Tietoa ja uutisia paintball / värikuulapelimaailmasta

Avainsana: säännöt (Page 2 of 2)

EPBF:n sääntömuutokset kaudelle 2012 ja 2013

European Paintball Federation on ilmoittanut, että Millennium Series on hyväksynyt ja ottamassa käyttöön kaudelle 2012 uusia sääntöjä / sääntömuutoksia. Näyttäisi, että kentän ulkopuolelta tapahtuva valmennus ollaan kieltämässä tulevalle kaudelle. Tämän lisäksi varaslähdöistä ei enää tule automaattisesti eliminointia vaan eliminoinnin estämiseksi pelaaja voi palata koskettamaan piipullaan aloitusaluetta.

EPBF tiedottaa näiden lisäksi kaudelle 2013 tulevista sääntömuutoksista. Näitä on keltaisen värin kieltäminen varusteista sekä vaaleanpunaisen, keltaisen ja oranssin fillin kieltäminen värikuulista.

Tarkemmin muuttuneet sääntökohdat löytyvät EPBF:n kotisivuilta.

SPBL:n kauden 2010 kilpapaintball-säännöt julkaistu

SPBL:n sääntöryhmä on saanut viime tingassa valmiiksi suomalaiten kilpapaintball-sääntöjen päivityksen.
Lähes kaikkia sääntökohtia on tarkennettu vastaamaan nykypäivän käytäntöjä joko Suomessa tai Millennium
Seriesissä. Millennium Series -säännöistä on konsultoitu lisenssin omaavia Euroreffejä sekä CPL/SPL-kentän
päätuomaria.

Kauden 2010 säännöt löytyvät täältä. Merkittävimmät muutokset kaudelle 2010 ovat:

Pitissä 7 pelaajaa, 5 huoltohenkilöä + valmentaja.

Syy: Vanhaa sääntöä rikottiin jatkuvasti, joten nostettiin kansainväliselle tasolle.

Piippusukan käyttösääntöjä tiukennettu vastaamaan Millen nykyisiä vaatimuksia.

Asesäännöt:

Bounce ja Runaway-gun testit poistuneet. Merkkaimista tarkistetaan jatkossa:

  • ROF / Lähtönopeus
  • Rampin aktivoinnin laillisuus (3 seminä, vain yksi pallo extraa liipasimen vedon lopettamisen jälkeen)
  • Lähtönopeus

Syyt: Ei testata enää millessä, riippuu tuomarin mielipiteestä (kuinka kovaa tankkia lyödään, jne) Ei käytännön merkitystä peliin. Nyt mikään asetarkistus ei perustu mielipiteeseen.

Tulinopeuden ylityksestä ei enää bannata pelaajia turnauksesta, vaan käytetään PSP:n rangaistuksia. Tulinopeutta rikkovat merkkaimet bannataa ko. turnauksesta.

Käänteinen piste (uusi 60 sekunnin sääntö):

Jos aikaa on jäljellä alle 60 sekunttia tai jatkoaika ja ofotat:

4 tai 5 oman joukkueen pelaajaa kentällä = normaali ofo, sääntöihin ei muutosta
3 tai vähemmän = erä päättyy, piste käänteisenä vastustajalle

Tai jos otat 2-4-1 tai kovemman, erä päättyy, piste käänteisenä vastustajalle. Ihan sama monta pelaajaa joukkueesta on elossa.

Molemmissa tapauksissa aloitetaan mahdollinen seuraava erä 1 pelaajan vajauksella.

Jos aikaa on jäljellä alle 60 sekunttia tai jatkoaika, liputat likaisena, vastustaja saa pisteen, likaisena liputtanut joukkue aloittaa yhden vajaalla jos ottelu ei pääty tähän pisteeseen.

Syy: PSP sääntö jota mille on käyttänyt kaudella 2010.

Lähde: SPBL

PSP kieltämässä keltaisen värin pelivarusteissa?

Catshack Reportsin mukaan
PSP on kieltämässä keltaisen värin pelivarusteissa tulevalle kaudelle.
Syynä on se, että nykyisin käytöss olevat pinkit ja oranssit maalit sotkevat turnauspaikkoja kuivuessaan niin
pahasti, että siivous- ja korjauskulut nousevat PSP:n mielestä liian kovaksi. Nämä maalit tullaan korvaamaan
keltaisella maalilla ja tämän vuoksi keltainen tullaan kieltämään pelivarusteissa.

PSP:n kausi käynnistyy reilun parin kuukauden päästä Phoenix Openilla ja näin ollen useat pelaajat
joutuvat pikaisesti etsimään uusia varusteita. Keltaiset värit ovat yleisiä merkkaimissa
puhumattakaan esimerkiksi Stockholm Joyn mukaan brändättyjä varusteita, joissa keltainen on lähes
pääväri.

Tuntuu ihmeelliseltä, että paintball-piireissä vieläkin tehdään näin pikaisia päätöksiä, jotka vaikuttavat
lukuisiin pelaajiin sekä paintball-varustevalmistajiin joiden kauden 2010 mallistot on suunniteltu kuukausia
sitten.

Lähde: Catshack Reports

PSP pyrkii laskemaan pelaavien joukkueiden kustannuksia

PSP kertoo tiedotteessaan
kaudella 2010 astuvista muutoksista lyhentämällä turnauksien pituuksia ja yhtenäistämällä sarjatasojen välisiä sääntöjä. Näiden lisäksi pelaajien
siirtymistä alemmalle sarjatasolle helpotetaan.

Aiemmin nelipäiväiset turnaukset on lyhennetty kolmipäiväiseksi eli turnaukset pelataan perjantaista sunnuntaihin lukuunottamatta kauden päätöskierrosta,
joka pelataan nelipäiväisenä. Turnauksien lyhentämiseen on päästy lisäämällä kenttien määrää, joten lyhennys ei vaikuta joukkueiden pelien määrään.

Sarjatasojen välisiä sääntöjä on yhtenäistetty mm. siten, että jokaisella sarjatasolla on käytössä sama merkkaimien tulinopeus. Vielä ei ole tiedossa
mikä on maksimitulinopeus. Viime kaudella käytössä oli 12,5 palloa sekunnissa race-to-7 peleissä ja 10,5 palloa sekunnissa muissa formaateissa.

Näiden muutoksien lisäksi jokaisella sarjatasolla pelataan samalla peliformaatilla eli monierää, kunnes tietty pistemäärä saavutetaan tai peliaika
loppuu. Vielä ei ole julkaistu moneenko pisteeseen pelataan, mutta luultavasti kaikki sarjatasot pelaavat neljään tai viiteen pisteeseen. Aiemmin
ylimmällä sarjatasolla pelattiin jopa seitsemään pisteeseen.

Kun säännöt ovat yhtenäistetty on yllättävää, että PSP on yhtenäistänyt myös osallistumismaksujen suuruuden. Aiemmin osallistumismaksujen suuruudet
vaihtelivat alempien sarjatasojen 1150 dollarista pro-tason 4250 dollariin per kierros. Osallistumismaksun suuruus ja niiden vaikutus palkintorahojen
suuruuteen tullaan julkaisemaan myöhemmin.

PSP kausi pyörähtää käyntiin Phoenix Openilla, joka pelataan Arizonan Glendalessa maaliskuun 19.-21. päivä. Turnauspaikka on University of Phoenix
Stadiumin
alueella.

Lähde: PSP

Newer posts »

© 2024 Splatweb

Theme by Anders NorenUp ↑