebiä kymmenvuotisen taipaleen aikana. Suurin kiitos tietysti
kuuluu kaikille lukijoille sekä mainostajille.
Haluan vielä muistuttaa, että helpoin tapa Splatwebin uutisia on seurata käyttämällä RSS-syötettä, liittymällä
Splatwebin Twitter-feedin seuraajaksi tai alkamalla Facebookissa
Splatwebin faniksi (vanha Splatweb-ryhmä tullaan sulkemaan viikon kuluessa). Uusimmat uutisotsikot toimitetaan myös näiden väylisen kautta.
Lähde: Splatweb