Tietoa ja uutisia paintball / värikuulapelimaailmasta

Kategoria: SPBL (Page 5 of 18)

SPBL:n ylimääräinen tiedote koskien kautta 2015

Suomen paintball-liitolta on tullut ylimääräinen tiedote. Aiheina on Creditorin luopuminen liigapaikasta, muistutus seurojen jäsenmaksuista ja pullojen leimoista sekä Kirkkonummen avauskierroksen aikatauluista.

Creditor luopuu liigapaikasta

Porilaisjoukkue Creditor on ilmoittanut SPBL:lle luopuvansa kauden 2015 liigapaikasta pelaajapulasta johtuen. Näin ollen SPBL:n on päättänyt, että SM-liiga pelataan kaudella 2015 samalla systeemillä kuin edellisvuonnakin, eli paras yhdeksästä (viiteen pisteeseen) 12-min peliajalla. Liitto katsoo, että valmiiden sarjojen muokkaaminen nostamalla tai laskemalla joukkueita sarjojen välillä pois jäännin takia näin lyhyellä varoitusajalla ei ole mahdollista niin liitolle, kuin joukkueille itsekkään.

SPBL:n jäsenmaksuista muistutus

Suomen Paintball-liitto muistuttaa liiton alaisia jäsenseuroja/toimijoita maksamaan yhdistyksensä jäsenmaksun SPBL:lle (20€) sekä halukkaita kannattajajäseniä (yksityisille, yhteisöille ja yrityksille 50€) Suomen Paintball-liiton tilille FI16 1140 3000 4116 89. Viestiikenttään: ”yhdistyksen/toimijan nimi, jäsen/kannatusjäsenmaksu 2015”. Lähetä myös yhdistyksesi päivitetyt yhteystiedot liiton tiedottajan sähköpostiin parkatti . paulus [at] gmail . com (Seuran nimi, Kotipaikka, Yhteyshenkilön nimi, puhelinnumero, sähköpostiosoite, kotisivut, muut mahdolliset tiedot).

Lisäksi mikäli yrityksesi/yhteisösi on kiinnostunut tukemaan liiton toimintaa taloudellisesti esim. mainos- ja markkinointimielessä tai yleisenä toiminnan tukemisena taloudelliseti lahjoituksilla, voitte halutessanne ottaa yhteyttä liiton puheenjohtajaan Kai Siltalaan p.0400-527 805 / kai . siltala [at] elisanet . fi asian tiimoilta.

Muistutus lisensseistä/pullojen leimoista

SPBL muistuttaa kaikkia pelaajia ja toimijoita lisenssin (ja vakuutuksen) hankkimisesta ennen ensimmäistä turnaustaan. Turnausta varten lisenssin tulee olla maksettu SPBL:n kierrosta edeltävänä keskiviikko-iltana klo:18.00 mennessä. Tämän jälkeen maksettuista lisensseistä tulee toimittaa paikanpäälle kierrokselle maksukuitti kapteenien kokoukseen pelaajalistojen mukana. Ei kuittia = ei lisenssiä. Ei lisenssiä = A: Pelaajalla ei lisenssiä, tällöin pelaaja ei saa pelata B: Pelaaja pelannut ilman lisenssiä, tällöin pelaaja poistetaan turnauksesta ja joukkue joutuu jatkamaan enintään neljällä ( 4 ) kenttäpelaajalla. Myös mahdolliset jatkosanktiot ovat mahdollisia.

Liitto muistuttaa pelaajia tarkistamaan pelipullojensa leimat kuntoon ennen turnauksiaan (leimat tarkastetaan). Muistutuksena vielä, että DOT-leimattuja pulloja ei saa käyttää pelaamiseen. Eri leimausvälillä olleista (tai leimausvälin muuttuminen) on huomioitu asiassa, ja pulloissa täytyy siis olla leimaa edelleen jäljellä.

Kirkkonummen aikatauluja:

Kapteenien kokoukset alkavat molempina päivinä aamupelin osalta klo 08.30, ensimmäinen ottelu alkaa klo 08.45.

Iltapäivällä pelivuorossa olevilla sarjoilla pelit alkavat aikaisintaan klo 13.00 (kapteenien kokous aikaisintaan 12.45).

Joukkueita muistutetaan varaamaan riittävästi aikaa jotta myöhästymisiä otteluista ei tapahtuisi.

Tarkat pelilistat tulevat jakoon viimeistään perjantaina. Otteluiden tulokset tulevat suorana nettiin seurattavaksi http://pbresultsonline.com/ palveluun, tästä lisätietoja vielä pelilistojen julkaisun yhteydessä.

SPBL:n säännöt kaudelle 2015

SPBL on päättänyt muuttaa aiemmin valitsemaansa kantaa liittyen Suomessa pelattaviin sääntöihin. SPBL:n sarjoissa tullaan pelaamaan viimevuotiseen tapaan Millenniumseriesin säännöillä seuraavilla tarkennuksilla:

  • ROF 10,5
  • Ns. Ramping eli ”ramppi”: Sekä Millennium että PSP ramppi ovat sallittuja kaudella 2015 SPBL:n sarjoissa
  • ns. ”laitavalmennus”: Kaikenlaiset merkinantovälineet (pillit, torvet, liput, kyltit, megafonit, huutokartiot jne.) ovat kiellettyjä. Muutoin yleisö saa kannustaa parhaaksi katsomallaan tavalla pelaajia sydänmensä kyllyydestään. Yleisölaidan etäisyyttä kenttään tullaan kasvattamaan edellisvuosista joillakin metreillä.
  • layoutit julkaistaan hyvissä ajoin (3 vko) ennen seuraavaa turnausta tai välittömästi edellisen turnauksen jälkeen.
  • kenttänä toimii kauden 2015 PSP-kenttä (koskien suojia)

Muilta osin noudatetaan Millenniumseriesin sääntöjä (säännöt löydät täältä: http://www.epbf.net/ra_data/files/EPBF_rules_book_v1-03.pdf).

SPBL on selvittänyt PSP-sarjan epäselvää kohtaloa, ja tietolähteidensä mukaan PSP-sarja on poistunut toistaiseksi pysyvästi tämänhetken paintball-sarjojen joukosta. Näin ollen SPBL:n näkemys on, että ns. ”kuolleen”-sarjan säännöillä pelaaminen ei edistä Suomalaisen paintballin eikä Suomalaisten joukkueiden kehitystä lajin parissa. Jotta sääntömuutoksesta ei aiheudu tälle kaudelle enempää haittaa mahdollisesti ulkomailla pelaaville joukkueille, ei liitto rajaa rampin käyttöä vain Milleramppiin, vaan myös PSP-rampin käyttö on mahdollista.

SPBL:lle on ilmoittautunut kaudelle 2015 tuomarihalukkaita sen verran, että tehtävään sopivat henkilöt on voitu valita tuomareiksi.

SPBL:n lisenssit kaudelle 2015

SPBL:n lisenssit kaudelle 2015 ovat tulleet myyntiin, ja oman lisenssisi voit ostaa VALO:n sivuilta tämän linkin kautta:
https://lisenssi.sportti.fi/index.php?lid=20335.

Lisenssien saaminen myyntiin kaudelle 2015 viivästyi johtuen liiton ja VALO:n välisistä sopimusasioiden selvittelyistä (johtuen SLU:n muuttumisesta VALO:n).

Liitto muistuttaa kaikkia pelaajia (ja tietysti muitakin alan harrastajia) hankkimaan lisenssin, SPBL:n sarjoissa pelaaville pelaajille lisenssi on pakollinen. Huomioithan C-lisenssiä ostaessasi, että sinulla on voimassa oleva URHEILUVAKUUTUS, joka kattaa myös KILPAURHEILUN parin sekä vakuutusyhtiöltäsi vielä erikseen, että PAINTBALL on laji, joka kuuluu oman vakuutuksesi piiriin (vakuutusyhtiöiden välillä on eroja). Lisätietoja asiasta liiton lisenssit osiosta: http://www.spbl.org/index.php?option=com_content&view=article&id=212&Itemid=74.

Pelaajien lisenssit tullaan tarkistamaan jokaisen kierroksen osalta (puutteelliset dokumentit/ei kuittia = ei lisenssiä). Liitto tulee lisäksi valvomaan ja tarkastamaan pelipullojen leimat ja kunnon turnausviikonloppuisin, joten muistakaapas tarkistella leimojen päiväykset pelipulloistanne.

SPBLn kevät tiedote

 

Suomen paintball-liitto tiedottaa seuraavista asioista. Ensinnäkin 13.-14.6. pelattavan Kirkkonummen kierroksen kenttälayouttina käytetään PSP Nashvillen divisioonatasolla käytössä ollutta layouttia.

PSP Nashville Open 2015 -layout

Lisäksi Suomen paintball-liitto etsii vielä 2-3 tuomaroinnista kiinnostunutta henkilöä tuomaritehtäviin kaudelle 2015, mikäli tehtävä kiinnostaa tai tiedät sopivan henkilön tuomariksi, ota yhteyttä liiton puheenjohtajaan Kai Siltalaan p. 0400-527 805.

Lisenssit

SPBL on selvittänyt pelaajalisenssiasiaa viimeisen kk ajan (asia viivästynyt liitosta johtumattomasta syystä), ja asian etenee tulevan viikon aikana siihen vaiheeseen, että lisenssit kaudelle 2015 tulevat myyntiin. SPBL tiedottaa, kun lisenssit tulevat myyntiin.

Lisenssin hankinta tapahtuu edellisten vuosien tapaan verkossa henkilökohtaisesti.

Suomen paintball-liitto tiedottaa kaudesta 2015

Suomen paintball-liitto on päättänyt tulevan kauden säännöistä seuraavalla tavalla. Käytössä on PSP-divisioonatason säännöt. Eli pelit pelit pelataan keskilipulla, jota puolustetaan 10,2 bps tulinopeudella. Laitavalmennuksessa kaikki merkinantovälineet (pillit, torvet, liput, kyltit, megafonit, huutokartiot jne.) ovat kiellettyjä, mutta yleisö saa ”kannustaa” joukkueita parhaaksi katsomallaan tavalla. Kentän ja yleisön etäisyyttä tullaan kasvattamaan joitakin metrejä.

Mielenkiintoisin asia on kenttien layoutit. SPBL julkaisee käytössä olevat kenttien layoutit hyvissä ajoin ennen kierroksia. Noin kolme viikkoa ennen tai välittömästi edellisen turnauksen jälkeen.

Osallistumismaksut menevät seuraavasti: SM-liiga 1500 €, 1. divisoona 1200 €, 2. divisioon 1100 € ja 3. divisoona 900 € Osallistumismaksu tulee maksaa 15.5. mennessä. Ennakkomaksu vähennetään kokonaisilmoittautumismaksua tehtäessä.

Sarjajako menee seuraavasti:

  • SM-liiga:
    • Creditor
    • Cyclone
    • Dream Team
    • Fieldfighter
    • Trivoga
    • Urho
  • 1. divisioona:
    • Cyclone VDO
    • Ironballs
    • PPW
    • Räyhä
    • Takeover
    • Trivoga Silver
  • 2. divisioona:
    • Adrenaliin
    • CC
    • Horna
    • PH Paintball
    • Urho Purple
    • Viper Red
    • West Coast Pirates
  • 3. divisioona:
    • Classic
    • Creditor
    • Jämsän Paintball
    • Nokkapokka
    • PPW
    • TakeIron
    • Viper Green

Pelivuorot turnauksittain menee seuraavasti:

  • Kirkkonummi
    • lauantai aamupäivä 1 Div, iltapäivä 2 Div
    • sunnuntai aamupäivä SM, iltapäivä 3 Div
  • Vierumäki
    • lauantai aamupäivä 2 Div, iltapäivä 1 Div
    • sunnuntai aamupäivä 3 Div, iltapäivä SM
  • Piikkiö
    • lauantai aamupäivä SM, iltapäivä 3 Div
    • sunnuntai aamupäivä 1 Div, iltapäivä 2 Div
  • Pori
    • lauantai aamupäivä 3 Div, iltapäivä SM
    • sunnuntai aamupäivä 2 Div, iltapäivä 1 Div

SPBL-kierrosten paikkakunnat selvillä

Suomen paintball-liitto on julkaissut kauden 2015 kierrosten paikkakunnat. Uutena paikkakuntana on Vierumäen Suomen urheiluopisto, missä pelataan toinen kierros 11.-12.7. Käytössä tulee olemaan PSP:n divisioonasäännöt, johon on päädytty yhdessä sarjaa tuomaroivien tuomareiden kanssa. Kierroksilla käytettävien kenttien layoutit ilmoitetaan ennakkoon liiton sivuilla.

  1. kierros 13.-14.6. Kirkkonummi
  2. kierros 11.-12.7. Vierumäki (Suomen urheiluopisto)
  3. kierros 1.-2.8. Piikkiö
  4. kierros 5.-6.9. Pori

Suomen paintball-liitto etsii edelleen tuomareita kesän kierroksille. Tuomaroinnista kiinnostuneet voivat ottaa yhteyttä liiton puheenjohtaja Kai Siltalaan osoitteeseen kai . siltala [at] elisanet . fi.

SPBL:n tiedote koskien Piikkiön kierrosta

Tämän kuun lopussa pelataan Piikkiössä kauden viimeinen SPBL-kierros. Pelit aloittaa lauantaina 3. divisioona kapteenien kokouksella kello 8.30. Itse pelit alkavat viimeistään 9.00. Iltapäivällä pelataan 1. divisioonan pelit, joiden kapteenien kokous on aikaisintaan kello 12.00.

Sunnuntaina pelit aloittaa 2. divisioona samaan tapaan kuin lauantaina eli kapteenien kokous on kello 8.30 ja pelit alkavat viimeistään 9.00. Iltapäivällä ratkotaan suomenmestaruus SM-liigaa pelaamalla. Kapteenien kokous SM-liigalla on aikaisintaan kello 12.00.

Tarkemmat pelilistat julkaistaan ensi viikon aikana.

Äänekosken kierroksen tulokset

Viikonloppuna pelattiin Suomen paintball-liiton sarjojen kolmanneksi viimeinen kierros Äänekoskella. SM-liiga finaaleissa Dream Team voitti Urhon ja alemmassa finaalissa Creditor voitti Trivogan pronssimatsissa. Sarjataulukoissa Creditor piti kärkipaikan ja Dream Team nousi toiseksi kahden pisteen päähän.

  • SM-liiga:
    1. Dream Team
    2. Urho
    3. Creditor
    4. Trivoga
    5. Cyclone
  • 1. divisioona
    1. Trivoga Silver
    2. Räyhä
    3. Cyclone VDO
    4. Ronyx
    5. Feenix
    6. PPW
  • 2. divisioona
    1. Iron Balls
    2. PH Paintball
    3. Horna
    4. Coitus
    5. WCP
    6. Viper Red

Suomen paintball-liittojen sarjojen viimeiset kierrokset pelataan tämän kuun 30.-31. päivä Piikkiössä Dream Teamin isännöimänä.

Lähde: Paintball.fi

« Older posts Newer posts »

© 2024 Splatweb

Theme by Anders NorenUp ↑