Tekijä: juffeli (Page 82 of 293)
Planet Eclipsen ETV Artifact -sarjan toisella kaudella tutustutaan neljännessä jaksossa Chicago Aftershockin viime kauden tapahtumiin. Traileri on nähtävillä yläpuolelta ja kokonaisen jakson voi ladata ETV:n verkkokaupasta.
Paintball Bunkkeri on uusi sisäpelihalli, joka on ensimmäinen laatuaan Suomessa. Halli avattiin käyttöön 5.11.2012. Hallissa järjestetään 11.3.2012 kansainvälinen Baltic Sea Cup turnaussarjan ensimmäinen osakilpailu.
Turnaus järjestettiin viime vuonna Espoossa, mutta tällöin ulkopelikentällä. Tarve turnausten järjestämiselle myös talvella pidentämään lyhyttä kesäkautta Suomessa ja Baltian alueella on ollut kova. Lähin vastaavan tasoinen halli löytyy Saksasta.
– Olemme olleet turnaussarjan yhteistyökumppanina sarjan perustamisesta asti ja nyt meillä on hallitilat turnauksen järjestämiseksi, toteaa tyytyväinen Jesper Toivola Sissoksesta.
Baltic Sea Cupin ensimmäiseen osakilpailuun osallistuu 22 joukkuetta. Joukkueita saapuu turnaukseen viidestä eri maasta: Suomesta, Virosta, Latvista, Liettuasta ja Venäjältä.
Harrastajamäärän kova kasvu ja Suomen lyhyt kesä pontimena
Paintballia pelataan yleensä metsässä tai sup´air esteillä nurmikentällä. Suomen kesä on lyhyt, joten Sissos halusi mahdollistaa suositun lajin harrastamisen ja kilpaharjoittelun myös talvella. Hallissa on lähes täysimittainen, kilpailuvaatimukset täyttävä sisäpelikenttä tekonurmella, jonka koko on 45 x 30 m. Pelikenttä on rajattu suojaverkolla, joten pelien katsominen onnistuu turvallisesti.
Kilpaa paintballia on pelattu Suomessa vuodesta 1989 lähtien. Suomen Paintball-liiton järjestämä SM-liiga on yksi maailman vanhimmista yhtäjaksoisesti järjestetyistä lajin kilpasarjoista. Suomessa paintballia pelataan kilpaa SM-liigassa sekä 1-, 2-, ja 3-divisioonissa. Kilpajoukkueita on ympäri maata yhteensä yli 40, Pohjoismaissa satoja.
Harrastajille ja kilpapelaajille
Paintball Bunkkerissa järjestetään turnausten lisäksi pelitapahtumia niin yrityksille, kaveriporukoille kuin opiskelijaryhmillekin.
Värikuulapeli sopii 12–70-vuotiaille. 90 % asiakaskunnasta on miehiä, mutta naistenkin osuus on kasvussa. Toivola kehottaa naisia tulemaan joukolla mukaan tutustumaan lajiin, jotta naisille voitaisiin varata omat vuorot.
Aktiiviharrastajat voivat ottaa osaa viikkotreeneihin, jonne myös aloittelijat ovat tervetulleita. Kilpajoukkueilla on mahdollisuus varata viikoittainen vakituinen pelivuoro. Aktiivipelaajille on tarjolla 1kk- ja 6kk-kausikortteja.
Lisätiedot ja haastattelupyynnöt:
Jesper Toivola / Paintball Sissos Oy, 044 5155054, jesper . toivola [at] sissos . com
Tuure Toivola / Paintball Sissos Oy, 044 5155053, tuure . toivola [at] sissos . com
Pressikuvat: http://www.paintballsissos.fi/mediakuvat
Sissos-yhtiöt on kasvava erikoisliikkeiden organisaatio, jolla on toimintaa Suomen lisäksi Pohjoismaissa ja Baltian maissa. Paintball Sissoksen toimialana ovat värikuula-aseet ja muut värikuulapelivarusteet sisältäen muun muassa maahantuonnin, viennin, myynnin ja vuokrauksen.
Paintball eli värikuulapeli on vauhdikas ja värikäs, nopeasti kasvava urheilulaji. Paintballin suosio on jo ohittanut lumilautailun USA:ssa, värikuulapeliä harrastaa yli 15 miljoonaa ihmistä 110 maassa. Paintballissa ammutaan vastustajia värikuulilla, jotka osuessaan jättävät vastustajaan väriläiskän. Osuman saanut pelaaja joutuu pois kentältä. Oikeita suojavarusteita, eli lajiin suunniteltua kasvot ja korvat suojaavaa maskia käyttämällä pelaaminen on turvallista.
Tippmann toi reilu viikko sitten markkinoille uuden FT-12 -merkkaimen, joka on suunniteltu alusta pitäen vuokramerkkaimesta. Oheinen video esittää kuinka helppo merkkain on purkaa ja kasata.
NPPL:n videosarjan neljännessä jaksossa haastattelussa on Virtue Paintballin Chris Williams, joka kertoo NPPL:n käyttöön ottamasta ROF-piiristä, jolla pystytään seuraamaan kentällä käytettäviä merkkaimia. Kieltämättä tämä avaa monia mielenkiintoisia menetelmiä tehdä pelin seuraamisesta mielenkiintoisempaa.
Planet Eclipse on ladannut Youtubeen Unemployable dokumentin, joka on julkaistu alunperin DVD:llä alkuvuodesta 2009. Puolituntisessa dokumentissa käydään läpi Planet Eclipsen kaksikymmentä vuotinen historia alusta asti Planet Eclipsellä työskennelleiden henkilöiden kertomana.
PBRack on tullut ottamaan osansa bulkkivyömarkkinoista. Pätevän näköisissä ja mainospuheiden mukaan kevyissä sekä tukevissa bulkkivöissä on bulkkipaikkojen tarranauhojen sijasta käytetty magneetteja. Etukäteen Jet Pack -bulkkaria voi tilata 69,95 dollarin hintaan PBRackin sivuilta.